Nyt se sanottiin ääneen Poliitikkojen ylläpitämä myytti murenee
Eduskunta jäi tänä vuonna istuntotauolle 19. kesäkuuta ja palaa syysistuntokaudelle tiistaina 2. syyskuuta. Kansanedustajat saavat siis yli kahden kuukauden palkallisen kesäloman, kun eduskunta on tauolla.
arkeasti arvioituna kansanedustajat saavat yli 4,5 kuukautta eli noin 18 viikkoa palkallista lomaa eli istuntotaukoa vuodessa. Kesän ja joulunajan lisäksi istuntotaukoja on siellä täällä pitkin vuotta, kuten pääsiäisenä. Palkkiossakaan ei ole valittamista: vähintään 7137 euroa kuukaudessa sekä lisäpalkkiot ja kulukorvaukset päälle.
Täyden vuosiloman pituus on tavallisilla palkansaajilla yleensä vähintään 30 lomapäivää, joista 24 päivää on kesälomaa ja kuusi päivää talvilomaa. Työehtosopimuksissa voidaan sopia pidemmistäkin lomista, kuten monilla aloilla toimitaan. Jos asiaa kysyy kansanedustajilta itseltään, saa vastaukseksi todennäköisesti selittelyä.
Seuraavat viikot aion lukea, lenkkeillä, leikkiä lapsen kanssa ja olla tekemättä mitään.
On ne kampaviinerin kuluttajat ahkeraa porukkaa. Kokouksia joka päivä ja päätöksiä ei saada aikaan. Kyllä sitä lomaa jo tarvitseekin.