Olenko hirviö, kun en halua lastani siskoni perheen lähelle?

Hei kaikille,

Nyt on pakko purkaa sydäntä jonnekin, kun oma mieskin on jo kyllästynyt tähän. Olenko minä oikeasti jotenkin kamala ja elitistinen, vai onko muillakin samoja kokemuksia?

Oltiin viikonloppuna siskoni perheen luona kylässä heidän rivitaloasunnossaan Vantaalla. Me asumme miehen kanssa omakotitalossa Espoon Westendissä, ja sanotaanko näin, että elintasomme ja arvomme ovat aika kaukana toisistaan. En sano tätä pahalla, sisko on rakas, mutta välillä tuntuu, että tulemme eri planeetoilta.

Ongelma tiivistyy lapsiin. Meidän 4-vuotias Akseli-Mikael on todella herkkä, älykäs ja erityislapsi (diagnosoitu lahjakkaaksi neuvolapsykologin toimesta). Hänelle ei anneta sokeria, gluteenia tai mitään prosessoitua. Ruokavalio on luomua, ja lelut ovat pedagogisia, pääasiassa puusta (Grimm's, Grapat jne.). Ruutuaika on nolla minuuttia päivässä, lukuun ottamatta 15 minuutin pätkän luontodokumenttia tabletilta lauantaisin, silloinkin yhdessä vanhemman kanssa analysoiden.

No, siskoni 5-vuotias Roni on... no, Ronin kaltainen. Heti kun astuimme ovesta sisään, Roni juoksi vastaan HK:n sininen lenkki kourassa ja huusi "ÄITI KATO NIIL ON AUDI!". Seuraavat neljä tuntia olivat yhtä kaaosta. Roni katsoi tablettia täydellä volyymilla (jotain hirveää räiskintäpeliä), söi sipsejä ja joi pillimehua suoraan paketista. Kun Akseli-Mikael yritti näyttää Ronille tuomaamme lahjaa, kaunista ja 89 euroa maksanutta sateenkaarikeinua, Roni vain tokaisi "tylsä" ja jatkoi peliään.

Siskoni ja hänen miehensä vain naureskelivat, että "pojat on poikia". Heidän mielestään me olemme turhan "nipottajia" ja "hienostelijoita". Kun kieltäydyin antamasta Akseli-Mikaelille tarjolla ollutta karkkia ja kaivoin laukusta luomuriisikakun ja mangososetta, siskoni pyöritteli silmiään ja sanoi miehelleen kuulteni: "Jotkut ne tekee elämästä tarkoituksella vaikeeta".

Illan kruunasi se, kun heidän koiransa, sekarotuinen "Nasse", nuoli Akseli-Mikaelin naamaa ja siskoni vain totesi, että "se vahvistaa vastustuskykyä". Meidän perheessä ei ole eläimiä allergia- ja hygieniasyistä.

Mies sanoi kotimatkalla meidän Porsche Cayennella ajaessamme, että tämä oli viimeinen kerta, kun sinne menemme. Hän on sitä mieltä, että ympäristö on suorastaan haitallinen meidän pojallemme, ja että altistamme hänet turhaan huonoille vaikutteille ja karkealle käytökselle. Olen samaa mieltä, mutta samalla tunnen syyllisyyttä. Sisko on kuitenkin siskoni.

Kysymykseni kuuluu: miten te muut olette hoitaneet tällaiset tilanteet? Pitääkö minun vain hyväksyä, että siskoni perheen elämäntyyli on mitä on, ja viedä Akseli-Mikael sinne kärsimään? Vai onko oikeutettua suojella omaa lasta ja omaa perhettä katkaisemalla välit, kunnes he "sivistynevät" edes vähän? Tuntuu, että valitsen kahden pahan väliltä.