Nykyvanhemmat kasvattavat lapsistaan aikuisia jotka eivät osaa käsitellä pettymyksiä.

Kertoo lapseton katkeroitunut

Yksinkertaistat liikaa. Lapset kasvavat myös toisten lapsien ja muiden aikuisten seurassa.

Nuoret tällä hetkellä viettävät mieluummin aikaa sosiaalisessa mediassa ja eivät koe pettymyksiä ja tylsyyttä aiheuttavia ihmiskontakteja.

Lapsi tarvitsee enemmän toisia lapsia oppiakseen oman kulttuurin 9-15 vuotiaina mitä vanhempiaan. 

Äläpä yleistä.

Näin tuon otsikon, kuinka päiväkotityöntekijät sanoivat, että se lisääntyy. Siis se, ettei lapset osaa käsitellä pettymyksiä. Ja syynä on tietty vanhemmat.

Minulla on kaksi aikuista poistaa, joista toinen ei lapsena kestänyt yhtään pettymyksiä. Hän sai niistä raivareita. Aina 12 v saakka.

 

Nyt otsikon näkemisen jälkeen en ymmärrä, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin? Pettymyksiä tuli, ei niitä kukaan siloittanut, tunteista puhuttiin, kuinka harmittaa, mutta asialle ei mitään mahda, puhuttiin, että joskus toiste sitten onnistuu, mutta asia pitää vain hyväksyä. Yms. Miten tämä sietokyvyn puute oli minun vikani?

 

Niin se ehkä juuri menee. Itse taas näkymättömänä lapsena sain käsitellä kaikki, ilot, surut ja pettymykset itsekseni, joten työtä on riittänyt ja riittää edelleen aikuisena. 

Lapsen kanssa on halunnut tietysti auttaa tällä matkalla. Ehkä joskus liikaakin... mutta se on täysin inhimillistä.

Kehitymme yhdessä sukupolvina toistemme kokemuksista.

Tasapaino kai kuitenkin on tavoitteena. 

Vanhemmat ja päiväkodit ja koulut samalla linjalla, pettymyksiä ei saa tuottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Näin tuon otsikon, kuinka päiväkotityöntekijät sanoivat, että se lisääntyy. Siis se, ettei lapset osaa käsitellä pettymyksiä. Ja syynä on tietty vanhemmat.

Minulla on kaksi aikuista poistaa, joista toinen ei lapsena kestänyt yhtään pettymyksiä. Hän sai niistä raivareita. Aina 12 v saakka.

 

Nyt otsikon näkemisen jälkeen en ymmärrä, mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin? Pettymyksiä tuli, ei niitä kukaan siloittanut, tunteista puhuttiin, kuinka harmittaa, mutta asialle ei mitään mahda, puhuttiin, että joskus toiste sitten onnistuu, mutta asia pitää vain hyväksyä. Yms. Miten tämä sietokyvyn puute oli minun vikani?

 

Tämäpä tämä. Lapsilla on varsin luonnollista, etteivät he kestä pettymyksiä, varsinkaan pienenä.

Monet lapset joudutaan viemään jo hyvin nuorena päivähoitoon, ja he viettävät siellä suurimman osan valveillaoloajastaan. Arkisin vanhempien kanssa tehdään korkeintaan aamu- ja iltatoimet. Mutta silti jos lapsen käytöksessä on jotain mätää, syyttävä sormi osoittaa vanhempiin, ei esimerkiksi päiväkotien kokoon tai henkilökunnan vaihtuvuuteen.

Missä on linkki tämmöiseen tutkimukseen?,,muutenhan aloitus on täysi provo.

Ei lapsien kuulu sietää pettymyksiä vaan opetella selviämään niistä. Siihen auttaa hyvä itsetunto ja empatia kyky. Aikuisena tulee pettymyksiä vielä enemmän ja jos lapsena ei ole oppinut miten käsitellä vaikeita tunteita ja pettymystä, niin aikuisena tulee paljon ongelmia.

Pettymyksiltä ei voi välttyä. 

Niitä tulee ihmissuhteissa, arjessa ja töissä.

Lapsien tunteita ei saa vähätellä tai sanoa, että älä itke siinä . Sellainen se vasta trauman jättääkin .