Miten löysitte sielunkumppaninne?
Minkä ikäinen olit?
Olitko kokenut jonkun valaistumisen/henkisen kasvun ennen kuin löysit tämän ihmisen elämääsi?
Tunsitko jo etukäteen että jotain suurta on tapahtumassa ?
Kommentit (14)
Vierailija kirjoitti:
En löytänyt.
36v
Et ole vielä löytänyt. En minäkään t. Myös 36-vuotias
Hohoi kaikki sielunkumppaninsa löytäneet ! Missä olette ?
En sanoisi sielunkumppani, kelpo aviomies kuitenkin :) Löytyi kun meillä oli isossa kaveriporukassa aktiiviset puolisonetsinnät menossa, n. 22-26v ikäisinä. Yhtä aikaa enimmillään minulla oli 4 muutakin potentiaalista vaihtoehtoa, mutta aina jostain syystä putosivat listalta. Tähän vikaan sitten ihastuin täysillä, onneksi hänkin oli suostuvainen.
Ollaan monessa erilaisiakin, mutta tekee vain hyvää, avartaa vähän katsantojaan, joskus ärtymyksenkin kautta. Sielunkumppanuus puolison kanssa taitaa olla aika harvinaista kuitenkin. Ystävät on sitä varten et jaetaan monia erilaisia juttuja, naiset ymmärtävät keskimäärin eri tavalla kuin miehet, sieltäkin voi sielunkumppanuutta löytyä.
onnellisesti naimisissa kohta 30v
Suurin osa sielunkumppanin löytäjistä ei ole samaa mieltä sielunkumppanuudesta enää vuosien päästä. Sitä pettyy, kun toinen ei olekaan enää itsensä kopio.
Eräs pitkällä henkisellä tiellä ollut sanoi, että sielunkumppanuuteen perustuvat parisuhteet yleensä kaatuvat lopulta. En muista perustelua.
Näin hänet televisiossa 2008. Olen edelleen varma että on sielunkumppanini. Saavuttamaton sellainen.
Mun kaikki sielunkumppanini ovat olleet väärää sukupolvea. Joko liian vanhoja tai liian nuoria. Mutta se on jännä miten jonkun persoona ja sielu suorastaan säteilee sellaista kotoisaa ja tuttua tunnelmaa.
Töistä, mutta molemmat olemme naimisissa välttävän vaihtoehdon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hohoi kaikki sielunkumppaninsa löytäneet ! Missä olette ?
Tässähän minä. 19 vuotiaana liftasin, 21v mies otti kyytiin v.1984. yhdessä ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa sielunkumppanin löytäjistä ei ole samaa mieltä sielunkumppanuudesta enää vuosien päästä. Sitä pettyy, kun toinen ei olekaan enää itsensä kopio.
Eräs pitkällä henkisellä tiellä ollut sanoi, että sielunkumppanuuteen perustuvat parisuhteet yleensä kaatuvat lopulta. En muista perustelua.
Ihan maalaisjärjellä. Ihastusvaiheessa peilaa omia toiveita toiseen, ja rakkaudesta sokeana näkeekin ne toisessa. Kumpikin yrittää täysillä, muokkaudutaan toisen mukaan, plus toisessa nähdään mitä halutaan. Ja mitä korkeammalla odotukset, sen varmemmin tullaan alas.
Realismi on hyvä muistaa, kaikkien tunteiden keskellä. Se toinen EI voi koskaan olla täydellinen, vaikka kuinka siltä alussa tuntuisikin.
Kannattaa muistaa myös se, että järjestettyjen avioliittojen maissa onni kasvaa liiton pidentymisen ja lasten myötä, ja täällä länsimaissa se kulku menee toisin päin. Kun kaikki perustuu tunteeseen ja suuriin odotuksiin, pettymyskin on sitä isompi, kuten jo sanoin,
ps. kyllä sieltä "henkiseltä pitkältä tieltäkin" tullaan alas jossain vaiheessa, kun viimeistään kuoleman hetkellä tajutaan, että yrityksistä huolimatta itsestä ei tullutkaan sitä nirvanaa itselle ja toisille.
Vierailija kirjoitti:
Töistä, mutta molemmat olemme naimisissa välttävän vaihtoehdon kanssa.
Se on helppo kuvitella näin ja elää unelmissa, tosielämä on sitten toinen juttu.
Monikin on löytänyt mutta ei ole osannut pitää.
En löytänyt.
36v