Esihenkilö, millaista työntekijää arvostat?

Sitä että keskittyy työn hoitamiseen, eikä oksenna työyhteisöön kaikkea pahaa oloaan ja aiheuta jatkuvasti draamaa. 

Nykyisin tärkeintä on että työntekijä hoitaa mukisematta työnsä kokonaisuudessansa eikä vaadi mitään ylimääräistä tai erityiskohtelua nyt esimerkiksi. 

Työntekijöillä on liian suuria odotuksia esimiehiä kohtaan, emme ole ystäviä vaan työkavereita keskenämme joten hoidetaan vain työt asiallisesti.

Nuorena työntekijänä ja esihenkilönä arvostin niitä, jotka suhtautuvat työhönsä intohimoisesti eli tekevät tunteja laskematta, haluavat koko ajan kehittää, vastaavat työsähköposteihin iltaisin, puhuvat tauotta työstään...

Nyt on vanhentunut ja viisastunut. Arvostan ihmisiä, jotka suhtautuvat työhön työnä, tekevät hyvällä mielellä hommansa ja lähtevät sitten viikonlopun viettoon ja aivan muiden asioiden pariin. Arvostan ihmisiä, joille työ ei ole koko elämä. 

Arvostukseni on muuttunut siksi, että työelämässä ja esihenkilönä olen oppinut, että nämä intohimoisimmat työntekijät polttavat itsensä loppuun ennen pitkää ja seurauksena on aina jotakin draamaa, pitkiä sairauslomia ja alan vaihtoja. Jos työ on isoin osa elämää ja identiteettiä, ja työtä tehdään intohimoisesti tunteella se näkyy nopeasti kaikenlaisena draamana työpaikalla silloin, kun tapahtuu jotakin sinänsä ihan tavallista työelämässä: yksiköt yhdistyvät, pomo vaihtuu, firma muuttaa, joku käytäntö töissä muuttuu... Ne, joille työ on työtä kohauttavat hartioitaan ja sopeutuvat tilanteeseen aika nopeasti. Ne, joille työ on enemmän kuin elämä itse, järjestävät hirveän draaman. 

Siksi arvostan nykyään työntekijöitä, jotka osaavat rajata vapaa-ajan ja työajan, ja joiden identiteetti ei perustu ammattiin.

Työntekijä joka antaa kaikkensa ja jolta voi koko ajan vaatia lisää senkin päälle.Ei vaadi työterveyttä, eikä kesälomia. Joka on aina tavoitettavissa ja vastaa heti viestiin vaikka omista häistään tai hautajaisista.