Onko tämä teistä vakavaa?

?

Pieni näyte kirjastani:

"Istun baarissa, tunnelma on rento ja iloisa. Tummat puupöydät, jotka ovat kuluneet vuosien saatossa, ovat täynnä naurua ja jutustelua. Juon jo viidettä kaljaani, tunnen kuinka olut virkistää ja saa mielen kevyeksi. Ihmettelempä, miten tämä ilta vierähtää näin nopeasti.

Viimeinen tuoppini on puolillaan, ja sitä tuijottaessani mietin, pitäisikö tämä ilta päättää jo nyt. Yhtäkkiä huomioni kiinnittyy oven avautumiseen. Sisään astuu herrasmies, pitkä ja komea, tummassa puvussaan. Hänellä on itsevarma kävely ja lämmin hymy, joka valtaa koko huoneen. Sydämeni hypähtää hieman, enkä voi olla kääntämättä katsettani häneen.

Hän katsoo ympärilleen ja silmämme kohtaavat. Koko maailma ympärillämme katoaa, ja hetki tuntuu ikuisuudelta. Hän astuu lähemmäksi, ja huomaan hengittäväni syvään. "Voisinko liittää itseni seuraasi?" hän kysyy, ääni on syvä ja rauhallinen. Nyökkään kiireesti ja viittaan tuopin suuntaan.

"Juon juuri tätä viimeistä", sanon hymyillen. Hän tilaa itselleen juoman ja istuutuu viereeni. Keskustelu alkaa virrata kuin vanhoilta ystäviltä. Kysymme toisiltamme kysymyksiä, ja nauramme yhdessä. Hän kertoo matkustaneensa eri puolilla maailmaa, ja minä kerron omista seikkailuistani. Tuntuu kuin olisimme tunteneet iäisyyksiä.

Viimeiset kaljani vaipuvat tuoppiini ja huomaan, että tuo ihana herrasmies ei ole ainoastaan viehättävä, vaan myös älykäs ja huumorintajuinen. Ajan kuluessa huomaan, että ympärilläni oleva baari on vain taustamusiikkia, sillä olemme täysin omassa maailmassamme.

Kun viimein nousemme ylös lähteäksemme, hän pyytää minua jatkamaan iltaa kanssaan. Sydämeni hyppää uudelleen; en voi uskoa, että tämä kaikki tapahtuu. Tuntuu kuin olisin astunut satuun, jota en olisi osannut tehdä todeksi. Nauramme ja puhumme, kun astumme ulos raikkaaseen iltaan, ja tiedän, että tämä on vasta alkua."

Olen hionut sitä jo jonkun aikaa

AP

Vierailija kirjoitti:

Pieni näyte kirjastani:

 

"Istun baarissa, tunnelma on rento ja iloisa. Tummat puupöydät, jotka ovat kuluneet vuosien saatossa, ovat täynnä naurua ja jutustelua. Juon jo viidettä kaljaani, tunnen kuinka olut virkistää ja saa mielen kevyeksi. Ihmettelempä, miten tämä ilta vierähtää näin nopeasti.

Viimeinen tuoppini on puolillaan, ja sitä tuijottaessani mietin, pitäisikö tämä ilta päättää jo nyt. Yhtäkkiä huomioni kiinnittyy oven avautumiseen. Sisään astuu herrasmies, pitkä ja komea, tummassa puvussaan. Hänellä on itsevarma kävely ja lämmin hymy, joka valtaa koko huoneen. Sydämeni hypähtää hieman, enkä voi olla kääntämättä katsettani häneen.

Hän katsoo ympärilleen ja silmämme kohtaavat. Koko maailma ympärillämme katoaa, ja hetki tuntuu ikuisuudelta. Hän astuu lähemmäksi, ja huomaan hengittäväni syvään. "Voisinko liittää itseni seuraasi?" hän kysyy, ääni on syvä ja rauhallinen. Ny

Kaunista

Tyykkättekö tuosta katkelmasta?

AP

Tuo kakkonen ei ole Ap :) Hyvä juttu kyllä

T, Ap

Katseet kyllä yleensä kohtaavat, ei silmät 🥴

Vierailija kirjoitti:

Tuo kakkonen ei ole Ap :) Hyvä juttu kyllä

 

T, Ap

Ei kyllä se olen minä. Lopeta!

AP

Vierailija kirjoitti:

Katseet kyllä yleensä kohtaavat, ei silmät 🥴

Se nyt on taidetta. YMMÄRRÄTKÖ!!!!!!

AP

ihmettelenpä

Sanavalinnat omituisia. Esim. liittää itsensä seuraan. Miksei vain liittyä seuraan? 

Ja jos huomaa jonkun tulevan ovesta ja kuvaileekin häntä, miten vasta myöhemmin kääntää katseensa tulijaan?

Vierailija kirjoitti:

Sanavalinnat omituisia. Esim. liittää itsensä seuraan. Miksei vain liittyä seuraan? 

Ja jos huomaa jonkun tulevan ovesta ja kuvaileekin häntä, miten vasta myöhemmin kääntää katseensa tulijaan?

Mitä? KAIKKI täällä on nyt yhtäkkiä kirjailijoita!

Ei te ette osaa kirjoittaa! Minä olen lahjakas! Sinä et ole! Olet pelle!

PELLE!

AP

Niin! Kirjoita sitä kirjaa nyt vaan - ei tietenkään pidä olla huonoa omaatuntoa mistään kirjoittamiseen liittyvästä. Voit rentoutua hyvinkin perjantai-iltana. Sitten jatkat taas kun jaksat. Luulenpa että tähtään senioripalkintoon. Voi olla että sinä olet tuo herrasmies ja minä nainen ja me kohtaamme baarissasi... ovi avautuu ja näemme toinen toisemme... VAU... eletty elämä katoaa ja olemme tässä ja nyt ja vain me kaksi!

Oikeasti, voitteko vastata alkuperäiseen kysymykseen.?!(Otsikko) Lakatkaa te muut olemasta kirjailijoita. 

T. Oikea AP

Vierailija kirjoitti:

Niin! Kirjoita sitä kirjaa nyt vaan - ei tietenkään pidä olla huonoa omaatuntoa mistään kirjoittamiseen liittyvästä. Voit rentoutua hyvinkin perjantai-iltana. Sitten jatkat taas kun jaksat. Luulenpa että tähtään senioripalkintoon. Voi olla että sinä olet tuo herrasmies ja minä nainen ja me kohtaamme baarissasi... ovi avautuu ja näemme toinen toisemme... VAU... eletty elämä katoaa ja olemme tässä ja nyt ja vain me kaksi!

Sori, olen nainen. Haluan mieluummin miehen. 

T. Oikea Ap

Ilta on viileä, mutta kaupungin kadut ovat täynnä elämää. Valot loistavat ympärillämme, ja hänen askeltensa tasainen rytmi rauhoittaa minua. Hän kävelee vierelläni, ja vaikka ulkona on hieman koleaa, en tunne kylmää. Hänen läsnäolonsa saa minut tuntemaan oloni lämpimäksi ja turvalliseksi.

"Minulla on yksi paikka mielessäni, jos haluat nähdä jotakin erityistä," hän sanoo salaperäisesti hymyillen. Hänen katseensa on täynnä odotusta, ja uteliaisuus valtaa minut.

"Minne aiot viedä minut?" kysyn, vaikka vastaus ei oikeastaan ole tärkeä. Olen valmis seuraamaan häntä minne tahansa. Hän vain naurahtaa ja viittaa minua seuraamaan. Kuljemme muutaman korttelin päähän, pois pääkadun hälinästä. Lopulta pysähdymme vanhan, koristeellisen portin eteen. Se näyttää johtavan puistoon, mutta portti on osittain piilossa pensaiden takana, kuin salaisuus, jota vain harvat tietävät.

"Tämä on yksi suosikkipaikoistani kaupungissa," hän sanoo avatessaan portin. "Halusin näyttää sen sinulle." Hänen äänensä on pehmeä mutta innostunut, ja seuraan häntä sisään.

Puiston sisällä on täysin hiljaista. Korkeat puut kaartuvat yläpuolellamme, ja pienet valoketjut kiertyvät niiden ympärille, luoden taianomaisen tunnelman. Keskellä puistoa on pieni lampi, jonka pinta kimmeltää heijastaen valoja. Hetken ajan tuntuu, kuin olisimme kaukana kaikesta vain me kaksi ja tämä lumottu paikka.

"Onko tämä totta?" kysyn, enkä ole varma, tarkoittavatko sanani ympäristöä vai tätä iltaa hänen kanssaan. Hän katsoo minua, ja hänen hymyssään on jotakin, mikä saa minut tuntemaan, että olen juuri siinä, missä minun kuuluukin olla.

"Joskus tietyt hetket tuntuvat liian täydellisiltä ollakseen totta," hän vastaa, "mutta ehkä juuri siksi meidän pitää elää ne täysillä."

Seison hetken hiljaa, katsellen häntä. Sitten hän ojentaa kätensä, ja minä tartun siihen epäröimättä. Hän vetää minut lähemmäksi, ja tanssimme hitaasti puiston keskellä ilman musiikkia. Se hetki jää mieleeni kuin pysähtynyt valokuva, ja tiedän, että tämä ilta tämä tuntematon herrasmies ja salaperäinen puisto tulee olemaan yksi niistä muistoista, joita kannan mukanani ikuisesti.

Kun lopulta jatkamme matkaa, huomaan ajattelevani, ettei tämä ole pelkkä alku. Tämä on ensimmäinen luku tarinassa, joka on vasta alkamassa.

Lisää!! Nyt kiinnostuin. Menevätkö sänkyyn? !!!

T. Ihan oikea Ap, (Unohdin jo oman alkuperäisen kysymykseni, ne 5 lonkeroa vaikuttaa jo

Jos kirjallisuuden Nobel ei ole sinun, olen ihmeissäni.

Voisiko se, (ei ole AP, koska minä olen) käydä vielä kirjoittamassa tarinalle lopun. Menivätkö sänkyyn?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Katseet kyllä yleensä kohtaavat, ei silmät 🥴

Se nyt on taidetta. YMMÄRRÄTKÖ!!!!!!

 

AP

Olen pahoillani, mutta tekstisi ei kuulosta kirjalta. Mieleen tulee lähinnä entisajan naiseile tarkoitetut romanttiset lehdet.

Miksi ensin vedetään kaljaa ennenkuin mitään jännää tapahtuu? Tuntuu että kertoja on kännissä ja kuvittelee asiat.