En pysty varmaan menemään hautajaistilaisuuuteen

Siis kukaan ei ole edes kuollut? Hä?

No onpa kauhiaa. Hautajaisissa saa itkeä, kaksimielisten vitsien heittely arkun äärellä ei ole suotavaa.

Mitä häpeämistä on itkemisestä? Hävettäisi enemmän olla ne, joilla on hautajaisissa täysin ilmeetön naamio. Aineissa vai kirjolla nämä ilmeettömät?

Vierailija kirjoitti:

Siis kukaan ei ole edes kuollut? Hä?

 Lukisit kokonaan ennen kuin kommentoit😕

Et laske kukkia. 

Valitettavan moni suomalainen on kasvatettu häpeämään kyyneleitään.

Et kulje autolla.

Itkemisessä ei ole mitään hävettävää. Hyvä vaan, että saa tunteita purettua. Monet vaan patoaa tunteita sisäänsä. 

Itkemistä ei tarvitse hävetä, mutta ei hautajaisiin ole myöskään mikään pakko osallistua, jos ahdistaa. Vainajaa voi muistaa itsekseen kotona aivan yhtä hyvin.

Olen joutunut osallistumaan hautajaisiin, joihin en olisi halunnut mennä. Kyse ei ollut siitä, että olisin pelännyt alkavani itkemään, vaan siitä, että en ollut läheinen vainajan kanssa, en pitänyt vainajasta tai mitenkään edes surrut vainajaa, joten osallistumiseni oli vain pakon sanelemaa teeskentelyä. Olen ollut kolmissa hautajaisissa, joissa tunnelma oli jäätävää teeskentelyä ja vihamielistä. Kaikki vaan näyttelivät osansa, osa paremmin ja osa huonommin. Kovin moni ei surrut oikeasti. Olin siis hautajaisissa pakotettuna täysin vääristä syistä ja mielelläni olisin jättänyt nämä tilaisuudet niille, joiden osallistuminen olisi ollut aidompaa. Yritin ajatella jotain muuta neutraalia, joka pitää kuitenkin ilmeen peruslukemilta ja sulkea korvani papin puheelta. Tuskin enää yksinkään hautajaisiin olen menossa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut osallistumaan hautajaisiin, joihin en olisi halunnut mennä. Kyse ei ollut siitä, että olisin pelännyt alkavani itkemään, vaan siitä, että en ollut läheinen vainajan kanssa, en pitänyt vainajasta tai mitenkään edes surrut vainajaa, joten osallistumiseni oli vain pakon sanelemaa teeskentelyä. Olen ollut kolmissa hautajaisissa, joissa tunnelma oli jäätävää teeskentelyä ja vihamielistä. Kaikki vaan näyttelivät osansa, osa paremmin ja osa huonommin. Kovin moni ei surrut oikeasti. Olin siis hautajaisissa pakotettuna täysin vääristä syistä ja mielelläni olisin jättänyt nämä tilaisuudet niille, joiden osallistuminen olisi ollut aidompaa. Yritin ajatella jotain muuta neutraalia, joka pitää kuitenkin ilmeen peruslukemilta ja sulkea korvani papin puheelta. Tuskin enää yksinkään hautajaisiin olen menossa. 

Älä vaan sano, että lapsenakin olit synttäreillä, joihin et halunnut osallistua, mutta kun oli pakko teeskennellä.

No jo on kumma jos edes hautajaisissa ei saisi itkeä.

Ihanko tosissaan joku häpeää sitä, että hautajaisissa itkettää? 

Ja sitten joku toinen häpeää, kun ei osaa itke.

Mistä ihmeestä teille nämä häpeät tulevat, ja ihan turhia molemmat?

Ei kukkia laskiessa edes tarvitse sanoa mitään, jos ei pysty. Tai sanoo mahdollisimman lyhyesti

Olen kokenut hautajaiset tärkeäksi, konkreettisesti voi jättää jäähyväiset, surra yhdessä, muistella yhdessä.  Hautajaisten jälkeen on aina voipunut olo mutta jotenkin ihmisten kohtaloon hyväksyvämpi. Joidenkin sukulaisten hautajaisiin en työn vuoksi ole päässyt, ja onkin viennyt pidemmän ajan tajuta ja hyväksyä heidän kuolemansa.  Nykytrendi on olla pitämättä hautajaisia, mutta en tiedä, onko se hyväksi.

Hautajaisiin voi lähettää adressin jos ei "pääse" paikalle.  Se on ihan yhtä sopivaa kuin tilaisuudessa mukana olo.