Anna: "Söimme pilaantunutta ruokaa ja sain selkäsaunan jos kerroin" - 78-vuotiaan naisen tarina paljastaa Suomen vaietun puolen

https://anna.fi/ihmiset/tuulikki-jokinen

Tuulikki Jokisen elämäntarina kertoo lapsuudesta, jossa työnteko, väkivallan pelko ja kaltoinkohtelu olivat arkipäivää. Hän työskenteli pienestä pitäen navetassa, sai ruokaa joka ei kelvannut muille ja koki jatkuvaa henkistä ja fyysistä uhkaa. Ulkopuolisten yritykset puuttua tilanteeseen torjuttiin, ja Tuulikki sai rangaistuksia, jos yritti kertoa tilanteestaan.

Myöhemmin hän sairastui vaikeaan nivelreumaan ja joutui elämään vuosia kivun ja hoidon varassa. Aikuiselämässään hän joutui myös hyväksikäytetyksi ja velkoihin epäluotettavan kumppanin takia. Silti hän kertoo säilyttäneensä huumorintajunsa ja peräänantamattomuutensa. Nyt vanhuksena hän asuu yksin esteettömässä kodissaan Kankaanpäässä ja nauttii pienistä asioista avustajansa kanssa.

Tämä on juuri se tarina, jota nykyinen yhteiskunta ei halua kuulla. On helpompaa syytellä "laiskoja" nuoria tai haikailla "kovan työn moraalin" perään kuin kohdata se fakta, että Suomessa on ollut ja on edelleen täysin hyväksyttyä sysätä lapsi täyteen työtaakkaan, altistaa väkivallalle ja lakaista kaikki maton alle. Pahinta on, että monet vanhat sukupolvet pitävät tällaista "kovettumista" hyveenä.

Missä olivat silloin ne hyvinvointipalvelut ja turvaverkot, joista nykyään vouhotetaan? Ja kuinka monta muuta Tuulikkia meillä vielä on -- ihmisiä, jotka on kasvatettu pelolla ja nöyryytyksellä, ja jotka nyt ylistetään "sinnikkyyden" nimissä, koska kestivät kaiken sen, mitä kukaan ei olisi saanut kestää?