Miksei tätä hallitusta jo kaadeta?
Kuinka paljon vielä voi kurjemmaksi asiat mennä? Tuntuu, että tämä on yhtä painajaista josta ei herää ollenkaan. Ettekö te näe miten sekaisin tämä maa alkaa olla?
Kommentit (60)
Miksi minä en äänestänyt Perussuomalaisia, kuten olen äänestänyt viimeiset 20 vuotta?
Tähän ei vaikuttanut hallitusvastuu millään tavalla. Vaan olen Perussuomalaisten toimiin hallituksessa tyytyväinen.
Syy miksi en äänestänyt oli se, että näissä vaaleissa itselläni painoi vaakakupissa erityisen paljon Ukrainan sota, nyt jopa enemmän kuin maa-han-muu-tto (olemme välillisesti jo sodassa Venäjän kanssa). Tukea Ukrainalle on lisättävä ja lisättävä. Ja vaikka uskonkin Perussuomalaisen puolueen tukevan Ukrainaa erittäin vahvasti, en ollut varma heidän Euroopan parlamentissa olevasta ryhmästään. Ylipäänsä näiden ryhmien vaikutus ja valta Euroopanparlamentissa on jäänyt minulle epäselväksi. Mietin kuitenkin äänestyskoppiin asti Perussuomalaisten äänestämistä. Myöskin Ehdokkaat olisivat voineet painokkaammin puhua Ukrainasta omissa vaalikonekuvauksissaan.
Tästä syystä annoin ääneni Mika Aaltolalle, koska hänen kantansa on kristallin kirkas.
Venäjä on Suomelle eksistentiaalinen uhka ja Ukrainan on pakko voittaa! Sen on pakko!
Seuraavissa kunta- ja eduskuntavaaleissa äänestän Perussuomalaisia. Harva poliitikko ostaa itse tykin ammuksia Ukrainalle, kuten Jussi Halla-aho. Kiitos siitä.
Sori, Suomeen ei enää koskaan tule vasemmistohallitusta : )
Olen niin samaa mieltä. Mikävain virkamieshallitus olisi parempi kuin kokoomus ja persut.
Ei voi enempää perseellään olla moraali, etiikka, kunnioitus, hyvät tavat yms.
Kautta historian Petturi anteeksi Petteri Orpo jää selkärangattomimmaksi pääministeriksi.
Kyllä se vanha totuus siihä että valtaosa turmelee pitää paikkaansa. Meilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä en äänestänyt Perussuomalaisia, kuten olen äänestänyt viimeiset 20 vuotta?
Tähän ei vaikuttanut hallitusvastuu millään tavalla. Vaan olen Perussuomalaisten toimiin hallituksessa tyytyväinen.
Syy miksi en äänestänyt oli se, että näissä vaaleissa itselläni painoi vaakakupissa erityisen paljon Ukrainan sota, nyt jopa enemmän kuin maa-han-muu-tto (olemme välillisesti jo sodassa Venäjän kanssa). Tukea Ukrainalle on lisättävä ja lisättävä. Ja vaikka uskonkin Perussuomalaisen puolueen tukevan Ukrainaa erittäin vahvasti, en ollut varma heidän Euroopan parlamentissa olevasta ryhmästään. Ylipäänsä näiden ryhmien vaikutus ja valta Euroopanparlamentissa on jäänyt minulle epäselväksi. Mietin kuitenkin äänestyskoppiin asti Perussuomalaisten äänestämistä. Myöskin Ehdokkaat olisivat voineet painokkaammin puhua Ukrainasta omissa vaalikonekuvauksissaan.
Tästä syystä annoin ääneni Mika Aaltolalle, koska hän
Olet k*sipää
Vierailija kirjoitti:
Sori, Suomeen ei enää koskaan tule vasemmistohallitusta : )
Ensi vaalien jälkeen tulee
Hallituksella on kansan mandaatti. Deal with it.
No siksei kaadeta, koska vasemmisto ei halua hallitusvastuuseen. Sittenhän heidän pitäisi tehdä näitä leikkauksia :) Voisi äänestäjät kaikota. Vasemmistosta ei löydy sellaista henkilöä, kuin Purra, joka ei vapise, kun pitää tehdä kipeitä päätöksiä. Enkä tiedä, löytyisikö kokoomuksestakaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi minä en äänestänyt Perussuomalaisia, kuten olen äänestänyt viimeiset 20 vuotta?
Tähän ei vaikuttanut hallitusvastuu millään tavalla. Vaan olen Perussuomalaisten toimiin hallituksessa tyytyväinen.
Syy miksi en äänestänyt oli se, että näissä vaaleissa itselläni painoi vaakakupissa erityisen paljon Ukrainan sota, nyt jopa enemmän kuin maa-han-muu-tto (olemme välillisesti jo sodassa Venäjän kanssa). Tukea Ukrainalle on lisättävä ja lisättävä. Ja vaikka uskonkin Perussuomalaisen puolueen tukevan Ukrainaa erittäin vahvasti, en ollut varma heidän Euroopan parlamentissa olevasta ryhmästään. Ylipäänsä näiden ryhmien vaikutus ja valta Euroopanparlamentissa on jäänyt minulle epäselväksi. Mietin kuitenkin äänestyskoppiin asti Perussuomalaisten äänestämistä. Myöskin Ehdokkaat olisivat voineet painokkaammin puhua Ukrainasta omissa vaalikonekuvauksissaan.
Tästä syystä annoin ääneni Mika Aaltolalle, koska hän
Sinulta pitäisi ottaa äänioikeus pois
Ongelma on lähinnä siinä että persut on kokoomuksen apupuolue joka ei sano kokoomukselle koskaan ei. KD ja RKP taas ovat hallituksessa lähinnä armosta ja onnellisia siitä että voivat ajaa omien etua. Persuille on tärkeintä hillo. Tässä tilanteessa hallitusta ei voi kaataa mikään. Vaikka persujen suosio laskisi nollaan niin siellä he roikkuvat kauden loppuun asti.
Koska meillä on demokratia? Vassareille varmasti vaikeaa ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Hallituksella on kansan mandaatti. Deal with it.
Mandaatti voi sulaa mutta hallitus ei silti kaadu. Hallituksen muuten muodostaa pääministeripuolue eikä kansa.
..Koska tässä maassa ei toimi puna-armeijan huutoäänestys.
Vaatimiamme ilmastotoimia olemme ainakin nyt saaneet, ja hiilijalanjälkemme pienenee ennennäkemättömällä vauhdilla. Vielä ruuan arvonlisäveron nosto syksyllä, niin haluamamme intialainen elintaso lähenee entisestään. Tämä on todellinen ilmastotekojen hallitus, aidosti tekee ilmastotekoja (eikä vain kerro olevansa huolissaan).
Vierailija kirjoitti:
..Koska tässä maassa ei toimi puna-armeijan huutoäänestys.
Niin koska meillä ei ole puna-armeijaa.
Sen takana on liikaa rahaa. Maksettuja sätkynukkeja ei voi päästää menemään, vaikka valtaosa kansasta sitä haluaa, kuten eurovaalit todistaa. Tavallaan ihan hyvä, koska nyt varmaan kaikkien silmät on auennut sille, mikä ja ketkä tätä maata oikeasti pyörittää. EK on astunut varjoista parrasvaloihin.
Vierailija kirjoitti:
Sori, Suomeen ei enää koskaan tule vasemmistohallitusta : )
Kuka se persujen kolmas meppi oli?
Mitä tarkoitat? Onko tukirahojasi leikattu? Etkö ollut tyytyväinen päätökseen? Mene töihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sori, Suomeen ei enää koskaan tule vasemmistohallitusta : )
Kuka se persujen kolmas meppi oli?
Tämä kommentti on aidosti hauska joka ikinen kerta. En voi olla hymyilemättä kun persutrollit joutuu kerta toisensa hyväksymään tappionsa :D
kuka sen kaataisi?