Ibelinin ihmeellinen elämä, nyt oli kyllä liikuttava dokumentti

Enpä ole aikoihin itkenyt minkään dokkarin tai elokuvan takia niin vuolaasti. Oli kyllä syvästi koskettava. Tosin liikutun aika usein arkisen elämän iloista, suruista ja kauneudesta, mutta siis tämä ohjelma oli verrattavissa elokuvaan Hachi: A dog's tale, jonka katsottuani muistan olleeni pää tukossa vollottamisesta. En usko että voin katsoa sitä toiste. Mikään ei kosketa kuten kaunis sielu tai sisin, oli se sielu sitten ihmisellä tai eläinystävällä. Ja eläimistä ihan kaikilla se on.

Matsilla/Ibelinillä oli ihana luonne, lämpöinen ja hyvä sydän. Kunpa hän olisi saanut elää terveempänä ja kauemmin. Vaikutti olevan juuri sellainen ihminen, joita tässä maailmassa soisi olevan enemmän.