Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi työttömiä ja pienituloisia syyllistetään siitä että syövät liian vähän ja yksipuolisesti kun joutu säästämään rahaa myös ruasta?

Vierailija
14.06.2024 |

Ei työttomänä eikä pienituloisena ole varaa yhtä ravitsevaan ja monipuoliseen ruokaan kuin työssäkäyvällä ja keskiluokalla, esimerkiksi itse en ole syönyt kalaa kahdeksaan vuoteen ja meijerituotteiden käytön lopetin neljä vuotta sitten. Kaikki säästääkseeni rahaa. Kaupassa en mieti sitä että onko jokin ruoka terveellistä tai tarpeellista vaan sitä että onko minulla siihen rahaa, paljonko se maksaa ja onko parempi vain jättää tuote hyllyyn mikä omalla kohdalla on esimerkiksi ollut usein tuorekurkun ja sipulien kohtalo). Välillä pidän myös paastpäiviä jollon en syö mitään, olo on silloin todella huono mutta säästän myös silläkin tavoi rahaa ruoka kuluista. Siihen on jo toki tottunut että välillä aamupala, lounas ja päivällinen on pelkkää leipää tai makaroonia ja puurolla ja itse kerötyillä marjoilla herkuttelee vain viikonloppuisin. Sen sijaan hetkuista kuten sipseistä, karkeista ja limppareista saa vain haaveilla.

Kommentit (57)

Vierailija
1/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vain Orpo ja Purra potkivat vähempiosaisia päähän

Vierailija
2/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka sinua on syyllistänyt vai onko ihan omaa mielikuvitusta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai se on se, että jos ostaa esim tupakkaa (en väitä että sinä), niin ihmisiä hämmentää miten turhiin asioihin sitten on varaa, muttei terveelliseen ruokaan.

Vierailija
4/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuka sinua on syyllistänyt vai onko ihan omaa mielikuvitusta?

Esimerkiksi media, sairaanhoitajat, lääkärit ja ravitsemusterspeutit.

Vierailija
5/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kai se on se, että jos ostaa esim tupakkaa (en väitä että sinä), niin ihmisiä hämmentää miten turhiin asioihin sitten on varaa, muttei terveelliseen ruokaan.

En polta enkä juo. En ensimmäinen ei ole koskaan kiinnostanut ja jälkimmäisessä eli holeissa hintojen näkeminen saa voimaan pahoin ja perumaan ostoaikeet.

Vierailija
6/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mihin sitten sitä rahaa säästät, lääkkeisiin, asumiseen? Enkä kysy tätä ilkeilymielessä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/57 |

Nyt on kyllä sellaista puppua ja satuilua että tuota ei uskoisi edes aivotonkaan. Tilastollisesti noin 11% 20-64 vuotiaista suomalaista polttaa päivittäin ja noin 90% suomalaisesta aikuisvöestöstä juo alkoholia.

Vierailija
8/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mihin sitten sitä rahaa säästät, lääkkeisiin, asumiseen? Enkä kysy tätä ilkeilymielessä. 

Säästän jotta en kuluta liikaa ja jotta menot pysyvät tulojen rajoissa. Toki tarkkana on aoikoinaan opintolainasta jäänyt velka joka oli pakko ottaa jotta pystyin opiskelemaan ammattikoukussa (esim asuminen, ruoka, päivittäistavarat, hygienia, kirppis vaatteet ja koulukirjat) koska jos ei ottanut opintolainaa niin ei olisi myöskään saanut toimeentulotukea, mutta siitä en pääse eroon ennen kuin se on maksettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/57 |

Nykyään kaikki alle 18-vuotiaat saavat koulusta kirjat ja tietokoneet ilmaiseksi sillä oppivelvollisuutta pidennettiin. Ja miksi et jäänyt asumaan vanhempiesi luo ja kulkenut sieltä joka päivä koululle?

Vierailija
10/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se mitä sä työttömänä syöt, on pois mun työssäkäyvän palkasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska pitkään jatkuessa se ei ole terveellistä ja suositusten mukaan kaikkien tulisi syödä monipuolisesti ja ravitsevasti. Esimerkiksi kotimaista kalaa tulisi syödä kaksi kertaa viikossa ja tuoreita kasviksia 500g (uudessa 800g) joka päivä.

Vierailija
12/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minä en ole lapsenakaan saanut mitään monipuolista ruokaa kotona. Luuntiheys jo alentunut kun viiskymppisenä se murtumien jälkeen mitattiin.

Kouluun pakotettiin sairaanakin kun kotona ei ollut ruokaa ollenkaan muutakuin valo jääkaapissa. Äitini osti kalliit työpaikka ruuat itselleen ja eikä tuonut kotiin mitään ruokaa. Hänen mielestä piti kyllä pärjätä koko päivä sillä kouluruualla eikä muuta tarvita.

Hän mainosti että hänen työpaikka ruokailu maksoi ainakin 200e kuukaudessa. Muut köyhät tekivät eväät jotka tulivat yli puolta halvemmaksi.

Minua hävetti kun sisareni kutsui kavereita kotiimme ja meillä ei ollu mitään tarjottavaa muuta kuin tyhjät kaapit ja ihmettelin kuinka se kehtasi meille kavereita tuoda kun ei ollut mitään tarjottavaa. Onneksi ne kaverit eivät tulleet toista kertaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on d-vitamiinitasot laskenut kevään aikana ja stressi ja rahahuolet aiheuttaneet painonlaskua.

Vierailija
14/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vain Orpo ja Purra potkivat vähempiosaisia päähän

Tyyppi, joka on edelleen samassa tilanteessa, kuin 4 vuotta sitten. Silloin ei Orpoa ja Purraa ollut. Onko pakko olla tyhmä ja puhua itsensä pussiin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on ollut useamman vuoden jo kalsiumin, magnesiumin, suolojen, vitamiinien ja raudan puutetta ja lääkärissä ovat huomauttaneet asiasta useita kertoja. Mutta olen edelleen elossa ja hengissä.

Vierailija
16/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Menisit sinäkin vain siitä töihin. Ruokaa ja syömistä voi miettiä sitten kun on töissä ja saa siitä palkkaa. 

Vierailija
17/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suositusten mukaan pitäisi syödä.

Vierailija
18/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvää ja terveellistä sekä monipuolista ruokaa saa edullisesti. Terveellinen ja monipuolinen ruoka ei kallista. Hyödynnä kauden sato ja metsä täynnä ruokaa ja vedet tuoretta kalaa. Ruokajuomaksi hanavesi, rasvaton maito ja rasvaton piimä. Suomalainen kotiruoka ei kallista. Valmista itse alusta loppuun. Älä käytä eineksiä ja muita valmiita ruokia. 

hotelli- ja ravintola- alan, perustutkinnon suorittanut. 

Vierailija
19/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täällä palstallahan syyllistetään enemmänkin siitä, että syö hyvin ja terveellisesti. 

Vierailija
20/57 |
14.06.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvää ja terveellistä sekä monipuolista ruokaa saa edullisesti. Terveellinen ja monipuolinen ruoka ei kallista. Hyödynnä kauden sato ja metsä täynnä ruokaa ja vedet tuoretta kalaa. Ruokajuomaksi hanavesi, rasvaton maito ja rasvaton piimä. Suomalainen kotiruoka ei kallista. Valmista itse alusta loppuun. Älä käytä eineksiä ja muita valmiita ruokia. 

hotelli- ja ravintola- alan, perustutkinnon suorittanut. 

Höpö höpö. Mä syön juuri noin kuin kuvailit, eikä se ole halpaa. Rikkaammat vaan ei ole koskaan joutuneet laskemaan tarkkaa budjettiaan. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yhdeksän seitsemän