Lue keskustelun säännöt.
Keski-ikäiset onko teillä morkkis siitä
18.11.2024 |
että elämä on mennyt niinkuin on mennyt ja siksi ollaan tässä näin?
Mulla on nyt jokin morkkis asiasta, vaikka ei nuorilta voi vaatia enempää kuin mihin ne omassa iässään omilla taidoillaan
ja kehityksillään kykenee. Jos joku ei osaa, niin ei sillä varmaan ole mitään merkitystä miten asiat kannattaisi tehdä tai
mikä olisi järkevää, kun
joidenkin vaan pitää oppia ensin.
En kuitenkaan ajatellut 20-vuotiaana, että 40-vuotiaana olisin näinkin puilla paljailla miettimässä, mitähän
sitä tekisi seuraavaksi. Nyt 40-vuotiaana ymmärtää, miten oma elämä on johtanut tähän, miten se on kehityskulku kuin
polku, mikä on pitänyt kulkea jokainen askel kerrallaan, jotta asiat on juurikin näin vaatimattomasti.
Kommentit (13)
En ala katkeroitumaan omista valinnoistani ja pettymyksistäni. Olen aina ottanut uuden suunnan ja pystynyt jätämään entisen taakseni. Ainakin olen oppinut sen, ettei kannata hakata päätään seinään. Sen mikä ei toimi, olen oppinut kantapään kautta.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
40v on vielä nuori, moni saa vasta ensimmäisen lapsen silloin, nykyään ihmiset voi kouluttautua missä iässä tahansa, vaihtaa alaa yms.
Vierailija kirjoitti:
Ei, vaan vanhempana alkaa ymmärtää että kaikki ihmisen "tekeminen" on suurelta osalta turhaa hosumista. Ja ettei ole tarkoitus saavuttaa mitään sen kummempaa.
Mielenkiintoinen näkökulma. Tuo kyllä tulee mieleen, kun katsoo Nuorten aikuisten some-videoita ja tajuaa olleensa nuorempana itse samanlainen eli 90% ajasta meni kaikkeen koko elämän kannalta melko turhaan ... no sanotaan vaikka hosumiseen. Esim. shoppailu. Olen vieläkin shoppailijaluonne, mutta hyvänen aika, aikuinen ihminen vaan ei voi käyttää aikaa sellaiseen kovin paljoa. Koskee myös meikkaamista, sisustamista jne.
Joo on kauhea morkkis siitä. Täytin kesällä 50, ja tuntuu että olen vasta nyt kasvanut henkisesti aikuiseksi. Nyt sitten tajuan, miten olisi PITÄNYT elää, mutta silloin kun olin nuori, jopa kapinoin järkevien keskiluokkaisten arvoja ja elämänapaa vastaan. Halusin olla boheemi ja vapaa, elää vailla huolta huomisesta. Ei lapsia, ei avioliittoa, ei omistusasuntoa, ei velkoja, kaikki rahat nautiskeluun mitä tulee.
No, olihan se hauskaa. Mutta se ei ole hauskaa huomata olevansa viisikymppisenä tilanteessa jossa ei omista mitään, ei ole ihmissuhteita, ei ole henkistäkään pääomaa kun on vaan elänyt pitkitettyä teini-ikää vuosikymmenet. Mä tosiaan elin vähän kuin opiskelijatyyppistä bileaikaa lähes 50 v:ksi asti. Ja kaikkia asioita ei voi enää edes saada, esim. lapset, joita nuorempana pidin pelkkinä tympeään keskiluokkaiseen rutiinielämään sitovina kiusankappaleina. Nyt tajuan, että lapset olisi tuonut elämään valtavasti sisältöä, mutta se juna meni jo.
Tietenkin.
Minun elämässäni ei ole koskaan ollut mitään, ei ole nyt mitään ja tilanne ei tule jatkossakaan muuttumaan. Olen vanha, köyhä, pitkäaikaistyötön ja olen ollut koko elämäni yksin. Olen myös kroonisesti sairas ja vailla kykyä minkäänlaiseen iloon tai onneen. Nyt on liian myöhäistä muuttaa mitään tai parantaa tilannettani. Minulla ei ole edes mahdollisuutta katsoa taaksepäin ja saada pientä iloa paremmasta menneisyydestä. Ei ole mitään.
Epätoivo, häpeä, pelko, itseinho, suru, melankolia ja kipu ovat päivittäisiä seuralaisiani. Mitään muuta ei ole.
Joka ikinen päivä pohdin mitä järkeä tässä kaikessa on. Joka ikinen päivä vajoan syvemmälle näköalattomuuteen.
Kaikki se mistä tässä iässä voisi nauttia, innostua, saada iloa ovat minun ulottumattomillani. Ne ovat muilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärsin tuon 25- vuotiaana ja vaihdoin alaa. Luojan kiitos edes siinä vaiheessa.
Hankin jo 24 oman talon, näin lähempänä 50v voin vain onnitella itseäni mitä kaikkea olen saanut elämään ja voittoa talosta ja missä asun nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viisikymppisenä tuntuu että elämä on ollut sarja vääriä valintoja. Tosin kukaanhan ei tiedä minne ne oikeatkaan valinnat olisisivat lopulta vieneet.
Näitä asioita kannattaa jokaisen oikeasti alkaa miettimään viimeistään kolmenkympin puolivälissä Se on ikä, jossa vielä on mahdollisuus tehdä asioille jotain. Sitten kun odottelee vielä kymmenen vuotta niin sitten elämä on jatkossakin sitä mitä se siinä vaiheessa on. Tämä tulee monelle yllätyksenä, kun luullaan, että kyllä sitä vielä kerkeää. Todellisuudessa asioilla on aikaraja, jonka jälkeen niitä on äärimmäisen vaikea muuttaa - varsinkin, jos on siellä pohjalla tai alkutaipaleella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä tuolle sairastumiselle mitään voinut, kaikki meni hyvin ennen sitä. Mutta sitten menit terveys, työkyky jne.
Ei siitä mitään morkkista ole. Sisoo tukevasti ja tytöt tykkää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- Ei huolehdi ja näe vaivaa ulkonäön suhteen: ajamattomat niska-, korva- ja nenäkarvat, ajamaton parta, pitkät hiukset (perustaso, ei kiinnosta). Valkaisemattomat tai "huonot" hampaat, hoitamaton iho (rasvaisuus, näppylät), kalju ja kaljun peittely vähäisillä hiuksilla (korkein taso jos kunnossa, näitä on usein siedettävä mutta laskevat mielenkiintoa)
- luomet, muutama pieni menee mutta enempi ällöttää. Samoin muut ihokasvaimet joita ei ole pakko pitää kehossaan.
- ylipainoisilla punaiset lihomisarvet, leikkaus- tai tapaturma-arvet eivät haittaa.
- keskittyy vanhenemiseen alistuneesti
- ei minkäänlaista urheilutaustaa, eikä siis lihasta
Ei, vaan vanhempana alkaa ymmärtää että kaikki ihmisen "tekeminen" on suurelta osalta turhaa hosumista. Ja ettei ole tarkoitus saavuttaa mitään sen kummempaa.