Teenkö minä äitinä jotain väärin,kun

olisiko kenties uhmaikä.

eli ainakin jotain lapsen kasvuun ja kehitykseen liittyvää kirjallisuutta olisi syytä lukea, ettet olisi noin pihalla.

miten toimitaan minkäkin ikäisten kanssa. 0-16 vuotiaisiin kaiken kattava opus.

Kannattaa lukea muutamia lastenkasvatuskirjoja, jospa niistä löytyisi vinkkiä mitä.

voihan noita kirjoja lukea mut ei kannata sitten ottaa ihan kirjaimellisesti kaikkea voi ruveta muuten ahdistaa.raivarit ja uhmakkuus ihan normaalia,joillain sitä on enemmän ja raivarit voimakkaita.kunhan ei itse lähde mukaan siihen ja on johdonmukainen.

mutta kyllä maalaisjärjelläkin pärjää. Kyllä meillä kuului uhmaikään tuo ihan kaiken protestoiminen, vastaan vänkyttäminen, pahanteko ja rätkätys päälle jne. Ajan kanssa meni ohi ja ihan normaaleita noista kasvoi. Tärkeää on tuo, minkä joku jo sanoikin, että pysyy itse rauhallisena ja jaksaa vaan selittää miljoona kertaa samat asiat. Ja pitää olla johdonmukainen. Valitse tappelusi, päästä pikkuasiat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta jos sotain kiellät, niin siitä pidät sitten kiinni, etkä anna periksi.

äkkipikainen ja korotat ääntäsi NIIN teet väärin todella paljon.

Lapsi otetaan syliin ja puhellaan rauhallisesti ja viedään toiseen paikkaan. Jos pitää kurittaa niin pikkasen korvan yläpuolelta tukkaa sormien väliin.

Muutenkin lapselle puhellaan paljon etukäteen että toi maljakko on äidin ja siihen ei voi lapset koskea kun voi mennä rikki ja sit ei ole kaunista maljakkoa! Omani olen kasvattanut jo!

tee mitään väärin. Raivarit johtuu siitä, että lapsesi on taapero :) ilmeisesti sinulla on vanhempi tyttö, joka käyttäytyi rauhallisemmin? Kyse on kuitenkin varmaan yksilöllisistä eroista, ei sukupuolieroista.



Itsellä on 2,5 v poika, joka saa raivareita ja protestoi hirveästi todella mitättömiäkin asioita.



Olen ottanut sen asenteen, että jos pikkulapsi raivoaa, niin hän on jollain tavalla "heikoilla", eli en ala inttää enkä huutaa (jostain syystä pystyn lähes aina pysymään rauhallisena noissa tilanteissa, vaikka en ole mikään tunne-elämän tasa-painon mestari muuten). Sanoitan lapsen tunteita ("tottakai toi harmittaa, kun joutuu pesulle, vaikka haluais leikkiä"), lohdutan ("kokeillaan, auttaisko kun äiti halaa"), en toistele käskyäni jyrkästi vaan alan jutella muusta ("jäiköhän se ja se lelu kylppäriin muuten..."). EN anna periksi, eli pesulle mennään, mutta tällä tekniikalla raivo laantuu 90% kerroista. En kyllä tiedä, olisko parempi vaan kestää ne raivarit? Pelkään vähän, että lapsi oppii siihen, että kaikki asiat aina pehmitellään ja hyvitellään, eikä selviä mistään vastoinkäymisistä. Mutta pojan raivarit on sellaisia, että kukaan ei jaksa niitä useampaa päivässä.



Jos lapsi tekee kiellettyjä asioita, niin yhden-kahden kiellon jälkeen estän toiminnan fyysisesti (otan tavaran pois, otan lapsen syliin tms.). Mielestäni taapero ei pysty vielä kunnolla sisäistämään kieltoja niin, että itsenäisesti ja jräjestelmällisesti tottelisi sanallista kieltoa.



Olen karsinut kielletyt asiat äärimmäiseen minimiin, joka on mielestäni auttanut siihen, että harvat ehdottomat kiellot tepsivät, ja raivo niistä on aika vähäistä. Usein olen meinannut kieltää (esim. lapsi haluaa pestä kylppärin lattian ruiskuttamalla vettä ilmapallopumpulla), mutta miettinyt sitten asiaa ja todennut, että ei ole mitään olennaista syytä kieltää asiaa.