Näin äsken hirveän vaaratilanteen asemalla - vanhemmat, ajatelkaa vähän
Ruuhkaisella asemalaiturilla isä, kaksosten rattaat ja kolme pikkulasta, ehkä 4, 3 ja 1,5-vuotiaat. Yksikään ei istunut rattaissa.
Junan tullessa isä lähti juoksemaan hosuen rattaiden kanssa oikeaan vaunuun. Lapset yrittivät pysyä perässä hädissään kiljuen, se pienin vasta kävelemään oppineen näköinen meinasi jäädä ruuhkassa jalkoihin.
Isä hosuu ja hoputtaa, ja menee rattaiden kanssa ITSE ensin junaan, lapset taapertavat hädissään perässä. Siinä junan ja asemalaiturin välissä on taaperon menevä väli ja ne kaksi pienintä meinaa pudota (!!!) sinne. Muut matkustajat huutavat ja auttavat lapsia.
Junaan kai pääsivät. Mutta kuka herranjumala jättää tuon ikäiset pikkutaaperot itsekseen tungokseen asemalaiturille ja juoksee itse 20 m edellä?! Oli todella läheltä piti.
Kommentit (16)
OIKEAAN vaunuun??!! Millä vuosituhannella ko iskä on viimeksi matkustanut junalla?
Mä näin kerran vesipuistossa, kun isä laittoi arviolta noin 4-v pojan laskemaan yksin suht pitkän ja kiemuraisen vesiliukumäen, jossa molskahdetaan altaaseen lopuksi. Poika ei osannut uida. Uimavalvojat kävivät aika kuumana.
ei vanhemmat nykyisin osaa ajatella tuollaisia. Näin itse, kun lapsi löysi maasta pudonneen puhelimen. Oli nostamassa sitä, sanoi isälleen, että katso mitä löysin. Isä vaapotti jo edellä toisen lapsen kanssa, käski jättämään sen rauhaan. lapsi ei malttanut, yritti selittää, että "iskä joku voi kaivata tätä". nyt isä vain huusi vihaisesti, että jätä se rauhaan ja tule tänne. Lapsi siitä kukustuneena sitten alkoi pomppia kännykän päällä kunnes alkoi itkeä: oli kai kännykän lasista mennyt sirpale lapsen kengän läpi. Nyt oli isän pakko palata lapsen luo, mutta ei välittänyt lapsen itkusta (ei tajunnut katsoa lapsen jalkaa) ja alkoi sitten käskeä lasta kävelemään kunnolla :( lapsihan sen teki tietenkin, kun isä vielä veti hihasta. Varmaan sitten kotona vanhmmille valkeni lapsen jalan kunto.
Ei nuo vanhemmat ole läheskään aina kyvykkäitä pitämään lapsistaan huolta...
Oliko Pasilassa? Näin saman. Käsittämätön tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Oliko taas Kurvissa?
Kyllä. Siellä on ruuhkainen juna-asema.
Järjetöntä yrittää nousta suoraan oikeaan vaunuun mutta jotkut tekevät sitä. Toivottavasti junasta näkevät, että kaikki ovat kyydissä, kun joskus pysähdys on vain pari minuuttia.
Kai on lähinnä ihme, ettei lapsia kuole enempää näiden vanhempiensa 'hoidossa'.
Miten mulle tulee exä jotenkin mieleen, että tommonen isä se varmaan ois🤮
Isää ketuttaa kun joutuu ensimmäistä kertaa neljään vuoteen kaitsemaan lapsikatrastaan yksin
Miksi pienet ei istuneet niissä rattaissa? Luulis, että helpompi tungoksessa ja kiireessä operoida, kuin niin että kolme taapero sinkoilee minne tahansa juna-asemalla.
Vierailija kirjoitti:
Järjetöntä yrittää nousta suoraan oikeaan vaunuun mutta jotkut tekevät sitä. Toivottavasti junasta näkevät, että kaikki ovat kyydissä, kun joskus pysähdys on vain pari minuuttia.
Kaksostenrattaiden kanssa on noustava siihen vaunuun, mihin ne rattaat mahtuu, jos kyse kaukojunasta. Tosin ei tietenkään noin kuten kertomuksen isä teki. Pienimmät lapset rattaisiin ajoissa ja kolmannen kädestä kiinni.
Jos oli Pasilassa niin kyllä juna siinä aika pitkään seisoo että hyvin ehtii kävellä monen vaunun ohi ennekuin menee junaan sisään ja sama on Tikkurilassa.
Vierailija kirjoitti:
ei vanhemmat nykyisin osaa ajatella tuollaisia. Näin itse, kun lapsi löysi maasta pudonneen puhelimen. Oli nostamassa sitä, sanoi isälleen, että katso mitä löysin. Isä vaapotti jo edellä toisen lapsen kanssa, käski jättämään sen rauhaan. lapsi ei malttanut, yritti selittää, että "iskä joku voi kaivata tätä". nyt isä vain huusi vihaisesti, että jätä se rauhaan ja tule tänne. Lapsi siitä kukustuneena sitten alkoi pomppia kännykän päällä kunnes alkoi itkeä: oli kai kännykän lasista mennyt sirpale lapsen kengän läpi. Nyt oli isän pakko palata lapsen luo, mutta ei välittänyt lapsen itkusta (ei tajunnut katsoa lapsen jalkaa) ja alkoi sitten käskeä lasta kävelemään kunnolla :( lapsihan sen teki tietenkin, kun isä vielä veti hihasta. Varmaan sitten kotona vanhmmille valkeni lapsen jalan kunto.
Ei nuo vanhemmat ole läheskään aina kyvykkäitä pitämään lapsistaan huolta...
Just. Toivottavasti lapsi piestiin kun hajoitti vieraan puhelimen. Ihan törkeää toimintaa lapselta...
Olikohan isä ekaa kertaa lastensa kanssa liikkeellä?