HAKKARAINEN Nyt en ole ottanut enää viinaa lainkaan pariin vuoteen. Paitsi toissa kesänä otin vähän pontikkaa
Nyt en ole ottanut enää viinaa lainkaan pariin vuoteen. Paitsi toissa kesänä otin vähän pontikkaa kaverin luona.
Viinaa tuli toden totta juotua paljon, jos miettii kohujen määrää ja alkoholin osallisuutta moniin mokailuihin.
Juopottelu on syntiä, sanoo Hakkarainen nyt.
Kommentit (5)
Hakkarainen kertoi Iltalehden mukaan oppilaille, että jos kaksi homoa saa lapsen, tulee lapsesta tuplahomo. Hakkarainen perusteli itse asiaa huumorilla.
Tuohan on kuin tuksu. Olen ollut juomatta jo puoli vuotta vaikka olen nytkin krapulassa mutta tämä on xxxx:n syy. Putkassakaan en ole ollut ikinä paitsi pari kertaa ruotsissa ja kerran ranskassa ja selibaatissakin olen elänyt jo vuosia, koska kertapanoja ei lasketa.
Tällä lankesin mutta Jeesus pelasti tarinalla voi kusettaa uskiksia loputtomasti.
Juoppo mikä juoppo. Alansa valioita.
Syksyllä 2011 Hakkarainen soitti itse Ilta-Sanomiin esittääkseen idean, jossa Ahvenanmaalle perustettaisiin "malliyhteiskunta".
Laitetaan homot, lesbot ja somalit sinne keskenään asumaan ja katsellaan, millainen malliyhteiskunta siitä sitten rakentuu.