Suurin syy omaan sinkkuuteeni lienee keskustelutaidon puute.

Keskustelemalla. Aloita vaikka tekoälyn kanssa, jos ihmiset eivät halua puhua.

Tai pieni muna. 

Ota kunnon kännit, niin kyllä sanatkin tulevat suusta väkisin ulos.

Minulla se on pelko kohdata mahdollinen hylkäyksen tunne, jos yritän lähestyä kiinnostavaa naista. En ole koskaan yrittänyt ja nyt kun ikää on 43, niin kiinnostus siihen alkaa jo hiipuakin. Meni tuo nuoruus vähän elämättä, netissä kaksi vuosikymmentä, mutta mitäpä pienistä.

Vierailija kirjoitti:

Ota kunnon kännit, niin kyllä sanatkin tulevat suusta väkisin ulos.

Ei kaikilla. 

Ystävälläni on todella vähäpuheinen mies. Ystäväni ei kestä sitä, jos joku puhuu paljon. Löysivät toisensa netistä, vakaata suhdetta etsivien deittisaitilta. 

Vihamielinen asenteesi "paskanjauhamista" kohtaan on ongelmasi numero yksi. Kun et edes kykene ymmärtämään keskustelun merkitystä, et opi ikinä keskustelemaan.

Olen sataprosenttisen varma että kun kerran kuussa suostut sanomaan yhden lauseen, se ei ole sellainen helmi jota kannatti odottaa kuukausi. Tunnen paljon puhumattomia miehiä, eikä niillä ole yhtään sen parempaa sanottavaa kuin muillakaan. On vain vihamielisyys muita ihmisiä kohtaan siinä lisänä.

Keskustelutaito = itsevarmuus. Eli avaat vaan suusi ja sanot mitä haluat välittämättä muiden reaktioista. Itsen laittamista alttiiksi muiden arvioivan silmän alla. Pelottomuus siitä, että tuntemattomatkin tuntevat aidon minäsi heti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla se on pelko kohdata mahdollinen hylkäyksen tunne, jos yritän lähestyä kiinnostavaa naista. En ole koskaan yrittänyt ja nyt kun ikää on 43, niin kiinnostus siihen alkaa jo hiipuakin. Meni tuo nuoruus vähän elämättä, netissä kaksi vuosikymmentä, mutta mitäpä pienistä.

Täytyy sanoa että oma moka. Apua olisi ollut tarjolla ja on edelleen.

Lopeta se aikuisviihteen käyttö niin alkaa keskustelut sujumaan paremmin.

Valittaminen ei ole viehättävää. Sori. 

Itse oletan saman syyn aiheuttavan yksinäisyyteni eli mulla ei ole enää minkäänlaisia sosiaalisia suhteita. Ja mitä pidempään on yksinään ja juttelematta niin sitä pökkelömmäksi sitä vaan muuttuu eikä lopulta osaa enää hallita ääntäänkään eikä oikeastaan puhuakaan vaan sanat menee ihan puuroksi, kieli ei taivu suussa ja sanoja saa ihan hakea.

Minä tykkäisin kyllä jutella ja keskustella, mutta lapsuudessa tällaisiin taitoihin ei kotona panostettu eikä vanhemmat jutelleet keskenäänkään vaan ainoastaan silloin kun tapasivat omia vanhempiaan, sukulaisia tai kavereitaan. Kotona oli sellainen mykkä ilmapiiri ja lastenkin piti olla mieluummin ihan hiljaa ja huomaamattomia etenkin iltaisin kun isä oli kotona. Sitten koulun alkaessa sitä olikin ihan kummajainen kun ei osannut/uskaltanut suutaan avata ja seurasi vain kuinka muut oli kuin kotonaan isossa porukassa. Ja sitten kun yritti osallistua niin jotakin teki / sanoi aina väärin ja sitten muut nauroi / ilkkui eli se vastaanotto ei varsinaisesti rohkaissut avaamaan suutaan.

Ja niin se on ollut aikuisiälläkin, että kun alan puhua niin mun päälle aletaan selostamaan jotain omaa asiaa eikä haluta kuunnella mitä mulla olisi sanottavaa. Tai puhelimessa olen kertonut jotakin kaverilleni ja vähän ihmetellytkin ettei mua keskeytetä kunnes yhtäkkiä kuuluu kaverin ääni, että sori joo kävin tossa pistämässä pesukoneen just päälle.. ja sitten alkaa selostus taas jostain sen omasta jutusta.

Itse en koskaan ole jaksanut näitä helppoheikkejä ja ns tarinaniskijöitä jotka hohottaa omille jutuilleen mutta ymmärrän kyllä, että esim jollekin torikauppiaalle se elämöinti on ollut osin elinkeinokin eli sillä saa tietynlaiset ihmiset lumottua pauloihinsa.

Vierailija kirjoitti:

Ota kunnon kännit, niin kyllä sanatkin tulevat suusta väkisin ulos.

Joo, vähintään se kolme sanaa samaan aikaan eikä siitä mongerruksesta ota pirukaan selvää.

Oon kanssa hiljaista sorttia. Muutaman naisen kanssa olen käynyt treffeillä. .

Eipä ne naisetkaan vieraassa seurassa tunnu olevan kovin keskustelukykyisiä. Miehen kuuluu olla aina se  joka johtaa keskustelua. 

Joskus testasin treffeillä, että jos en aloita mitään juttua, mistä aiheesta nainen alkaa jutella. No ei alkanut mistään. Oltiin noin minuutti puhumatta, katseltiin välillä seiniä ja välillä toisiamme ja todettiin että tämä oli tässä ja hyvät jatkot. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävälläni on todella vähäpuheinen mies. Ystäväni ei kestä sitä, jos joku puhuu paljon. Löysivät toisensa netistä, vakaata suhdetta etsivien deittisaitilta. 

Suht vähäpuheinen ja varsin rauhallinen introverttimies sopisi minullekin parhaiten. En oikeasti vaan pysty elämään ihmisen kanssa joka koko ajan on suuna päänä, naureskelee omille puujalkavitseilleen ja on muutenkin sellainen duracell-pupu jonka olisi jatkuvasti oltava menossa ja tulossa.

Toisaalta ei yhteiselo sitten onnistu sen toisenkaan ääripään kanssa eli mies onkin suurimman osan aikaa mykkänä jurottava sohvis joka ei halua eikä jaksa ikinä tehdä mitään eikä ainakaan yhdessä.

Jotenkin aika outoa, etenkin näin jälkeenpäin, että tuossa on kuvattuna ne kaksi seurustelukumppaniani jotka minulla on ollut. Minulla ei tosiaan ollut minkäänlaista rimaa eikä käsitystä siitä millaisen ihmisen kanssa haluan olla.

Keskustelutaidon avulla saat kavereita naisista, mutta ei se auta sinkkuuteen.

Itseäni ei haittaa yhtään vaikka mies ei olisikaan sosiaalisesti taitava ja sulava, koska en ole sitä itsekään. Saan herkästi aikaan kiusallista hiljaisuutta ja jokunen sammakkokin saattaa karata etenkin kun tuo hiljaisuus saa jotenkin aina hermostumaan.

Mutta ilkeä ja pahantahtoinen ei mieskään saa olla.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelutaidon avulla saat kavereita naisista, mutta ei se auta sinkkuuteen.

Olen eri miletä. En ole eläessäni ollut pidemmässä parisuhteessa (ikäni alkaa jo nelosella) muta ilman läheisä ja vastavuoroisia niin naisten kuin miesten enemmän ja vähemmän samanlaisten kanssa ovat antaneet ja antavat edelleen enemmän kuin osaan äkkiseltään kuvata tai sanoa. - Ei yksikään heistä ole tietenkään sama kuin se yksi ja erityinen, jonka kanssa elää ja olla parisuhteessa mutta ovatpahan muutoin mittaamattoman arvokkaita. 

Erakoitakin, jotka eivät halua tai kaipaa minkäänlaista kontaktia yhteenkään muuhun ihmiseen on varmastikin olemassa mutta uskon ja luulen heidän olevan hyvin pienivähemmistö. Suurimman osan luulen olevan kuten minä itse; ei eirtyisen introvwrtti mutta ei myöskään ääri eksovertti, joka tarvitsisi jatkuvasti vierelleen/ ympärilleen oman yleisönsä ja eläisi vain tois(t)en kautta,

Olen siis sinkku ja elän ja asun yksin mutta tiedostan myös, että itse minun on jaksettava ja pyrittävä olla hereillä ja hiolehdittava omalta osaltani ihmissuhteitteni(kin) hoidosta ja yllpidosta, ettei yksin elämsieni muuttuisi ykinäisyydeksi. Vaikka haaveksin ja unelmoin tosiinaan edelleen mahdollsiuudesta edetä vielä joskus parisuhteeseen, niin tiedostan sen, että pelksätään parisuhde ei torju tai estä ykinäisyyttä. - Päinvastoin hyvin onneton parisuhde saattaa muodostaa vankilan jossa eläessä tuntee olevansa  monin kertaisesti yksinäisempänä kuin silloin kun voi elää avoimesti ja vapaasti sinkkuna. 

No onneksi ääripäätä tässlkin on varmasti yleisesti harvinaisia ja suurin osa saa parisuhteesta enemmän kuin siitä, että eroaisivat ja eläisivät sinkkuna. 

Mutta lähinnä tämä edellä totamani vain, siksi. että itsekin muistasiin, etttä parisuhde ei yksistään merkistse mitään; hyvä parisuhde ei ole itsestään selvyys vaan jotta se toimisi ja voisi hyvin, niin molempien hoidettava ja vaalittava sekä yhteistä parisuhdetta että itseään. 

On myös harhaluulo, että jos ja kun on sinkku, niin ei ikinä joutuisi esimerkiksi tekemään kompromisseja, jotka taas ovat yleisempiä parisuhteessa. Saattaa olla, että kompromisseja joutunee tekemän enemmän parisuhteessa mutta kyllä minä ainakin koen joutuvani tekemään niitä säännöllsien epäsäännöllsiesti yksinelävänä sinkkuna.

 

Syy on siihen ettei kiinnosta miehet enää. Mieluummin yksin vaan.