Onko huippu-urheilussa oikeastaan mitään järkeä?
Olin katsomassa Kalevan kisoja sekä lauantaina että sunnuntaina koko iltapäivän ja illan. Siellä tuli bongattua paljon "tätä ei näytetä TV:ssä juttuja". Kun pituushyppääjä sijalta ynnä muuta vietiin pyörätuolilla pois ja sen näköinen turvotus jaloissa että eiköhän tämän kesän hypyt ollut hypätty. Kuulin vierestä että joku toinenkin oli viety aiemmin pyörätuolilla pois, tosin en ole varma oliko kyse katsojasta vai urheilijasta. Yksi oksensi suunnilleen sisälmyksensä pellolle siellä tv-kameroiden ulottumattomissa olevalla alueella. Kiekko lensi juoksuradalle - luojan kiitos juuri siinä hetkessä ei ollut mitään juoksukisaa käynnissä. Keihäs lensi sektorin ohi - taisi olla harjoituskierros - ja toimitsija oli tosi lähellä jäädä alle. Enpä usko, että edes näin kaikkea. Ne on vain ne huiput keiden loukkaantumiset kerrotaan ja onhan niitä paljon. Tämä nyt vain yleisurheilusta, mutta sitten on niitä elinikäisiä vammoja, joko loukkaantumisia tai rääkin aiheuttamia.
Kommentit (3)
Huippu-urheilu on hienoa oman maksimin hakemista. Mitä siitä kehosta saakaan irti.
Mikäkin tiedän ihan harrastuksekseen "huippu-urheilevia" ja se on yhtä vaivojen valittamista. Koko ajan on joku paikka kipeä, revähtänyt, pois paikoiltaan, murtunut tms. Ja ollaan niin saakelin kiukkuisia. Olen aina luullut, että liikunnasta pitäisi tulla hyvä olo.
Onhan se harmillista, mutta äärimmäisyyksiin vietynä urheilu ei ole kiva juttu. Kevyt liikunta ok ja osana terveellisiä elämäntapoja.