Tottuuko yksinäisyyteen?

En tiedä. Kai taantuminen on tottumista.

Kaikkeen tottuu ajan kanssa.

Tottuu ja yksinäisyys on parasta 👍 

Tuskin. Ihminen on laumaeläin. Suurin osa tarvitsee ihmisiä ympärilleen.

Vierailija kirjoitti:

Tottuu ja yksinäisyys on parasta 👍 

Olen siis yksinäinen vain ja ainoastaan sen takia koska haluan olla.

Tottuu. Oma seura on parasta seuraa.

Yksinäisyyteen tuskin (sama kuin: tottuuko tuskaan?). *Yksinoloon* tottuu hienosti ja siitä nauttii kovasti ihminen, joka ei ole läheisriippuvainen.

Pienestä asti olen leikkinyt yksin ja nauttinut siitä. Teini-iän jälkeen oli sosiaalinen ajanjakso noin 10v, jolloin oli kaveripiirit ja seurustelut jne. Se oli kauheata, olin koko ajan ahdistunut ja masentunut. Nyt taas jo monta vuotta olen saanut olla yksin rauhassa ja elämä hymyilee. Oman tien kun löytää itselleen, niin yksin kaikki on mahdollista. 

Tavallaan tottuu kyllä ja siitä välillä ihan nauttiikin. Mutta sitten toisina päivinä tulee sellaisia hetkiä kun yksinäisyys on kuin märkä rätti vasten kasvoja kun kaipaisit seuraa mutta sitä vaan ei ole.

Haluaisit leipoa ja kahvitella jonkun kanssa muttei itselle kannata kakkua leipoa kun menee paljon hukkaan kummiskin. Mietit jotain reissua joka olisi kiva toteuttaa jonkun kanssa (jaettu ilo jne.). Pahin on varmaan itselle se kun ei saa jaettua omia ajatuksia kellekään, pyörittelet kaikkea vain omassa mielessä, et saa yhteenkuuluvuuden kokemusta samanlaisesta ajattelutavasta, ei haastamista omiin ajatusmalleihin jne. Saat tai oikeastaan joudut päättämään kaiken itse, ei ketään kenen kanssa pohtia mitä syödään tai sitä että tulipa hyvää ruokaa tehtyä tai sitä kannattaisiko tuo seinä maalata tällä vai tällä värillä jne. Tai uutiset, luet vain niitä, ajatuksia ja kysymyksiä herää mutta taas pyörittelet vain omassa päässä. Melko rankkaa välillä.

Sit kun olet tarpeeksi ollut yksin niin alat miettiä että oletko jo liian outo juttuinesi kun tapaatkin ihmisiä. 

Siksi kai viihdyn parhaiten yksin mökillä, siellä kun ei näe ihmisiä ollenkaan niin ei tule sellaista tahatonta vertaamista muihin ja on paljon arjen puuhaa ja kotityötä, jotka pitävät touhukkaana ja mielen virkeänä.

Kyllä yksineloon tottuu. Ehkä yksinäsyyteen voi kehittää jotain omaa olemista, ajattelua, tekemistä, jopa kotona ja miettiä minkälainen seura on täyttävää (ei siis energiavampyyrina), mikä tyhjentävää voimia vievää. Mikä toisi täyttymyksiä, pieniä tai isoja. Ja välittää itsestä.

Yksinäisyys tappaa.

Yksinäisyys kääntyy lopulta yksinoloksi ja siihen tottuu ja siitä oppii jopa nauttimaan. Itse en enää edes osaa olla ihmisten kanssa. Nyt 30 vuotta jo yksin.

Yksin olemiseen tottuu huomattavasti helpommin kuin yksinäisyyteen, se on jopa mukavaa.

Yksinäisyyttäkin on erilaista. En ole koskaan ollut niin yksinäinen kuin 15 viimeistä vuotta avioliitossa! Kun ymmärsin etten voi elää niin loppuelämääni ja olen nyt ollut kohta 10 vuotta yksin enkä tunne yksinäisyyttä.