Miten mä pärjään loppuelämän yksinäisyydessä

Mene ulos. Baariin, kirjastoon, kahvilaan jne.. Hakni jotain harrastuksia, mitä vaan joka vähänkin kiinnostaa....

Ei kouluaikaisia ystäviä, olin koulukiusattu. Ei ystäviä työelämästä, nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Ero, mies oli paras ystäväni. Miten mä selviän

Ap

Hyvin sä pärjäät.

Hanki vaan kissoja ja ala haisemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Hanki vaan kissoja ja ala haisemaan. 

Kuin?

Entä jos soittelet äidin kanssa vai kumpi. Miten serkku, kummitäti, täti tai joku uusi tuttu, joka ei juo. Entä harrastuspiiri jossa on sua kiinnostavia aiheita erityisesti joista jutella tai some. Videoiden teko ja keskustelut niistä aiheista? Muilla on sama ongelma kuin sulla, joillakin. Ja ehkä hankalaa, jos jollakin ei ole rahaa. Joillekin voi olla kädentaidot, oma mielikuvitus, ajattelu, keskustelu itsensä kanssa, meditaatio, video, kirja, lepo tai joku kävely avuksi - silloin jos tulee tyhjiä hetkiä. Sori jos sanoin jotain tyhmää tai sanon. Vääriä ihmisiä ei halua elämäänsä ainakaan, ihminen on varovainen.

Entä oma projekti. Harmi että messuja ei ole ihan lähellä, moni Hki tai joku kaukainen halli. Ehkä saat ideoita. Moni asia tuntuu olevan myös rahasta kiinni, jos tarvitsee välineitä kotiin vaikka askartelu tai muu. Mikä yhdistää muiden kanssa ja mikä ei. -Ongelmasi on sellainen jota mietin edelleen, että miten se ratkaistaan ja miten itsekin ratkaisen sen. Ehkei ole yhtä vastausta. On vaikeita asioita. Meneekö joku omalla painollaan osaksi. Lista voi auttaa pohdinnassa, mitä ei ainakaan halua ja mikä resonoi - että löytyisi vaikka uusi tuttu.

Hyvin pärjää, ei ole ketään nyhvelöä ruikuttamassa jaloissa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kouluaikaisia ystäviä, olin koulukiusattu. Ei ystäviä työelämästä, nyt työkyvyttömyyseläkkeellä. Ero, mies oli paras ystäväni. Miten mä selviän

 

Ap

Ero korostaa yleensä huolia ja tunteita. Erosta kun selviää on parempi. Tulee uutta. Tietenkin voi miettiä miten selviää ja mikä helpottaisi.

Etsi ystäviä ja myös sukulaisista voisi löytyä joku sinuun tutustumisesta kiinnostunut.

Jos yksinäisyys on liikaa, hakeudu vaikka kimppakämppään. Oma huone ja yhteiset tilat parin muun kanssa.

Se syy minkä takia olet eläkkeellä, löytyisikö jotain yhdistystoimintaa siihen liittyen?

Minä olen selvinnyt yksin jo yli 10 vuotta. Mies oli minullakin paras ystäväni. Kun hänen kuoltaan löysin lopulta yhden ystävän, hän muutti kauas. Suku asuu toisella paikkakunnalla, oma lapsi aivan toisella puolella Suomea.

Teen kuitenkin aika sosiaalista työtä, jossa saan myös jutella. Ja avaan halutessani suuni ventovieraittenkin kanssa jutteluun, vaikka kaupassa. Aika paljon se on itsestä kiinni, kuinka yksin sitä on.

Itse olen aika valikoiva seurani suhteen, siis varsinaisten ystävien suhteen, koska viihdyn vain tietyn tyyppisten ihmisten kanssa. Siinä sitä onkin ollut pulmaa enempi, mistä saisi uuden ystävän samalta paikkakunnalta missä asun, kuin siinä, ettenkö saisi juttuseuraa.

Jos tarvitsen käytännön apua, sitä on myös aina mietittävä, että mistä sellaista tarvittaessa löydän. Toisinaan on joutunut tosissaan haeskelemaan sitä apua, mutta toistaiseksi kaikkeen on apua kuitenkin siunaantunut ja löytynyt. Itse myös rukoilen asioissani Jumalaa auttamaan, koska olen uskossa.

Jokainen kuolee yksin... Eli hyvä jos on kokemusta jo etukäteen.

Diakonia tai pappia voi pyytää kotiin keskustelemaan.

On myös SPR:n ystäväpalvelu, josta voi pyytää ystävää itselleen tai ilmoittautua itse ystäväksi muille.

Henkilökohtainen avustajan palkallisessa työssä tai vapaaehtoistyössä saa auttaa perheitä tai vanhuksia tai vammaisia, mennä heille saattajaksi, ulkoilla ym.

On myös erilaista seurakuntien vapaaehtoistyötä.

Pahimmassa tapauksessa 30 vuotta? Eli olet 90v?

Muuta isompaan kaupunkiin. Stadissa ei voi olla yksin vaikka haluaisi.

Meno kuin muurahaispesässä kokoajan.

Mua itkettää mun tilanne...omat vanhemmat kuolee lähivuosina. Jään yksin. Mä en kestä. Ei tän näin pitänyt mennä. Mä oon varmasti hirveä ihminen kun joudun olee yksin, eikä kukaan kaipaa seuraani

Ap

Sama. Mutta kuka tietää onko se niin paha ennenkuin sen kokee. Ja aina voi yrittää etsiä seuraa vaikkei se aina niin siunaus se seurakaan ole. Monasti päinvastoin. Itseasiassa aikamoinen rasite voi olla jos tarkemmin ajattelee... 

Vierailija kirjoitti:

Pahimmassa tapauksessa 30 vuotta? Eli olet 90v?

Muuta isompaan kaupunkiin. Stadissa ei voi olla yksin vaikka haluaisi.

Meno kuin muurahaispesässä kokoajan.

Ei 120v eläminen mikään normi. Eri. 

No kyllä sitä pärjää. Itse olen 50 v nainen, joka olen ollut koko ikäni yksin. Koskaan ei ole ollut kavereita eikä ystäviä. Kukaan mies ei ole huolinut kuin nuorena kertapanoksi joskus. 18 vuoteen ei edes siihen. Lapsuudenperheessäni olen musta lammas ja häpeäpilkku, koska ei ole miestä ja perhettä eikä akateemista loppututkintoa ja hienoa uraa kuten sisaruksillani. Sisaruksetkaan ei läheisiä, heillä on perheensä ja jotenkin säälin ja halveksunnan sekaisin asentein minuun suhtautuvat. 

Mä olen siis aina ollut itsekseni, ja olen varma että olen loppuikänikin olen. Ei se mitään, olen tottunut. En enää edes oikeastaan haluaisi ketään elämääni, olen jo niin erakoitunut etten jaksa ihmisiä. En minä kauheasti mitään teekään, käyn töissä, syön, nukun, selaan nettiä, katson suoratoistopalveluja. Mutta olen oikeastaan elämääni ihan tyytyväinen.

Vierailija kirjoitti:

Mua itkettää mun tilanne...omat vanhemmat kuolee lähivuosina. Jään yksin. Mä en kestä. Ei tän näin pitänyt mennä. Mä oon varmasti hirveä ihminen kun joudun olee yksin, eikä kukaan kaipaa seuraani

 

Ap

Ota reilusti Jeesus vastaan niin et ole yksin koskaan. Myöskin Jeesus johdattaa elämääsi ne ihmiset joita tarvitset. Itselläni on Jeesus Kristus ja perhe, muita en hirveästi edes kaipaa, koska elämästä karsiutunut pois turhat ihmissuhteet jumalattomiin. Ei ihmisellä maailmassa ole turvaa muualla kuin Jeesuksessa Kristuksessa.