ILTASADUN AIKA
Vahvassa ja välittävässä Suomessa ihmisillä on mahdollisuus kasvattaa osaamistaan, työllistyä, pärjätä palkallaan tai eläkkeellään ja elää turvassa. Yhteiskunnassa, jossa perusasiat ovat kunnossa, ihmisillä on oikeus ja vapaus tavoitella oman näköistään hyvää elämää. Ihmiset tuntevat osallisuutta ja luottamusta toisiinsa. Heikoimmista pidetään huolta. Valtiovallan tehtävä on tarjota puitteet vapaudelle ja mahdollisuuksille.
Vahva ja välittävä Suomi pystyy turvaamaan kaikenikäisille palvelut, varhaiskasvatuksesta koulutukseen, sosiaali- ja terveyspalveluihin ja hoivaan, tulotasosta ja asuinpaikasta riippumatta. Palvelut ja mahdollisuudet varmistetaan myös tuleville sukupolville. Perheissä, yhteisöissä ja yhteiskunnassa ihmiset kantavat vastuuta itsestään ja toisistaan. Lapsiperheet sekä vanhemmuus saavat tukea ja ikäihmisistä pidetään huolta.
Jokaisella lapsella ja nuorella on edellytykset rakentaa hyvää elämää ja tavoitella unelmiaan. Panostukset varhaiskasvatukseen ja peruskouluun luovat jokaiselle koulutuspolkuja. Kaikenikäisten liikunnallisen elämäntavan vahvistaminen lisää suomalaisten hyvinvointia. Historiallisen suuret julkiset panostukset tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan vievät Suomen maailman huipulle. Suomi on teknologinen edelläkävijä, joka hyödyntää digitalisaation ja tekoälyn mahdollisuudet täysimääräisesti, ihmiset mukana pitäen.
Hyvinvoinnin perusta on kestävä talous. Hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on saada aikaan kestävää kasvua. Hallitus kuroo umpeen kuilua julkisen talouden tulojen ja menojen välillä sekä kääntää Suomen velkaantumisen laskuun. Vahvassa ja välittävässä Suomessa yrittäminen ja työnteko kannattavat ja palkitsevat. Suomessa ja Suomeen investoidaan. Suomessa saa tehdä, menestyä ja yrittää uudelleen, jos epäonnistuu. Hallitus takaa kansalaisten ostovoiman ja arjen kustannusten kohtuullisuuden.
...ja sitten mä heräsin todelliseen painajaiseen.