20v tuntui 28-vuotias todella vanhalta

Ainakin ajattelin, että elämä on ohi, harmaata ja tylsää sitten kun olen 39 v. eli kun minua valvottanut koliikivaivoista kärsivä esikoinen olisi täysi-ikäinen ja minä seuraavan kerran "vapaa" vanhemmuuden taakasta. (väsyneen nuoren äidin ajatuksia)

Enpä tajunnut kuinka hitonmoista kyytiä 20 vuotta voikaan hujahtaa, näin taaksepäin katsottuna. 

Eikä elämä ole kyllä kovinkaan tylsää, vaan ajattelen jopa eläväni parasta aikaa nyt näin 40+ ikäisenä. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin ajattelin, että elämä on ohi, harmaata ja tylsää sitten kun olen 39 v. eli kun minua valvottanut koliikivaivoista kärsivä esikoinen olisi täysi-ikäinen ja minä seuraavan kerran "vapaa" vanhemmuuden taakasta. (väsyneen nuoren äidin ajatuksia)

Enpä tajunnut kuinka hitonmoista kyytiä 20 vuotta voikaan hujahtaa, näin taaksepäin katsottuna. 

Eikä elämä ole kyllä kovinkaan tylsää, vaan ajattelen jopa eläväni parasta aikaa nyt näin 40+ ikäisenä. 

Niin. Aika kului ihmeellisen nopeasti. Ajatteli että on enemmän mahdollisuuksia tehdä ja mennä.

Ajattelin, että kuolen nuorena, enkä ajatellut tulevaisuutta. Se oli vain sellainen "fakta". Että minä kuolen nuorena ja uskoin siihen täysin ilman mitään epäröintiä.

Mitään terveydellistä tai muuta perustetta siihen ei ollut. Se oli täysin todellisuudesta irrallinen ajatus jonka olin omaksunut.

Kauhea ikäkriisi oli silloin. Luulin myös olevani kauhean ruma ja pläski, joten en kehdannut tehdä mitään enkä pukeutua nätisti. No, en ollut, mutta nyt olen.

Ajattelin että lapset pitää tehdä ja naimisiin mennä ennen kuin on 30v, myöhemmin olisi jollain lailla noloa. Ajattelin myös että 30v jälkeen ei ole enää omaa elämää, vaan tekee vain töitä ja hoitaa muita pakollisia hommia, omat harrastukset esimerkiksi on siinä vaiheessa ohi. Pitää myös olla oma talo ja auto ostettuna.

Sain lapset 40+, naimisissa en ole edelleenkään. Omia harrastuksia on. Omaa taloa ei ole, vanha autonromu löytyy. En koe edelleenkään olevani kovin vanha, elämä on mielenkiintoista.