Muita ketkä pitävät omaa lasten lähes täydellisenä?

Toivottavasti et opeta hänelle kielioppia. Kysymyspronominin väärinkäyttö on osoitus alhaisesta sivistystasosta.

Voi hyvää päivää, taas kerran🤦

Sulle voi käydä/ tai on jo käynyt niin, että tulet sokeaksi sille "täydellisyydelle".

Meidän luokalla oli lukiossa yksi tyttö, jonka äiti aina kehui kaikille lastaan; On niiin hyvä koulussa yms.

Todellisuudessa se likka oli jo yläasteella näitä, jotka rellesti ja ryyppäsi viikonloput. Pahinta kuitenkin se, että oli vikapää koulukiusaaja sekä yläasteella että vielä lukiossakin.

Ei siis yhtään kasvanut vielä sielläkään...Jotkut lapset osaavat feikata ihan älyttömän hyvin, tämä tapaus ei ole edes ainoa jonka olen nähnyt.

Kuopukset pääsee aina helpommalla, kun vanhempi osaa ottaa rennommin. Ekat lapset kasvatetaan kurissa ja nuhteessa, yritetään olla täydellisiä vanhempia ja lasten pitää olla odotusten mukaisia, täydellisiä. Mutta kun eivät kuitenkaan pysty vastaamaan vanhempien odotuksiin, heihin ollaan ap:n tavalla pettyneitä. Sitten syntyy se kuopus. Realismi tullut mukaan kuvioihin, sallitaan enemmän luonteenomaista käytöstä ja tämän myötä kuopuksesta tulee itseensä ja elämäänsä tyytyväinen yksilö, jonka fiilis ja energia on fine ja kerää kavereita sen avulla. Ja ne vanhemmat lapset kyllä huomaavat sen, että joku lapsista on ns lempilapsi. Ole ap nyt tarkkana, ettet aiheuta sisarkateutta!

Anoppini pitää lapsiaan (lähes) täydellisinä. Hän on niin vakavissaan siinä uskossaan, että pienikin huumori lapsista tai heidän tekemisistään aa anopin tuohtumaan puolustuskannalle. Hän on hirvittävän vahva tiikeriemo. Se  tekee hänestä uuvuttavaa seuraa ja jo puoli tuntia saa minut ahdistumaan, sillä hän ei millään usko lastensa olevan ihan vaan ihmisiä. Kyllä siinä mennään ja tarujen jumaluuksien puolelle.

Äitini on opettaja, joka aina sanoo, että hän karisti jo ajat sitten uskonsa omista kullanmuruistaan. Ymmärsi, että omat lapset ovat oikeasti vain lapsia ja ihmisiä. Ikinä ei tiedä, millaiseksi pedoksi lapsi muuttuu kun nurkan taakse kääntyy oli hänen mottonsa.

Ole, ap. varovainen ajatuksiesi kanssa. Jos syötät samaa soopaa itsellesi liian pitkään voi olla todella raskasta, jos lapsesi muuttuukin murrosiässä siitä suloisesta kuusivuotiaasta. Siitä ne kasvatushaasteet ja uuvahtaneet vanhemmat sitten syntyvät, koska käsitys lapsen kehityksestä ei noudata tervettä järkeä. Sen olen anopistani oppinut ja nähnyt.

Miten mulle tuli ällöttävä olo tästä... Jokainen lapsi ansaitsee vanhemman hyväksynnän! Ja sen sijaan että keskittyisin kuopuksen täydellisyyteen, helppouteen ja sen ihannointiin, miettisin, mitä niille vanhemmille lapsille on tapahtunut? Kokevatko he turvattomuutta tai riittämättömyyttä, jos hakeutuvat ongelmiin? Itse koin juuri turvattomuutta ja riittämättömyyttä lapsena ja se näkyi käytöksessäni kavereiden ja koulun piirissä. Murehdin vanhempien huolia, sillä he tuntuivat olevan tuuliajolla ja tein kaikkeni, etten lisäisi heidän tuskaansa. Tämä kiristi hermojani ja johti siihen, että pinnani paloi nopeasti, en saanut elää huoletonta lapsuutta ja vielä aikuisenakin näen joka puolella riskejä ja vaaroja. Minulla on huono itsetunto, puolustaudun herkästi ja muutamat ihmiset ovat sanoneet pelkäävänsä reaktioitani. Menen terapiaan, olen vasta hakenut apua, mutta kaikki olisi ollut estettävissä, jos vain olisin lapsena saanut olla se mitä olen, jos olisin kelvannut vanhemmilleni.

Myös minulla on ihan täydellinen lapsi, siis aivan uskomattoman ihana 4-vuotias poika. Hän osaa jutella tosi järkevään sävyyn kaiken maailman asioista, minkä lisäksi hän omaa hyvät käytöstavat. Yleensä hänellä on tapana todeta jälkikäteen, kun meillä on ollut vaikkapa vieraita, että "Minusta sai varmaankin jälleen erittäin kohteliaan ja kultivoituneen vaikutelman". 🥹

Minä tunnen erään läheisen, joka piti lastaan täydellisenä. Ymmärrän miksi: keskustelutaitoista, tilannetajuista ja huumorintajuista 11-12-vuotiasta on helppo pitää täydellisenä. Ei kiukutellut, vaan osasi heittää kaikki huumoriksi. Vauvanakin hän oli kuulemma niin helppo, että herätessään vain jokelteli ja leikki yksinään, ennen kuin joku heräsi.

No, on hän vieläkin helppo luonne. Mutta voi luoja sitä sekoilua ja rahankäyttöä. Positiivisen luonteensa kanssa tekee tyhmiä päätöksiä. Joku päivä on hän oikeasti solmussa elämänsä kanssa, kun isipappa ei ole enää pelastamassa.

Omaa lasten mitä täydellisenä?

Ymmärrän ap:n fiiliksen. On aika filosofinen kysymys, millainen on täydellinen ihminen (tutkitaanko tätä esim. geenien avulla, esim. näytteestä ollaan täysin varma, että kyse on ihmisestä), mietitäänkö, täydellinen mihin tarkoitukseen? Ap:n lapseksi kenties?

No, joka tapauksessa meillä on myös lapsi, joka omaa harvinaisen paljon usein hyvinä pidettyjä ominaisuuksia. Isäänsä tullut ja muistan, että seurustelun ekoina vuosina ajattelin miehen olevan suorastaan täydellinen. Ja on hän edelleen,  näin 30 v jälkeen tosi hyvä mies.

Lapsi on jo aikuinen, mutta edelleen tuottaa paljon iloa läheisilleen. On hän tietenkin myös mokaillut, mutta minusta täydellisyyteen kuuluu juuri sopivasti inhimillisiä virheitä ja kokemuksia osaamattomuudesta ja puutteellisuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Myös minulla on ihan täydellinen lapsi, siis aivan uskomattoman ihana 4-vuotias poika. Hän osaa jutella tosi järkevään sävyyn kaiken maailman asioista, minkä lisäksi hän omaa hyvät käytöstavat. Yleensä hänellä on tapana todeta jälkikäteen, kun meillä on ollut vaikkapa vieraita, että "Minusta sai varmaankin jälleen erittäin kohteliaan ja kultivoituneen vaikutelman". 🥹

Mä jo luulin, että joku on tosissaan, mutta ei sittenkään.

Olen luullut, että kaikki pitävät lapsiaan täydellisinä!

T. Äiti

Vierailija kirjoitti:

Olen luullut, että kaikki pitävät lapsiaan täydellisinä!

T. Äiti

Minä myös. Eiköhän aika moni pidä lastaan täydellisnä juuri sellaisena kuin hän on. Samalla kuitenkin ymmärtää, että se lapsi on muiden silmissä ihan tavis ja ei-täydellinen.