Lue keskustelun säännöt.
Suhtautuminen omiin lapsiin
09.02.2025 |
Tämä aihe on varmaan jollain tapaa tabu, mutta haluaisin kysyä teiltä joilla on teini-ikäisiä tai vanhempia lapsia pidättekö lapsistanne? Itselläni on pienet lapset ja en osaa kuvitella että rakkauteni lapsiani kohtaan voisi muuttua heidän vanhetessaan. Toisaalta minulla on aina ollut omista vanhemmistani, varsinkin äidistäni, sellainen vaikutelma etteivät he erityisesti pidä minusta ihmisenä.
Siinä vaiheessa (ehkä noin 10-vuotiaana) kun aloin kasvaa omaksi persoonakseni varsinkin äitini suhtautuminen minuun muuttui selvästi kriittisemmäksi. Meillä on äitini kanssa ollut eri kiinnostuksen kohteet ja arvot mietinkin onko tämä vaikuttanut hänen ajatuksiinsa minusta. Äitini on siis uskossa ja lähinnä hengelliset asiat kiinnostavat, kun taas itse olen ateisti ja tykkään urheilla. Ystäväthän moni valitsee niin että ovat samanhenkisiä, mutta olin aina kuvitellut että omia lapsia ei arvottaisi samoilla kriteereillä. En vaan osaa äitini käytöstä oikein selittää millään muullakaan. Isäni on sinällään aina ollut etäinen eikä tunnu pitävän oikein kenestäkään.
Kommentit (18)
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on kolme aikuista lasta, jotka ovat kaikki mielestäni hyviä tyyppejä. Tunnen toki omani ja tiedän heidän huonot puolensa, en ole sokea heidän vikojensa suhteen. Rakkaus lapsiin on valtavaa, mutta onneksi voin myös sanoa pitäväni lapsistani. Pojat ovat hiukan konservatiivisempia kuin itse olen ja kaikki lapseni ovat ateisteja, toisin kuin minä. Mielipide-erot eivät kuitenkaan häiritse puolin eikä toisin.
Luuletko että sinulla olisi selvä suosikkilapsi jos joku lapsista olisi enemmän itsesi kaltainen ja asioista enemmän samaa mieltä kanssasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan tätä, kiinnostaisi saada lisää mielipiteitä.
Äitisi suhtautuminen ei muuttunut, sinä muutuit. Et enää hyväksynyt äitiäsi, näit hänessä ensisijaisesti vikoja ja siksi nyt selität itsellesi, että äidissähän se vika on, jos ei minusta välitä!
Kun 10v tyttö ilmoittaa, että minäpä olen atesti ja sinussa ei ole mitään hyvää, niin ei ihme, että äiti alkaa etääntyä ja antaa lapsensa kasvaa siksi ihmiseksi, joksi hän haluaa tulla. Ei ole äidin vika, jos ei kykene ihmissuhteisiin. Todennäköisesti omat lapsesi vihaavat sinua ennen kuin täyttävät 12v ja sitten ihmettelet, että miksi nekin on tuommoisia.
Vierailija kirjoitti:
Äitisi suhtautuminen ei muuttunut, sinä muutuit. Et enää hyväksynyt äitiäsi, näit hänessä ensisijaisesti vikoja ja siksi nyt selität itsellesi, että äidissähän se vika on, jos ei minusta välitä!
Kun 10v tyttö ilmoittaa, että minäpä olen atesti ja sinussa ei ole mitään hyvää, niin ei ihme, että äiti alkaa etääntyä ja antaa lapsensa kasvaa siksi ihmiseksi, joksi hän haluaa tulla. Ei ole äidin vika, jos ei kykene ihmissuhteisiin. Todennäköisesti omat lapsesi vihaavat sinua ennen kuin täyttävät 12v ja sitten ihmettelet, että miksi nekin on tuommoisia.
Mistä olet päätellyt että olen ilmoittanut äidilleni että hänessä ei ole mitään hyvää? Se että joku on sinun kanssasi asioista eri mieltä ei pitäisi olla mikään henkilökohtainen loukkaus. Mielestäni myös vanhempi, ei lapsi, on ensisijaisesti velvollinen luomaan ja ylläpitämään suhdetta lapsiinsa ainakin sinne parikymppiseksi asti.
Itse arvelen että äitini suhtautuminen kumpuaa hänen omasta huonosta itsetunnostaan. Hänkin on varmaan kasvattanut minua kuvakseen ja sitten harmittaa kun minulla olikin eri arvot ja kiinnostuksen kohteet.
Tiukka uskonnollisuus on vaikea juttu. Ja todellakin voi muuttua myös kylmäkiskoiseksi kasvavaa ja itsenäistyvää lasta kohtaan. Siis jos persoonallisuutta rajoittava ja jäykkä usko. Itse ole tavis kristitty ja lapseni taitavat olla osa irti kristinuskosta ja osa kuuluu kirkkoon. Ei minun rakkauteni heitä ketään kohtaan ole hiipinyt vaikka murkkuvaiheet ottikin lujille. Se on kasvun paikka myös vanhemmalle. Eli olen aina pitänyt ja rakastanut lapsiani, jotka ovat jo aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitisi suhtautuminen ei muuttunut, sinä muutuit. Et enää hyväksynyt äitiäsi, näit hänessä ensisijaisesti vikoja ja siksi nyt selität itsellesi, että äidissähän se vika on, jos ei minusta välitä!
Kun 10v tyttö ilmoittaa, että minäpä olen atesti ja sinussa ei ole mitään hyvää, niin ei ihme, että äiti alkaa etääntyä ja antaa lapsensa kasvaa siksi ihmiseksi, joksi hän haluaa tulla. Ei ole äidin vika, jos ei kykene ihmissuhteisiin. Todennäköisesti omat lapsesi vihaavat sinua ennen kuin täyttävät 12v ja sitten ihmettelet, että miksi nekin on tuommoisia.
Tämä on kyllä sen verran sairas teksti, että toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Todella kylmän ja välinpitämättömän ajatusmaailma noine hyytävine etääntymisineen 10-vuotiaasta lapsesta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen joku narsistinen persoonallisuushäiriö tai muu vakava tunne-elämän häiriö tuosta tekstistä, jonka kirjoittaja etääntyisi 10-vuotiaasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi suhtautuminen ei muuttunut, sinä muutuit. Et enää hyväksynyt äitiäsi, näit hänessä ensisijaisesti vikoja ja siksi nyt selität itsellesi, että äidissähän se vika on, jos ei minusta välitä!
Kun 10v tyttö ilmoittaa, että minäpä olen atesti ja sinussa ei ole mitään hyvää, niin ei ihme, että äiti alkaa etääntyä ja antaa lapsensa kasvaa siksi ihmiseksi, joksi hän haluaa tulla. Ei ole äidin vika, jos ei kykene ihmissuhteisiin. Todennäköisesti omat lapsesi vihaavat sinua ennen kuin täyttävät 12v ja sitten ihmettelet, että miksi nekin on tuommoisia.
Mistä olet päätellyt että olen ilmoittanut äidilleni että hänessä ei ole mitään hyvää? Se että joku on sinun kanssasi asioista eri mieltä ei pitäisi olla mikään henkilökohtainen loukkaus. Mielestäni myös vanhempi, ei lapsi, on ensisijaisesti velvollinen luomaan ja ylläpitämään
Ihan itse tänne kirjoitit asiasta ja nyt ihmettelet, että miksi äiti on tuollainen.
Vanhemmalla ei ole mitään velvollisuutta luoda ja ylläpitää suhteita kehenkään, jonka elämän suurin tarkoitusperä on vanhemman elämän halveksiminen ja moittiminen. Äitisi on todennäköisesti onnellisempi nyt, kun ei joudu kanssasi joka päivä ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todella puistattavan oksettava ihminen tuo yksi kirjoittelija. Säälin syvästi hänen lapsiaan, jos hänellä sellaisia on (toivottavasti ei ole). Tulee mieleen joku Irma Grese.
"Ihan itse tänne kirjoitit asiasta ja nyt ihmettelet, että miksi äiti on tuollainen."
Mielenkiintoista että luet aloituksen näin. En kirjoittanut että kerroin äidilleni että hänessä ei ole mitään hyvää, kirjoitin että meillä on eri arvot ja kiinnostuksen kohteet. Harmi ettei sinulla ole enemmän suvaitsevaisuutta erilaisuudelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi suhtautuminen ei muuttunut, sinä muutuit. Et enää hyväksynyt äitiäsi, näit hänessä ensisijaisesti vikoja ja siksi nyt selität itsellesi, että äidissähän se vika on, jos ei minusta välitä!
Kun 10v tyttö ilmoittaa, että minäpä olen atesti ja sinussa ei ole mitään hyvää, niin ei ihme, että äiti alkaa etääntyä ja antaa lapsensa kasvaa siksi ihmiseksi, joksi hän haluaa tulla. Ei ole äidin vika, jos ei kykene ihmissuhteisiin. Todennäköisesti omat lapsesi vihaavat sinua ennen kuin täyttävät 12v ja sitten ihmettelet, että miksi nekin on tuommoisia.
Tämä on kyllä sen verran sairas teksti, että toivottavasti sinulla ei ole lapsia. Todella kylmän ja välinpitämättömän ajatusmaailma noine hyytävine etääntymisineen 10-vuotiaasta lapsesta..
Onko sinulla 10v lasta, joka jokaisessa mahdollisessa käänteessä arvostelee sinua ja elämänvalintojasi? Sinulla on väärät kiinnostuksenkohteet, väärä tapa elää, vääriä ajatuksia ja tuo 10v ikäinen kaikkitietävä lausuun omia mielipiteitään tärkeillen: minä urheilen, sinä et, sinä et ole mitään kirjojesi ja lukemisen kanssa.
Ap:n äiti on antanut lapsensa kasvaa tuollaiseksi ihmiseksi, joka halveksii muita. Kyllä, hän antoi lapselle vapauden olla juuri sitä, mitä tämä on, mutta se ei riitä ap:lle, hän olisi halunnut äitinsä nöyrtyvän ja jättävän itselleen tärkeät asiat, jotta kelpaisi lapselleen. Mietipä toista vaihtoehtoa: silloin ap valittaisi, että äiti vei minulta lapsuuden, en saanut olla sellainen kuin halusin.
Teit mitä vain, teit aina väärin, jos lapsesi on kuin ap.
Oma äitini oli kylmä eikä osannut suhtautua lapseen lämmöllä. Selitti paljon kun äidin pikkusisko kertoi kilpailukokemuksesta. Äitini oli ollut vähättelevä ja kai nojannut itsetuntoaan siihen että pääsi parempaan kouluun.
Halasin itse äitiä teininä sen jälkeen kun suomenruotsalainen koulukaveri oli halannut muita, minuakin, nähdessään. Äiti taputti kömpelösti selkääni.
Taustalla traumoja äidin perheessä. Vain täyskännissä hän kerran uskoutui yhdestä asiasta minulle.
Isäni oli kannustava ja ihaileva mitä äiti varmaan mielessään harmitteli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmillista, että alkuperäinen sinänsä kiinnostava aihe lähtee heti väärille raiteille, kun joku vanhempi suoraan helvetistä tulee oksentamaan sielustaan mustaa mönjää ketjuun.
Miksi äitisi pitäisi pitää sinusta ihmisenä? Kirjoituksestasi päätellen et erityisemmin ole yrittänyt olla sellainen, jonka kanssa hän tuntisi olonsa mukavaksi ja hyväksytyksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi äitisi pitäisi pitää sinusta ihmisenä? Kirjoituksestasi päätellen et erityisemmin ole yrittänyt olla sellainen, jonka kanssa hän tuntisi olonsa mukavaksi ja hyväksytyksi.
Ehkä hänen ei tarvitsekaan? Tosiaan itselläni on kokemusta äitiydestä 5 vuotta ja näiden vuosien perusteella minun on vaikea ymmärtää äitini käytöstä. Ehkä rakkaus lapsiin sitten tosiaan muuttuu kun vastapuolella onkin enemmän itsenäinen toimija eikä sinusta täysin riippuvainen lapsi? Pelottava ajatus, toivon että itselläni ei muuttuisi ja osaisin olla suvaitsevaisempi.
Äitini käytöstä ehkä selittäisi hänen oma huono itseluottamuksensa ja kateus siitä että minulla on elämä edessä kun oma naamansa rypistyy. Hesarissa oli joku juttu kateudesta omia lapsiaan kohtaan, mutta en kyllä äitinä osaa kuvitella itselleni tulevan tuollaisiakaan tuntemuksia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi äitisi pitäisi pitää sinusta ihmisenä? Kirjoituksestasi päätellen et erityisemmin ole yrittänyt olla sellainen, jonka kanssa hän tuntisi olonsa mukavaksi ja hyväksytyksi.
Normaali äiti pitää 10-vuotiaasta lapsestaan, vaikka lapsella alkaisikin olla omia mielipiteitä.
Itselläni on kolme aikuista lasta, jotka ovat kaikki mielestäni hyviä tyyppejä. Tunnen toki omani ja tiedän heidän huonot puolensa, en ole sokea heidän vikojensa suhteen. Rakkaus lapsiin on valtavaa, mutta onneksi voin myös sanoa pitäväni lapsistani. Pojat ovat hiukan konservatiivisempia kuin itse olen ja kaikki lapseni ovat ateisteja, toisin kuin minä. Mielipide-erot eivät kuitenkaan häiritse puolin eikä toisin.