Iltapäiväkerhoon en lastani laittaisi
Olen vierestä seurannut kolmen ip-kerhon toimintoja. Varsinaisia säilöjä. Nuoret alle parikymppiset vetämässä. Toisin sanoen vahtimassa jotenkin laulaa. Vievät toki välipalalle, mikä sekin on melkoisen ravintoköyhä. Mitään oikeaa ohjelmaa en ole kirkoissa nöhnyt. Lapset huutaa ja riehuu yhdessä kaiken aikaa. Tuosta joku vielä maksaa! Tuolla luokattomalla toiminnalla venytetään tahallisesti lapsen työpäivää.
Just tömän takia moni on onneksi ymmärtänyt ottaakin lapsensa pois ja lapsi pääsee kotiin. Voi kuitenkin olla, että kaikki ei tajua mitä touhu on ja mitä toiminta voisi olla.
Kommentit (9)
Silloin kun omat lapset olivat ip:ssä niin siellä oli ihan kurikin. Ohjaajat komensivat lapset riviin ja pitivät puhuttelua. Riehujat joutuivat jäähylle.
Siitä on tosin jo yli 10 vuotta aikaa.
Olisi kiva, jos hyväkuntoiset eläkeläiset pitäisivät tällaisia iltapäiväkerhoja seudun lapsille. Heillä on kuitenkin paljon aikaa ja olisi kiva, että hekin antaisivat yhteiskunnalle takaisin, kun ovat itse niin paljon saaneet.
Eikö näillä iltapäiväkerhon pitäjillä ole nuoriso-ohjaajan koulutus?
Koulujen jälkeen iltäpaiväkerholla ei kai ole opetusvelvoitetta tai - tarkoitusta. Kunhan lapset ovat turvassa eikä yksin kotona. Siellä pidetään, jos on töiden takia pakko. Yleensä muksut ovat väsyneitä koulupäivästä tai ylivirittyneitä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö näillä iltapäiväkerhon pitäjillä ole nuoriso-ohjaajan koulutus?
Ainakin vastaavalla ohjaajalla on yleensä iltapäiväkerhonohjaajan tai lastenohjaajan koulutus. Muilla sitten usein vain esimerkiksi koulunkäynninohjaajan koulutus tai ei koulutusta lainkaan.
Toisaalta eihän tuo työ mitään avaruusfysiikkaa ole. Sopiva persoonallisuus riittää pitkälle, eli on hyvä olla lapsirakas mutta toisaalta jämäkkä. Ja tietysti edeltävä lastenhoitokokemus auttaa paljon.
Onko teillä kotona sitten jotain oikeaa ohjelmaa lapselle?
Ei mitään koulutusta ole.
Turvallinen paikka, niin jos arvostaa melulaumaa. Kotina voi vaikka vaan olla rauhassa, lukea kirjaa, askarrella, piirtää, värittää, olla lemmikkieläimen kanssa jne. Jos oikea hätä voi soittaa huoltajalle tai jollekin toiselle sovitulle aikuiselle.
Miksi kirkossa? Meillä oli koulutetut ohjaajat ja koulun avustajat ip-kerhossa, lapset viihtyivät siellä hyvin. Tämä Espoossa. Toki ap voi pitää lapsen yksin kotona työpäivän ajan mutta minä halusin että he ovat valvonnan alla eka-tokaluokkalaisena.
Ilmiannettu. Jos olet suuttunut kirkolle niin anna palautetta suoraan, älä täällä trollaile ja hauku nuoria vapaaehtoisia.
t: ateisti