Aiheutin kuulemma eron kertomalla pettämisestä
Viikonloppuna tuttavalla oli baarissa toinen nainen kierroksessa ja kerroin tästä tuttavan vaimolle. Mies suuteli usein ja tanssi koko illan vieraan naisen kanssa. Lähtivät yhdessä taksilla. Nyt kuulemma MINÄ olen aiheuttanut eron, mitä ihmettä? Olisi edes mies ja myöntäisi, että kyllä hänellä taisi vispilänkauppaa olla toisen naisen kanssa ja hän olla se eron aiheuttaja. Eihän erota tarvitsisi pelkästään kolmannen osapuolen kertoman perusteella.
Kommentit (13)
Heikot ihmiset syyttää aina muita kun eivät uskalla katsoa peiliin.
On kyllä miesten malli laskenu niin nykyaikana, kun on draamaa kuin akoilla🙄
Ihme homma kun pitää muiden elämään puuttua. Eiköhän se kuppa olis paljastanut syrjähypyn. Täysin typerää touhua kaikilta.
Ei, et aiheuttanut. Vaan pettävä osapuoli aiheutti eron. Et kai aio kuunnella loputtomiin miehen syytöksiä, pitäisikö se estää ja älä availe ovia. Jos olisi ollut edes samannäköinen mies, mutta ei tainnut. Jos naisella on lisäkysymyksiä vastaile mieluummin sille.
Väittääkö sekä mies että nainen, että olet eron aiheuttaja?
Helpompaa syyttää viestintuojaa ja jopa sitä toista naista kuin kohdata se oman rakkaan julma ja erittäin nöyryyttävä teko sellaisenaan kuin se on tapahtunut. Toisesta korvasta sisään, sieltä eteenpäin seuraavaan korvaan ja pois tuollaiset syytökset. Ehkä joskus ymmärtää kuinka paljon autoit tuomalla hänelle totuuden rakkaansa ja luotettunsa touhut ja todennäköisemmin paljon aikaisemmin kuin kyseinen rakkaansa ja luotettunsa itse olisi löytänyt tarpeeksi selkärankaa ja rohkeutta totuuden kertomiseen.
Höpönlöpön. He voi jatkaa itselleen valehtelua kuten tähänkin asti. Sinun ilmoitus ei velvoita mihinkään. Ihme tyyppejä.
Kyllä se mies itse eron aiheutti pettämällä. Hyvä että kerroit teosta, rehti ja rohkea teko. Viestintuojaa joskus ammutaan mutta yleensä tilanne rauhoittuu kun alkujärkytyksen aikaansaamat alkeellisemmat defenssit laantuu.
Sitten on toivottavasti kypsemmän itsereflektion paikka. Joillakin tietty koko elämän kaari on vain alkeellista defenssiä joka suuntaan..
Tuun kertomaan ukollesi että panit mun miestä. Suuttuukohan se, mitä luulet?
Mies toimi niin kuin pitää jos oma-akka pihtaa.
Vierailija kirjoitti:
Höpönlöpön. He voi jatkaa itselleen valehtelua kuten tähänkin asti. Sinun ilmoitus ei velvoita mihinkään. Ihme tyyppejä.
He saavat jatkaa keskenään jos haluavat. Mutta ilmeisesti nainen ei nyt just halua miehen seuraan. Aloittaja ei ole väittänyt että hänen ilmoituksensa velvoittaisi eroamaan. Ehkä se mies olisi kuitenkin samanlainen menijä iltaisin joskus.
Pitäisit huomen omista asioistasi. Dille.