Piilotettu pizzajuusto

Olemme vähävarainen pariskunta, toinen takuueläkkeellä ja toinen pitkäaikaistyötön. Minulla on gluteeniton ruokavalio, joten leivon pääasiassa itse kaikki leivät ja leivonnaiset. Pitsaa tehdään, jos leipätaikinasta jää kulhoon loppu, josta ei saa enää uutta kokonaista pellillistä leipää ja kaapissa on juustoa yms.

Noin kuukausi sitten kävimme ruokaavussa toiveena, että jos sieltä löytyisi juustoa ja saisimme tehtyä pitsaa leipätaikinan jämästä, joka oli jääkaapissa. Kumpikin sai pienen juuston! Päästin miehen täyttämään pitsaa. Meillä oli kolme tomaattia, jotka oli kaupasta ostettuja ja myös tarkkaan harkittua arvotavaraa tässä taloudessa joita ei juuri muuhun kuin pitsan täytteeksi raski käyttää. Näin kun mies oli täyttänyt koko pitsan tiheästi tomaattisiivuilla niin jäi vielä yksi tomaatti ja hän kuutioi sen ja viskeli sekaan. Kirosin mielessäni, kun oli taikinaa vielä jäänyt ja olin kaulimassa toista pitsäpohjaa: Nyt siihen ei riitä tomaattia!

Koitan hiukan rajoittaa kontrollifriikkeyttäni, etten aina olisi sanomassa, jos mies tekee jotain mielestäni järjetöntä: hänhän ei pian uskalla tehdä sitä vähäänkään, mitä taloudessa tekee, jos aina hänen teke ään jollakin tavalla väärin. Sitten mies alkoi raastaaa justoa ja näytti, että hän tosiaan aikoo käyttää meidän molempien saamat juustot siihen samaan pitsaan kaikki. Ei suinkaan! Vaan täytettyään pitsan juustolla noin kolmen sentin kerroksella, jää leikkuulaudalla vielä noin kolmannes juutsosta ja hän mitään kyselemättä mättää ne suuhunsa!

Huokailen hiljaa sisäänpäin, kun en aina haluaisi olla arvostelematta tuota hetkessä elämistä.

Olin saanut toisen pitsapohjan kaulittua (sormin nyperrettyä ohueksi pikkuhijaa, ei tuohon minun gluteenittomaan pysty kaulinta käyttämään...).

Mistä juusto? Keksin. Pyysin miestä hakemaan kaupasta yhden tomaatin, kun olisi tulossa vielä toinen pitsa. Onneksi kauppa on lähellä. Mies aikoi tehdä työtä käskettyä ja kysyi tarviiko muuta? Sanoin että ruokasoodaa. Hän lähti.

Laitoin kiireesti kaksi noin 3x3cm juusto palaa, jotka oli jäänyt raastamatta muovipusseihin ja pakastimeen kuusenkerkkäpussien alle.

Sitten sormin nostelin miehen täyttämän pizzan päältä juustot toiseen, puoliksi täytettyyn pitsaan. Sitten nostelin miehen täyttämästä pitsasta tomaattisiivut ja sipulinrenkaat leikkuulaudalle ja nostelin siitä vielä noin 100-200g raastetta hedelmäpussiin... Sitten ladoin tomaattisiivut ja sipulirenkaat takaisin pitsan päälle ja hiukan juustoraastetta pussista niiden päälle, loppuraaste visusti pakastimen pohjalle 

Mies palasi kaupasta. Ensimmäinen pitsa oli valmis ja toinen uunissa. Söimme. Mies kehui, että juustoa ainakin on sopivasti! Myöntelin.

Tänään, siis noin kuukausi myöhemmin, meillä on molemmilla ollut rahat lopussa noin viikon ja seuraaviin on vielä noin viikko, mutta sadepäivinä olen leiponut leipää, että sitä olisi onki- yms. retkille helpoksi evääksi. Taas jäi pitsapohjaksi sopiva köntti.

Mikäli en olisi kuukausi sitten kopeloinut miehen pitsantäyttämistä, niin pitsaa ei kuitenkaan olisi voinut nyt tehdä, koska rahat on loppu eikä ole juustoa. Nyt on kuitenkin pitsa uunissa ja kohta aletaan syömään.

Kannattaako kertoa miehelle? Oppiikohan mun tapoja esimerkistä? Vai alkaako vain etsiä mun jemmoja ja järsiä ne juustot pakastimesta siltään?

Muilla vastaavia kokemuksia?