Miksi ystävälliset ja lojaalit ihmiset joutuvat aina kynnysmatoksi?

Ajattelen ihmissuhteissa muiden etua, autan aina kun on tarve (toki tiettyyn pisteeseen asti, ei mitään annan autoni kuukaudeksi tms.) kuuntelen, ymmärrän, yritän ohjata parempaan ja olen tosi lojaali. Silti, aina ihmissuhteissa käy niin, että kun minua ei enää tarvita, tai minut on saatu ns imettyä kuiviin, niin jään aina kuin nalli kalliolle. Elämäni on muutoinkin ollut tavanomaista huomattavasti vaikeampaa, ja joudun tekemään paljon enemmän töitä elääkseni kunnollista, tasaista ja ns kunnollista ja tunnollista elämää.

Miten jaksaa enää? Henkistä työtä tehty paljon sekä elämä muovattu masennuksen vastaiseksi, mutta nyt tuntuu, että siitä ei pääse yli eikä ympäri