Lue keskustelun säännöt.
Mitä kun yksi ystävä vie kaikki mehut?
09.04.2011 |
Mulla on ystävä, jonka elämä on yhtä tragediaa. Tai ainakin valitusta ja itkua. On ollut surua ja siihen liittyvää tuskaa, sitten mahdollinen sairaus joka kuitenkin sitten onneksi oli ei niin paha juttu (ei siis tullutkaan kuolemaa). Mutta kärsii kovista pääsäryistä ja joutuu syömään tosi kovia migreenilääkkeitä. Valitusta siitä ja valitusta tästä. Otsa kurtussa aina vain valittaa. Lapset allergisia kaikelle ja jos ei mitään ole niin tehdään tikusta asiaa lääkäriin.
Olen häntä tukenut ja tukenut ja tukenut, mutta kun itselläkin on välillä kaikenlaista työstressiä ja stressiä lasten kanssa, niin tuntuu etten jaksa.
Nyt olen raskaana ja hän on aina sanonut, että hän on kahden lapsen äiti ja se on siinä. Heillä on tyttö ja poika. No tänään sitten miehensä sanoi, että samantien kun kerroin omasta raskaudestani, ystävälleni tuli vauvakuume. Samoin kävi meidän tämän hetkisten kuopusten kanssa. Minä olen raskausaikana elämäni kunnossa, hän taas saikulla puolesta välistä ja valisitäjavalitätä. Hän ei voisi syödä lääkkeitä raskausaikana, joten mä en ihan oikeesti enää taida jaksaa tuota ihmistä.
Varmaan olisi helpoin olla olematta misssään yhteydessä.
Mä en ikinä varmaan voi sanoa tätä äänneen, mutta sainpahan purettua sen tänne.
Kommentit (12)
että mikä ystävä se semmonen on, joka ei jaksa tukea vaikeina aikoina, mutta jätän vastaamatta. Ymmärrän, että on todella raskasta, kun ystävän elämä on vain vaikeita aikoja täynnä.
Voisitko jotenkin yrittää vähentää yhteydenpitoa tähän ihmiseen? Vaikka asteittain, pikkuhiljaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että mikä ystävä se semmonen on, joka ei jaksa tukea vaikeina aikoina, mutta jätän vastaamatta. Ymmärrän, että on todella raskasta, kun ystävän elämä on vain vaikeita aikoja täynnä.
Voisitko jotenkin yrittää vähentää yhteydenpitoa tähän ihmiseen? Vaikka asteittain, pikkuhiljaa?
sehän tässä onkin, että kun elämä on TÄYNNÄ vaikeita aikoja. Toki läheisen kuolema jne on kauheaa, mutta siinäkin alkoi asiat hänen mielessään mennä niin överiksi, että mä (ja moni muu) sanoi hänelle, että parasta olisi mennä ammattiauttajalle. Me ystävät, kun ollaan ihan tavistallaajia.. Vuosi meni, että se tilanne asettui. Ja sen jälkeen tuo sairaus, mutta onneksi se hässäkkä oli nopeammin ohi.
Ja jos ei mitään oikeasti vakavaa ole, niin sitten jostain asiasta tehdään valitusta ja ongelmaa. Ja musta tuntuu, että musta on tullut sellainen vakkarivalitusten kuuntelija. Ja ne FB päivitykset.. Jotkut vähemmän hyvät ystävät ovat onneksi alkaneet kuittailla siellä, jos tuo itse tajuaisi miltä hänen elämänsä kuulostaa..
Mun on pakko vähentää yhteydenpitoa, koska mä en kerta kaikkiaan jaksa. Nyt kun tilanne on suurin piirtein seesteinen, voi tämän tehdä. En todellakaan olisi voinut jättää kuuntelematta ja tukematta todellisissa suruissa ja murheissa. Mutta kun suurin osa on mielestäni ihan turhanpäiväisä valitusta.
ap
Itselläni oli nuorena ystävä, jolla meni koko ajan huuonosti ja hän saattoi soittaa minulle keskellä yötäkin (usein) ja itkeä ja huutaa. Itse toivuin silloin masennuksesta ja lopetin puheluihin vastaamisen, sillä en yksinkertaisesti jaksanut olla toiselle tukena kun piti yrittää jotenkin selvitä masennuksesta.
Nyt melkein 10 vuotta myöhemmin olen vaikeassa elämäntilanteessa (mahdollisnen ero edessä), mutta tuen silti erästä ystävää, jolla on paljon vastoinkäymisiä. Hän tosin kuuntelee myös minua ja hänen kanssaan on myös mukavaa. Ehkä tässä juuri tulee se merkittävä ero: nuoruuteni ystävä vain otti koko ajan eikä kuunnellut minua yhtään. Ei kukaan jaksa sellaista ihmissuhdetta, missä toinen käyttää toista henkisenä roskakorinaan kuuntelematta tai auttamatta itse juuri koskaan.
Sinuna harventaisin tapaamiskertoja ja jättäisin enimmäkseen vastaamatta puhelimeen.
mutta ON ihmisiä, joiden elämässä vastoinkäyminen seuraa toistaan ja vaikka kuinka yrittäisi hymyillä ja etsiä sitä iloa sekä uskoa tulevaan, ei sitä parempaa tulevaa koskaan tule. Se kaikki mitä meille opetetaan jo lapsena satujen ja onnellisten loppujen muodossa on valhetta. Eikä kyse ole elämänasenteesta vaan murskaavasta todellisuudesta. Tätähän ei kukaan halua ajatella eikä myöntää.
En puhu omasta elämästäni vaan olen muutaman epäonnisen ihmisen ystävä. Ja meillä Suomessahan ovat asiat periaatteessa hyvin. Et Ap kauan katselisi epäonnisia ystäviä muissa maissa, joissa saattaa olla vielä paaaljon huonompia elämänkohtaloita.
Sellaista se on, jos ei oma psyykeesi kestä etkä kykene tulemaan ystävääsi, älä pidä yhteyttä. Se on ihan ok, mutta älä syytä ystävääsi ja sysää omaa syyllisyyttäsi hänen harteilleen. Kunhan toteat, että tämä ystävyys ei ole sinua varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toiset valittavat ja kieriskelevät murheissaan antaumuksella ja selviävät hitaammin ja murheesta tulee jo itsetarkoitus, toisilla on erilaisia valmiuksia selviytyä todella vaikeistakin tilanteista. Minusta ap:n ei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä. Energiaa syöviä ja takertuvia ihmisiä on olemassa. ohis
Mutta heillä on usein taustalla jotakin mikä aiheuttaa sen hitaamman selviämisen, murheissa rypemisen ja takertuvuuden. Ei sen tarvitse tarkoittaa sitä, että vastoinkäymisestä tai murheesta tulee itsetarkoitus vaan se voi myös tarkoittaa sitä, ettet tunne heitä ja heidän taustaansa tarpeeksi.
Minulla on taustalla vakavasti mieleltään sairas vanhempi. Olin vaikea ihminen vaikeimpana aikana, myönnän sen. Rimpuilu ulos sieltä vääristyneestä todellisuudesta, jota pidin normaalina on kestänyt vuosikausia. Silti minulla on ystäviä, jotka pysyivät rinnallani. Niitä tosiystäviä.
Ymmärrän hyvin myös heitä, jotka eivät minua tukeneet. Taustaani tuntematta he eivät voineet tietenkään ymmärtää ollenkaan käytöstäni eikä ystävyys ole todellista, jos se ei tunnu toisesta vastavuoroiselta. Syystä tai toisesta en luottanut kaikkiin enkä paljastanut kaikkea itsestäni. Ystävikseni on seuloutunut hyviä, viisaita ja syvälle katsovia ihmisiä. Enkä ole enää se sama ihminen kuin olin niinä vaikeimpina vuosina. Ihmiset muuttuvat.
On myös lemassa ihmisiä ja ihmisiä, toiset valittavat ja kieriskelevät murheissaan antaumuksella ja selviävät hitaammin ja murheesta tulee jo itsetarkoitus, toisilla on erilaisia valmiuksia selviytyä todella vaikeistakin tilanteista. Minusta ap:n ei tarvitse tuntea minkäänlaista syyllisyyttä. Energiaa syöviä ja takertuvia ihmisiä on olemassa. ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta se ei silti tarkoita sitä, että muiden ihmisten pitäisi jaksaa ymmärtää, hoitaa ja kannatella loputtomiin. Se on ammattilaisten heiniä.
On kuitekin turhaa syyllistää sitä takertuvaa ystävää vain siksi, että itsellään on syyllinen olo siitä, ettei jaksanutkaan tukea. Sitä ajan takaa.
Hyvä ystävä ottaa asian suoraan puheeksi ystävänsä kanssa. Eikä juoruile ja kyräile. Näin minä tekisin, vaikken jatkaisikaan enää ystävyyttä. Jos alentuu muuhun on itsellään joitakin muita vaikuttimia omaan käytökseensä. Kuten esim. juurikin se syyllisyys - tai kateus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä näet aitiopaikalta sen, kun elämä ei ole helppoa. Se vahvistaa sinua, vaikka se ei nyt tuntuisikaan siltä. Aina ei kannata napsia rusinoita pullasta. Näe sinä hänen vahvuutensa ja myönteiset puolensa, vaikka hän ei itse näkisi. Kuuntele häntä rauhassa ja anna hänen olla se ihminen, joka hän on. Tunne ne tunteet, joita hänkin tuntee, mutta tuo hänet sieltä syvältä mukanasi niihin valoisampiin tunteisiin joita sinulla on.
Olen nyt tätä asiaa miettinyt ja pohtinut ja tulen olemaan ystäväni tukena hänen oikeissa suruissa ja ongelmissaan, mutta jätän ne päätä särkee ja hammas on mätä ja taas on lapset kipeitä ja mies lähti työmatkalle -valitukset sitten omaan arvoonsa.
Aion hänelle noissa tilanteissa sanoa jotain positiivista eli yritän löytää tilanteesta jotain positiivista, vaikka se häntä kuinka ärsyttäisi. Hän on asioilla "mässäilijä" ja haluaa hyvin paljon huomiota omilla ongelmillaan. Ja FB luo hyvät puitteet tälle mässäilylle. Siellähän sitä huomiota sitten saa sellaisilta ihmisiltä, joita ei oikeasti edes ikinä livenä tapaa.
Minulla on häntä kohtaan myös "hieman" luottamuspulaa, koska hän puhuu niin paljon muiden ihmisten henkilökohtaisita asioista minulle ja mm. hyvin voimakkaasti arvostelee ihmisten lapsia ja toimia. Minulle tulee sellainen olo, että liekkö hän tekee saman minun asioilleni... Meillä on yksi yhteinen ystävä, joka on aikanaan (olemme siis ns. "vanhoja ystäviä") täydellisesti menettänyt luottamuksensa häneen, eikä kerro hänelle mitään henkilökohtaisia asioitaan. Minä kerron kyllä jotain, mutta "syvimmät salaisuudet" jaan kyllä ihan jonkun muun kanssa.
En minä häntä aio, enkä halua kokonaan "hyljätä", mutta tosiaan pikkusen joudun kyllä "suodattamaan" juttuja, etten ihan menetä hermojani ja joskus sano täräytä asioita vähän liian suoraan. En halua häntä kuitenkaan suututtaa/loukata.
Noh, aikuisiahan tässä ollaan, lähes kolmekymppisiä, joten eiköhän tästä selvitä. :)
ap
Elämä on paljon helpompaa kun ei tarvi kuunnella jonkun ainaista valitusta miten kaikki on ihan perseestä ja kukaan ei ymmärrä.