Onko täällä muilla, jotka ei tykkää Maija Vilkkumaasta?
Kommentit (6)
En ole koskaan sietänyt. Laulu on hirveää raakkumista ja silmistä loistaa että ihminen on aivan hirveä persoona.
En tykkää, yöh. Laulutaidoton nollatason artisti, joka kyllä jaksaa pitää ääntä itsestään. Juuri samanlainen tapaus kuin ystävänsä Minna Haapkylä. Syy toki vanhemmissa, jotka kasvattaneet nämä ja tuhat muuta kaverivanhemmuuden hedelmää - ei itsekritiikkiä, ei aitoja lahjoja, omien mokien syy aina muissa, jne. Tällaisia aikuisia tulee lapsista, joita vanhemmat oikein kannustavat ravintoloissa juoksemaan, kirkumaan ja töllöttämään toisten pöytiin.
En ajattele hlöä, ennen se pomppasi otsikoista koko ajan. Mutta minua ahdistaa se ääniala ja musiikki, jos olisi pakko kuunnella, onneksi ei ole pakko. En ole muutenkaan rock-ihmisiä. En seuraa suomalaista musiikkia tai ohjelmia, elokuviakaan. Vaikka muut elementit kiinnostavat Suomessa vaikka luonto ja sellainen.
Eihän se osaa laulaa,huutaa vaan.en ole koskaan pitänyt sen naamasta ja kanava vaihtuu heti kun ilmestyy naama ruutuun,samoin kun laulaja Sannin kohdalla.
Tottakai