Armeijatupamme väki kokoontunut vuosittain vuodesta 1993 alkaen, meitä vielä 11 elossa, kaikki siirtyneet "sivareiksi" sittemmin😂
Meitä oli alunperin 14, erään harvinaisemmat aselajin asetovereita olimme. Paljon rahaa muihinkin käytetty. Palvelukseemme loppui 1992 ja jo 1993 ensikerran kokoonnumme reservissä. Nyt siis meitä jäljellä 11 ja kukaan ei ole enää reservissä! Ollaan noin 50 vuotiaita! Kaikki siirtyneet sivariin🤭
Harva mies haluaa rintamalle, miesviha aikoina tuntuu paremmalta antaa vasemmiston ja muiden hylkiöiden pärjätä omillaan ja sodan tullen siirtyä naapurimaihin. Yksi oman armeijatupani veikoista oli työttömänä thaimaalaisen vaimonsa kanssa kerännyt 10 000 euroa ja aikoivat ostaa maata Somaliasta ja muuttaa sinne, maisemat ihanat ja maa äärimmäisen rikasta viljeltävää maailman kalaisimman meren rannalla!
Miten hän lienisi tositilanteessa, moniko vainottu ja ulossuljettu mies valmis henkensä antamaan maan puolesta jossa häntä avoimesti vihataan ja sorretaan, Suomessa miehet kokevat eniten sortoa ja väkivaltaa naisten taholta maailmassa?
Itse en haluaisi kuolla joten turvallisia maita etsisin sodan tullessa, Somalia ja Afrikka mahdollisia. Somalian kansantuote vuodessa asukasta kohden alle 300 dollaria, alle dollarilla elää mukavasti Somaliassa päivän- muutamalla tuhannella eurolla elää Somaliassa kuin kuningas vuosikausia. Harva tosiaan lähtisi piemeään ja pakkaseen sotimaan ja puolustamaan sortovaltaa ja itseen kohdistuvaa väkivaltaa kun Somalian kaltaisia rauhallisia paratiiseja olemassa.