Yöllä heräily tukehtumiseen
Mikäköhän voisi olla kun herää 10-20 kertaa yössä vaikka tyyny on korotettuna (jos ei olisi niin heräisin enemmän kuin 40 kertaa yössä) tukehtumisen tunteeseen. Hengittäminen tuon kohtauksen aikana tuntuu siltä ettei saa henkeä, tuntuu raskaalta kurkussa, rintakehällä. Kaikki verikokeet ovat normaalit, keuhkokuva normaali, ei uniapneaakaan ole testien mukaan.. Onko kokemuksia?
Kommentit (34)
Uniapnea ja hengityskatkos. Kun heräät olet ollut hengittämättä jo jonkun aikaa. Keuhkosi ovat painuneet kasaan ja kieli on valunut rentona nieluun. Kun happipitoisuus laskee liikaa, elimistösi herättää sinut hengittämään.
Olisko kuitenkin uniapnea?
🧐
Joskus diagnoosi voi olla väärin
Refluksia minäkin kyselisin. Siinä siis voi tulla sellainen tukehtuminen tunne yöllä, kun ne röyhyt jotenkin ärsyttää. Googlaamalla löytyy selitys. Itselläni oli tätä raskaana ollessani. En tosin noin montaa kertaa herännyt yöllä. Luulisi lääkärissä osanneen tätäkin jo epäillä. Refluksin ei myöskään aina oireile kovana mahakipuna.
Hei, anteeksi ap, mutta mäkin kysyn tässä jos jollain olisi vastaavaa. Mä näen usein unta jossa sukellan ja joudun pidättämään hengitystäni. Uni päättyy aina siihen kun tajuan että en voi pidättää henkeä pidempään, pakko alkaa hengittää, ja siihen myös herään. Oon alkanut miettiä että onkohan mulla jotain unenaikaisia hengityskatkoksia kuitenkin vaikka puoliso ei olekaan huomannut mitään?
Vierailija kirjoitti:

Tutulta kuulostaa. Minä näin tuollaisia unia ennen uniapneadiagnoosia.
Hoitamaton uniapnea. Tuo aiheutuu hengityskatkoksista, jotka päättyvät CPAP-ylipainehoitoon eli siihen kasvoilla pidettävään maskiin ja ilmaa pumppaavaan laitteeseen. P. S. Uniapnea ei edellytä ylipainoa.
Voit kokeilla, auttaako kyljellä nukkuminen (asentouniapnea), mutta sitten siinä kyljellä täytyy pysytellä koko yö.
Uniapnea on hengenvaarallista. Hakeudu tutkimuksiin, se on aika helppo selvittää ja siihen on tehokas apu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, anteeksi ap, mutta mäkin kysyn tässä jos jollain olisi vastaavaa. Mä näen usein unta jossa sukellan ja joudun pidättämään hengitystäni. Uni päättyy aina siihen kun tajuan että en voi pidättää henkeä pidempään, pakko alkaa hengittää, ja siihen myös herään. Oon alkanut miettiä että onkohan mulla jotain unenaikaisia hengityskatkoksia kuitenkin vaikka puoliso ei olekaan huomannut mitään?
Tutulta kuulostaa. Minä näin tuollaisia unia ennen uniapneadiagnoosia.
Okei! Mä en ilmeisesti kuorsaa mutta onko niin että uniapneaa voi olla ilmankin? En ole myöskään päivisin mitenkään erityisen väsynyt, mutta onko sekään mikään välttämättömyys? En ehkä kehtaa pelkkien unien vuoksi mennä vaatimaan uniapneatestejä.
Jostain syystä noita refluksivastauksia on alapeukutettu, mutta oikeasti siitä voi olla kyse, jos kerran uniapneakin on jo tutkittu ja sitä ei ole todettu. Se voi tosiaan aiheuttaa tuollaisia oireita, jos mahanesteitä nousee nielun alueelle ja ärsyttää siellä paikat kramppaamaan. Itsellä oli näin, pelkäsin vaikka mitä kauheita tauteja, mutta parin viikon Somac-kuuri auttoi joten oli vain sitä refluksia. (Menin lääkäriin ja hain hoidon tuon käsikauppalääkekokeilun jälkeen toki)

Ei tarvi kuorsata, eikä olla erityisen väsynyt. Ehdottomasti yhteyttä keuhkopolille, kyllä he osaavat arvioida testin tarpeellisuuden.
AP myös uudestaan testiin, ja selvitä mahdollinen refluksi myös.
Vierailija kirjoitti:
Uniapnea on hengenvaarallista. Hakeudu tutkimuksiin, se on aika helppo selvittää ja siihen on tehokas apu.
Ap sanoi että se on jo tutkittu.
Vierailija kirjoitti:
Jostain syystä noita refluksivastauksia on alapeukutettu, mutta oikeasti siitä voi olla kyse, jos kerran uniapneakin on jo tutkittu ja sitä ei ole todettu. Se voi tosiaan aiheuttaa tuollaisia oireita, jos mahanesteitä nousee nielun alueelle ja ärsyttää siellä paikat kramppaamaan. Itsellä oli näin, pelkäsin vaikka mitä kauheita tauteja, mutta parin viikon Somac-kuuri auttoi joten oli vain sitä refluksia. (Menin lääkäriin ja hain hoidon tuon käsikauppalääkekokeilun jälkeen toki)
Kun se uniapnean seulonta vaatii sen että tietty määrä katkoksia tulee juuri sinä kuvantamisyönä. Muuten ei välttämättä tipu virallista diagnoosia. Kolmesti tehty eikä juuri silloin ole tullut katkoksia "tarpeeksi", sanotaan vaan että on viitteitä mutta diagnostiset kriteerit ei täyty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uniapnea on hengenvaarallista. Hakeudu tutkimuksiin, se on aika helppo selvittää ja siihen on tehokas apu.
Ap sanoi että se on jo tutkittu.
Normaali uniapneatutkimus tehdään nukkumalla yksi yö happiviiksien ja sormianturin kanssa. Tottumattomalle huonouniselle pelkästään se outo tilanne voi aiheuttaa että koko yö menee puolivalveilla, jolloin uniapneakohtauksiakaan ei juuri esiinny.
CPAP-laitteen voi myös vuokrata vaikka ei diagnoosia olisikaan. Ota sellainen viikoksi tai kuukaudeksi ja katso miten se vaikuttaa unen laatuun ja hengityskatkoksiin. Saat siitä myös mittausdatat itsellesi jotka auttavat myös jatkodiagnoosien suhteen.
Kärsitkö refluksista?