Mä en enää tiedä mitä tehdä

Minulla on ihminnen, jollaista olen aina etsinyt, jonka kanssa on mielettömän hyvä olla ja jonka kanssa haluan jakaa elämäni.



Mutta suhteemme on olosuhteiltaan sellainen, että kolmanneksen ajasta olen onnellinen, reilun kolmanneksen ok ja vajaa kolmannes on melkoista kidutusta ja repii minut kappaleiksi. Toivoa paremmasta ei ole näköpiirissä, reunaehdot saattavat lieventyä tai sitten ei.



Jos eroaisimme, ei olisi tuota onnea, mutta toisaalta kidutusjaksoista vapautuva energia jäisi muihin tärkeisiin asioihin, kuten lapsiin ja töihin. Olen ihan poikki enkä suoriudu mistään. En ehkä jaksaisi eroakaan henkisesti, sillä kaipaan toista jatkuvasti.



Ristiriidat tulevat pääasiassa suhteen ulkopuolelta ja myös toinen on niiden repimä. Olemme molemmat vapaita, mutta joudumme asumaan erillämme viikot ja toinen on poissa maasta viikkoja kerrallaan.



Jos eroaisimme, menettäisin mahdollisuuden elää tämän ihmisen kanssa ja on vaikea kuvitella että löytäisin itselleni yhtä sopivaa kumppania. Toisaalta saisin kuitenkin mahdollisuuden siedettävämpään elämään joskus, ei ehkä huippukohdiltaan yhtä onnelliseen, mutta vähemmän repivään. Olen ihan vankina tässä tilanteessa.



Kiitos kun sain jakaa.