Sisarusten jatkuva torailu

Esim pitkillä automatkoilla menen hermoja säästääkseni kuopuksen kanssa takapenkille ja mies ja esikoinen ovat edessä.

Mutta poika kiusaa selvästi enemmän. Häntä lisäksi ottaa pattiin, jos sisko ei halua tulla kiusatuksi vaan vetäytyy, sekin on "kiusaamista". Mä olen niin kyllästynyt pojan jatkuvaan älämölöön ja siskon hakkaamiseen....



Ja siihen ettei sanaan voi luottaa ollenkaan. Ja jos jotain pitää tehdä, sisko tekee ja veli huutaa, valittaa ja itkee, miks aina minä.... Yäää.



Mutta kun poika on isän kanssa kaksin, on eri maata. Asialisempi jne.

Se on vasta edessä...

Ei tuonikäisten pitäisi enää muksia ja tökkiä. Se tilanne siellä autossa ei kyllä todellakaan olisi meillä ollut ok. Että ensin muksitaan ja tökitään ja nälvitään ja sitten vielä päästään Linnanmäelle.



Itse olisin pysäyttänyt auton, ottanut pojan ulos autosta ja antanut tasan kaksi vaihtoehtoa: joko käytös muuttuu tai sitten takaisin kotiin. Tytön kanssa olisin mennyt Lintsille sitten kahdestaan.

Ei kuulosta kyllä normaalilta mitenkään. Jotain rajoja pitäisi laittaa, ja opettaa miten toisia kohtaan käyttäydytään.

Ei tuonikäisten pitäisi enää muksia ja tökkiä. Se tilanne siellä autossa ei kyllä todellakaan olisi meillä ollut ok. Että ensin muksitaan ja tökitään ja nälvitään ja sitten vielä päästään Linnanmäelle.

Itse olisin pysäyttänyt auton, ottanut pojan ulos autosta ja antanut tasan kaksi vaihtoehtoa: joko käytös muuttuu tai sitten takaisin kotiin. Tytön kanssa olisin mennyt Lintsille sitten kahdestaan.

En ole ap, mutta lapseni 9v, 7v ja 5v käyttäytyvät täsmälleen samoin. Miten Se yksi viedään sinne Lintsille ja ne kaksi kotiin? Halkaistaan auto, ja lähetetään se toinen puolikas yksisteen kotiin niiden kahden lapsen kanssa ja toisen ajan Lintsille? Olen monesti noissa tilanteissa ainoana aikuisena, ja rankaisun kohdistaminen silloin vain yhteen on äärimmäisen hankalaa. Ja entäs jos liput on ostettu jop etukäteen, mitä sitten tekisitte? Repisitte sen yhden lapsen lipun? Parempia vinkkejä odotellessa...

Iät on vaan vähän eri, mutta muuten samanlaista meillä. Olen joskus miettinyt, että onko kellään muulla samanlaista, kiva kuulla, että on. Syynkin osasit poimia hyvin, olen samaa mieltä, että käytös meilläkin johtuu isoveljen huonosta itsetunnosta: sisko on aina parempi kaikessa.



Meillä pojalla on tarkkaavaisuushäiriö ja kun lääkitys on päällä, menee siskonkin kanssa paremmin. Jossain vaiheessa kuitenkin häneltä aina menee hermot, jos ollaan pitkään samassa tilassa, esim. automatkalla. Istun tarvittaessa takapenkillä välissä, silloin eivät ole ihan kylki kyljessä kiinni.



Etukäteen puhutaan, millainen käytös on suotavaa ja mitä ei sallita. Jos kiusaamista on, peli pannaan poikki ja tulee rangaistus. Hyvästä käyttäytymisestä palkitaan, joko ihan sanallisesti tai jos on joku erikoistilanne, kuten pitkä matka, niin voi olla isompikin porkkana luvassa. Pyrimme myös vahvistamaan pojan itsetuntoa ja korostamaan sitä, miten hän isompana osaa ja tietää jo kaikenlaista.



Silti nämäkään keinot eivät aina (tai useinkaan) auta, tai muuta tilannetta pysyvästi. Olen lohduttautunut sillä, että hyviäkin hetkiä heillä keskenään on joskus harvoin... Ja voivathan he aikuisena päätyä ihan asiallisiin väleihin. Joka tapauksessa tappelu loppuu ainakin silloin, kun muuttavat kotoa pois. Siihen asti koetan vaan itsekin jotenkin kestää... Voimia sinullekin! :)

Poika on vähän "rajatapaus" eli lapsellisempi kuin ikäisensä, keskittyminen niin ja näin, tarvitsee kaikkeen enemmän tukea. Siinä ja siinä, onko aistiyliherkkyyksiä. Riittävän tavallinen, ettei koulussa niin tolkuttomasti erotu, mutta selvää on, että luokkansa lapsellisemmasta päästä.



Lapset ovat useimmiten keskenään takapenkillä, mutta meillä on myös pikkuinen, eli joutuvat istumaan aika lähekkäin. Poika on erityisen rasittava silloin, kun todella odottaa jonnekin pääsemistä, kuten Lintsille. Jännitys purkautuu tuollaisena ääliömäisyytenä.



Sitten mun henkilökohtainen ongelma, jonka tajuan siis omaksi ongelmaksi, on se, että arvostan lapsissa kauheasti reippautta. Ja se tavallaan pojasta puuttuu - ei tietenkään aina! Mutta siis hän on taipuvainen kovaääniseen valittamiseen ja marisemiseen. Esimerkkinä nyt vaikkapa se, että kun kaikki saivat lautasille ruokaa padasta, niin ruoka oli VAIN hänelle liian kuumaa. Mutta 1,5v pikkusiskolle ruoka EI ollut kuumaa...



Ja siis asiastahan ei tarvitsisi tehdä ongelmaa, mutta kun hän vääntelee kasvojaan ja alkaa tihrustaa sitten valittavalla äänellä aiheesta jotain "reklamaatiota". Viimeksi hän onneksi lopetti, kun taapero tuijotti häntä silmät ymmyrkäisinä ja alkoi matkia, tietysti viattomuuksissaan, kun vain ajatteli, että "aha, näin kuuluu syödä".



Ollaan me koetettu puuttua käytökseen ja näihin ongelmatilanteisiin. Välillä sujuu paremmin, välillä huonommin. Lähtöpiste oli kamala ja paljon on edistytty.



Se mitä vain pelkään pahoin, on että lapsi huomaa musta kuinka ärsyynnyn hänen "vauvatteluun". Joskus hän selvästi jää kyräilemään mua. Vaikka en olisi sanonut mitään, hän näkee mun naamasta, että olen räjähtämäisilläni. Hän onkin hakeutunut sitten paljon isän seuraan, koska isä tajuaa häntä paremmin kuin minä. Sisko taas ei ole moksiskaan, koska hän osaa silloinkin olla jotenkin niin rakentava, että lepyn ennenkuin sekuntiakaan on kulunut.



ap