Suutuin eilen lääkärissä...
Olen kärsinyt kilpirauhasongelmista viisi vuotta, eikä apua ole herunut. Nyt se on tulehtunutkin jo kahteen otteeseen.
Muutakin terveysongelmaa on ollut.
Ja millään en saa sairauslomaa! Jo pelkkä tämä tulehdus nostaa kuumeen ja uuvuttaa ja sekoittaa pään ja aiheuttaa pahan olon!
Työni on sellaista, että se vaatii ehdotonta keskittymistä ja nopeita hoksottomia. Kuumeisena puuroisella päällä se on RASKASTA!
Lisäksi lapset ovat kotona nyt kesälomalla joten kotonakin on ihan oma työsarka koko ajan.
Lääkäri vain on sitä mieltä, että hän tuuppaa tarpeeksi kortisonia, minähän porskutan ja porskutan kuin tyhjää.
Sairastelu on mennyt kierteeksi, koska koko ajan saan häthätää sen avun siihen kyseiseen vaivaan, mutten koskaan tarpeeksi sairauslomaa, että oikeasti ehtisin toipua.
Kommentit (21)
lääkäri, kun tajuaa millaisia vässyköitä suuri osa suomalaisista työntekijöistä on.
Ensimmäisestä kirjoituksesta saa kuvan, että et saanut sairauslomaa, mutta tuosta myöhäisemmässä kirjoituksessa kerrot 3 viikon lomasta. Eli onko ongelmasi nyt se, että et mielestäsi saanut tarpeeksi pitkää lomaa?
ja tämä endokrinologinen on hoitanut myös siihen onnettomuuten liittyviä vammoja - ja hoitaa koko ajan.
Ja kyllä se vaan endokrinologille kuuluu, jos en parane kilpirauhastulehduksesta siitä syystä, että olen ylirasittunut, eikä ylirasittuneena keho toivu niin kuin pitäisi.
Ja viimeksi tämä tulehdusvaihe kesti yli vuoden, joten ihan on asiallista olettaa, ettei se nyt parane kolmessa viikossa - kun jo sitä pahoja haittavaikutuksia aiheuttavaa lääkitystä on määrätty pidemmälle.
Ja tällä menolla joudun työkyvyttömyyseläkkeell, jos en kuole sitä ennen, joten kyse on nimenomaan siitä, että haluan täyden työkykyni takaisin.
ap
joka ravannut kaikilla mahdollisilla lääkäreillä: tk-, sisätauti-, ja endokrinologialääkäreillä VUOSIA. En jaksanut opiskella enkä tehdä/hakea töitä. Olen siis työtön mutta työkyvytön.
Somaattisen puolen lääkärit eivät anna minulle sairaslomaa eivätkä hoitoa. Ainoa mitä he tekevät ovat verikokeet ja jos ne ovat suurinpiirtein kunnossa, apua ei tipu. Kukaan ei välitä kunnostani.
Yksityiseltä psykiatrilta olen joskus saanut pidempää saikkua. Kunnallisella puolella kun pyysin, niin psykiatri kiemurteli ja sanoi että sitten kun saat osoituksen työkkäriltä, katsotaan sitten sen sairasloman kanssa.
Nyt minulla onkin osoitus kurssille ja haastattelu perjantaina. Sain lapun 4 päivää ennen haastattelua. Ja psykiatri on juuri jäänyt kesälomalle. Palaa onneksi ennen kurssin alkua.
On käsittämätöntä, että olen Suomen kaltaisessa rikkaassa maassa tässä tilanteessa, sairaana ja täysin heitteillä.
Tuohon en sano mitään että lapset on kotona ja niiden kanssa olisi raskasta.
Mutta saikkua annetaan jos tällähetkellä olet työkunnoton. Ei niitä heitellä miten vaan.
Ja tietenkään lasten hoitamiseen ei saa sairauslomaa, mutta miten joku voi kuvitella, että ihminen jaksaa tehdä töitä kuumeisena ja sen jälkeen vielä hoitaa kodin ja lapset?
Siis että onnellisena sanoo, että "teet nyt kevyemmin töitä ja lepäilet sitten muuten kunnolla".
Päivää.
Ei kaikkia töitä voi tehdä puolihuolimattomasti, eikä niitä lapsia nyt voi taikoa pois, kun haluan lepäillä illat!
ap
vaikea kuvitella, miten jaksat käydä töissä tuossa tilassa.
Pitkäaikainen kuumeilu ja älytön uupumus on minullekin tuttua, tällä kertaa olen ollut lämpöillyt viime vuoden huhtikuusta. Onneksi lapset ovat pieniä, niin että sen verukkeella pystyn olemaan kotona, mutta pitkällä tähtäimellä tilanne on sietämätön. Omalla kohdallani varsinainen syy tähän on vielä selvittämättä, kilpparissa ei ole vikaa.
Ehkä voit kokeilla yksityiselle lääkärille menoa, etsi netin kautta joku, joka ymmärtää oireidesi vakavuuden ja on suopea erilaisille hoitokokeiluille. Jos kortisoni ei ole toiminut, kannattaa kokeilla jotain muuta. Kilpparilääkkeitäkin on monenlaisia, ja se, mikä sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle.
Voimia tilanteeseen. Ja jos yhtään lohduttaa, niin meitä kuumeilijoita on varmaankin tuhansia, ilman järkevää apua, diagnoosia tai ennustetta.
että olen niin uupunut, että tarvitsisin jo siihen uupumukseen toipumisaikaa.
Lääkäri oli juuri sellainen nuori ja lapseton, jonka mielestä minä vain olen saamaton.
Jos todella suutuit lääkärissä, niin uuden lain mukaan lääkärin on ilmoitettava sinusta poliisille ettet ole sopiva hallussapitämään aseita. Et ehkä niitä omistakaan, mutta ilmoitus on silti tehtävä. Sori.
mutta en minä mitään raivonnut tai ollut muutenkaan mitenkään sekopäinen tai uhkaava tms. En vain suostunut enää pompoteltavaksi ja sanoin, että minun tilanteeni pitää katsoa kokonaisuutena läpi.
ap
Jos todella suutuit lääkärissä, niin uuden lain mukaan lääkärin on ilmoitettava sinusta poliisille ettet ole sopiva hallussapitämään aseita. Et ehkä niitä omistakaan, mutta ilmoitus on silti tehtävä. Sori.
jos lääkäri ei anna sairaslomaa?
vaan sitä että saan hoitoa kokonaisuutena. Nyt tilanne on se, että ravaan lääkäriltä toiselle ja joku hoitaa pikkurilliä, toinen varvasta - eikä kukaan katso sitä koko ihmistä.
Tuon kilpirauhasasian lisäksi minulla on kaksi muutakin kremppaa ja niiden lisäksi olen ollut vakavassa onnettomuudessa, joten olen oikeasti ihan tämän tilanteen uuvuttama. Ja henkisesti myös loppu, koska koko ajan olen silti hoitanut työni ja lapseni.
En tajua milloin oikein sitten saa uupua, ellei tällaisessa tilanteessa. Kun jo se pelkkä kilpirauhasen vajaatoiminta tunnetusti väsyttää ja paljon.
koulutuksen saaneella homeopaatilla?
Lääkärin pitäisi parantaa jos ei osaa tee ilmoitus ja vaihda lääkäriä!!!:)))
Tehosiko purkauksesi? Jos ei, tee valitus ylilääkärille tai ylipäätään siis paikan pomolle. Kerrot hoitohistoriasi ja sen, miten väsymystäsi, kuumeilua yms. vähätellään ja niitä hoidetaan oire kerrallaan välittämättä ihmisestä kokonaisuutena. Kerro, että olet aivan loppu siihen, että sinulta vaaditaan töissä, kotona ja nyt vielä lääkärissäkin vain tsemppaamaan ja kestämään päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Ei niitä lääkäreitäkään tarvitse päästää liian helpolla. Useimmat vain ovat tottuneet, että voivat sanoa ja tehdä mitä tahansa, kun ovat niin asiantuntijoita.
Mutta yhtä kaikki tivasin sieltä tiedot, mihin menen seuraavaksi, jos olo on edelleen huono 3 viikon sairausloman jälkeen.
Ensin kiemurteli ja kiemurteli, mutta kun vain kysyin sitkeästi ja rauhallisesti kuudennen kerran tismalleen saman asian, sain sen tiedon.
En siis mitenkään purkautunut tms., vaan lähinnä jankkasin. Tasaisesti ja rauhallisesti.
Eli nyt siellä papereissani lukee, että soitan 3 viikon päästä ja sairauslomaa jatketaan, jos siltä tuntuu.
sinun aiemman onnettomuutesi tai muiden kremppojen aiheuttamaan kokonaistilannetta vaan vastaa vain ja ainoastaan kilpirauhasongelmista. Endokrinologia on sisätautien sisällä suppea erikoisala, ei todellakaan mikään psykiatri tai kuntoutustutkimusyksikkö eikä hänellä ole edes oikeutta ilman kunnan lupaa lähettää sinua muualle konsultaatioon, jos sinusta on alunperin lähete kilpirauhasasioissa (jos nyt siis kyse julkisesta sektorista).
Oikea paikka hakeutua kokonaistilanteen hoitoon on oma terveyskeskuslääkäri tai työterveyslääkäri, jolla on vastuu siitä kokonaistilanteen arvioinnista ja hoidosta ja hän lähettää tarvittaessa sitten muille aloille konsultaatioon (fysiatria, ortopedia, psykiatria/psykologi jne.). Turhaa sinä sille endokrinologille kiukuttelet.