Lue keskustelun säännöt.
Onko muita tämmöisiä kuormittuvia introvertteja?
24.05.2025 |
Olen aina ihmetellyt mikä minua vaivaa? Olen keski-ikäinen introverttinainen, jolla on perhe. Kuormitun sosiaalisista tilanteista tosi paljon, vanhemmiten tämä piirre on pahentunut. Oudointa on, että kun olen ihmisten kanssa tekemisissä, se on minulle luontevaa ja minusta tykätään tunneälykkäänä ihmisenä (en möläyttele, koskaan en puhu rumasti tai piikitellen vaan kannustavasti ja kivasti). En missään tapauksessa vihaa ihmisiä. Koen, että pidän useimmista. Silti tykkään viettää aikaa vain perheeni kanssa tai yksin. Inhoan esimerkiksi kaikenlaisia juhlia, vaikka siis koen, että minusta pidetään ja seurusteluni on luontevaa enkä ole mitenkään arka. Nautin harrastuksistani, opiskelusta jne. Lapsemme ovat sosiaalisia ja heillä on paljon kavereita. Mies on varsin introvertti, vaikka hänellä on paljon kavereita ja verkostoja. Opiskelut yliopistossa sujui minulla hyvin, samoin työssä pärjään hyvin ihmisten kanssa, mutta kuormitun tosi paljon kaikesta hyvästäkin sosiaalisesta kanssakäymisestä. En koe, että olisin esimerkiksi asperger. Minussa ei niitäkään piirteitä ole paitsi tämä kuormittuminen. Koen joskus syyllisyyttä, että en esimerkiksi halua kutsua vieraita enkä mennä minnekään. Matkustelusta pidän tosi paljon kuitenkin. Samoin mökkeilystä. Onko muita samanlaisia ja onko tälle jotain diagnoosia?
Kommentit (14)
Aika kuormittava teksti. Ei jaksa lukea.
Intro
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet sinä, miksi siihen pitäisi jokin diagnoosi olla? Introverttius ei millään muotoa liity sosiaalisuuteen, siitä nauttimiseen tai sosiaalisiin taitoihin. Osa on erakkomunkkeja, osa takertuvia sulivauvoja ja suurin osa jotain siltä väliltä. Ja se on ok.
Olet normaali. Ehkä perheessä on jo tarpeeksi ja asioiden hoitamisissa. Ja muissa jutuissa. Ja haluaa pitää yksityisyyden kotona. Ellei sitten jonkun tutun kanssa teejuoma. Ihminen kaipaa myös lepoa.
Hmmm. No mulla oli joskus tuo oire, mutta erona se, että en pitänyt ihmisistä joiden kanssa tuo tuli esille. Saatoin kuvitella pitäväni, mutta oikeasti en pitänyt. Mulla ei ollut yhtäkään ihmistä, jota oikeasti olisin halunnut tavata, ainoastaan kasa tyyppejä, joita oli "pakko" tavata kuten opiskelupiirit, työpaikan pölvästit, sukulaiset, tai lapsuuden kaverit joiden kanssa olin henkisesti kasvanut eri suuntaan jo aikoja sitten. Mutta sitten kun viimein pääsin mukavien ihmisten ympäröimäksi, oire katosi. Ei enää kuormita, kun on mukavaa.
Olen ollut lapsesta asti tuollainen. :D Voisi luulla että vihaan ihmisiä mutta tykkään vain olla rauhassa. Ja minulla on kumppani ja äitiin pidän yhteyttä ja siskooni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoittaako tekoäly automaattisessti kappalejaotonta tekstiä, vai pitääkö sitä erikseen pyytää tekemään niin?
Olen samanlainen. Mikäs tässä, ollaan vaan introvertteja. Suomessa introvertteily onnistuu aika hyvin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo samaistua. Olen myös keski-ikäinen ja tykkään kaikista eniten olla vaan itsekseni tai perheen parissa. Inhoan juhlia, vaikka pystyn kyllä juttelemaan minäkin, enkä ole erityisen arka. Teen oikeastaan kaikki asiat mieluiten yksin: lenkkeilen, käyn leffassa ym. Olis ihan hirveää lähteä jonkun kanssa kävelylenkille, menis koko lenkki ihan piloille kun pitäis olla samaan aikaan sosiaalinen. Jotkut festarit olis ihan painajainen myös, en yhtään välitä ihmispaljoudesta.
Olen itsekin miettinyt välillä, pitäskö tähän olla diagnoosi, mutta kaipa olen vain introvertti. Joskus nuorena ajattelin, etten siksi kaipaa sosiaalisia kontakteja vapaa-ajalla, kun oli niin sosiaalinen työ, mutta äitiyslomalla huomasin, etten silloinkaan kaivannut muita ihmisiä. Ihan painajaismaista oli, jos joku äitikaveri laittoi viestiä, että lähtisinkö vaunulenkille, meni siitäkin päivä piloille. En koskaan kehdannut kieltäytyä kutsuista. Olen aina mukava kaikille ja koen, että olen aina ollut jollakin tavalla pidetty. Ehkä en sitten ärsytä ketään.
Matkailu on mielestäni ihanaa, siitä olen nauttinut aina. Mökkiä meillä ei ole, mutta jos olisi, niin varmasti viihtyisin siellä hyvin myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis eiköhän kaikki introvertit ole tuollaisia. Sehän on oikein introversion määritelmä, että energiaa kuluu sosiaalisissa tilanteissa, kun taas ekstrovertti energisoituu niissä lisää.
Itse olen niin ääripään introvertti, etten ole halunnut edes pariutua tai perheellistyä. Aivan liian kuormittavaa mun suurelle yksinolon ja hiljaisuuden tarpeelle. Kokeilin seurusteluja joskus nuorena, totesin että ei ole mun juttu, kuormitun, ja olen onnelllisempi yksin. Olisin varmasti ihan mielettömän kuormittunut, jos olisin ensin perhe, ja sitten vielä pitäisi jotain muitakin sosiaalisia menoja jaksaa.
Meinasin tehdä aloituksen samasta aiheesta, mutten sitten jaksanut.
Olen reilu viisikymppinen ja tällä hetkellä sosiaalinen akkuni on täysin tyhjä. Onneksi saan tehdä ainakin toistaiseksi vielä pääasiassa etätyötä, vaikka näyttää pahasti siltä, että työnantaja kohta vaatii palaamaan toimistolle. Sitten joudun varmaankin jäämään sairaslomalle, koska tällä hetkellä en vaan jaksa sosiaalisia tilanteita yhtään. Taustalla on pitkään jatkunut äärimmäisen raskas henkilökohtainen elämäntilanne (useita kuormittavia juttuja toisensa perään, läheisten vakavia sairastumisia ja yksi kuolemantapauskin). Todennäköisesti olen pahasti masentunut, mutta pitää vain jaksaa jatkaa, koska yksi näistä sairastuneista on oma lapsi.
En vaan jaksa enää yhtään tyhjänpäiväisiä kahvi- tai lounaspöytäkeskusteluja tyyliin "Mitä aiot tehdä viikonloppuna?" Kun oikea vastaus on "Riitaisen kuolinpesän asioita tässä setvin." Tai "Mitkä fiilikset tänään porukoilla?" "No pelottaa käveleekö lapseni enää tai jääkö hänelle loppuelämäksi kovat kivut".
Aina olen ollut introvertti, mutta samoin kuin ap, kuitenkin pidetty ystävä ja työkaveri. Mutta tää on jotain next level vetäytymistä. Mun tekee vain mieli juosta ulos huoneesta, kun ihmiset juttelevat tyhjänpäiväisyyksiään.
Mitä tulee noihin neurokirjoasioihin, niin ihan hyvin itselläni voi olla jotain sellaistakin, kun lapsilla on diagnosoitunakin. Ap:n osalta en tuon kuvauksen perusteella pysty sanomaan, onko kyse siitä vai jostain muusta. Vaihdevuodet naisilla kyllä usein tuo neurokirjon piirteet voimakkaammin esiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutulta kuulostaa. Ja ihan normaalilta.
Olen juuri samanlainen kuin sinä. Tuntuu että elämä olisi paljon helpompaa, jos olisi ekstrovertti. Ajatella, että jotkut saa energiaa muiden kanssa olemisesta. Mulla on paljon kavereita ja töissä olen pidetty tyyppi jne, mutta sosiaaliset kanssakäymiset väsyttää, vaikka olisi ollu hauskat jutut ja kivaa muutenkin. Vanhemmiten vaan pahenee.
Kappalejaon puute kuormittaa mua.