Derealisaatiosta tietävät, neuvokaa

Vierailija kirjoitti:

Lopeta huumeet.

Ei ole mistään päihteistä kyse.

En ole asiantuntija ollenkaan, mutta kuulostaa ennemmin dissosiaatiolta ehkä? Miehelläni on ollut traumojen takia sitä ja olen käsittänyt, että tuntuu aika tuolta.

Varmaan reaktio johtuen noista kuolemista, jotain derealisaatioon viittavaa, kyllähän tuollainen voi vaikuttaa syvästi ja pitkään. Jos se häiritsee paljon elämää, voisi olla hyvä puhua ammattilaisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En ole asiantuntija ollenkaan, mutta kuulostaa ennemmin dissosiaatiolta ehkä? Miehelläni on ollut traumojen takia sitä ja olen käsittänyt, että tuntuu aika tuolta.

Kiitos! En tunne näitä asioita enkä termejä, joten tästä oli paljon apua. Nyt tiedän mistä aiheesta etsiä enemmän tietoa.

Minulla oli jotenkin sellainen virheellinen käsitys, että dissosiaatiota olisi nimenomaan ne kaksi eri sorttia, derealisaatio ja depersonalisaatio.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan reaktio johtuen noista kuolemista, jotain derealisaatioon viittavaa, kyllähän tuollainen voi vaikuttaa syvästi ja pitkään. Jos se häiritsee paljon elämää, voisi olla hyvä puhua ammattilaisen kanssa.

Jatkan, että joo, dissosiaatio vaikuttaa kyllä vielä todennäköisemmältä, traumasta aiheutunut.

Mä koin todella ison trauman nelisen vuotta sitten ja olen siitä lähtien ollut jatkuvasti kuvailemassasi tilassa. Olen yrittänyt kysellä psykiatrilta, että eikö tälle voi tehdä mitään, mutta olen saanut vain olkapäiden nostelua vastaukseksi. Itse ehkä käyttäisin termiä krooninen dissosiaatio.

Mulla on kyllä hetkiä, etenkin jos olen voimakkaasti stressaantunut, että ympäristön mittasuhteet yms. vääristyvät, mutta pääsääntöisesti elän vain kuin jatkuvassa unitilassa, tai paremminkin juuri todella huonoilta päiväunilta heränneenä - hieman tokkuraisena ja "mikä maa, mikä valuutta"-fiiliksellä.

Olen ajatellut, että ehkä kokemani asia oli vain yksinkertaisesti jo muutenkin aika epätasapainossa olevalle psyykelle liikaa, ja se on napsauttanut todellisuuden pois päältä koska ei jaksa sitä juuri nyt käsitellä. Mulla on ollut oireilua pätkittäin pitkin elämääni, mutta nyt tätä on oikeasti kestänyt neljä vuotta putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole asiantuntija ollenkaan, mutta kuulostaa ennemmin dissosiaatiolta ehkä? Miehelläni on ollut traumojen takia sitä ja olen käsittänyt, että tuntuu aika tuolta.

Kiitos! En tunne näitä asioita enkä termejä, joten tästä oli paljon apua. Nyt tiedän mistä aiheesta etsiä enemmän tietoa.

Minulla oli jotenkin sellainen virheellinen käsitys, että dissosiaatiota olisi nimenomaan ne kaksi eri sorttia, derealisaatio ja depersonalisaatio.

Voi ollakin? En tosiaan nyt muista itse noita kovin hyvin. Mieheni kävi vuosikausia terapiassa ja terapian myötä tuo vaiva helpotti, niin en viime vuosina ole lukenut tai puhunut aiheesta. Mutta dissosiaatiosta on kyllä varmasti hyödyllistä lukea. Tsemppiä kovasti! -se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan reaktio johtuen noista kuolemista, jotain derealisaatioon viittavaa, kyllähän tuollainen voi vaikuttaa syvästi ja pitkään. Jos se häiritsee paljon elämää, voisi olla hyvä puhua ammattilaisen kanssa.

Jatkan, että joo, dissosiaatio vaikuttaa kyllä vielä todennäköisemmältä, traumasta aiheutunut.

Kiitos! Kyllähän se elämää aika paljon häiritsee - jos ei muuten, niin ainakin niin, että se saa elämän tuntumaan aika turhalta. Terapiaan ei ole näillä näkymin varaa, mutta yritän löytää, jos tätä voisi mitenkään lievittää DIY-keinoin.

Etäisyys ja että maailma tuntuu elokuvalta joka tapahtuu toiselle kuulostaa depersonalisaatiolta. Nämä kaksi taitavat olla samaa juttua. Joskus dp/dr voi tuntua miellyttävältä. Epämiellyttävää dp/dr:ää minulle on jos iho ei tunnu omalta tai en tunne raajojeni asentoja tai ne venyvät yli mittojensa, eivät tietenkään oikeasti mutta tunne on vahva. Tai tunne on aina enemmänkin outo mutta sen mieltää helposti epämiellyttäväksi. Ne kuitenkin menevät itsestään ohi vaikka voivat kestää päivän tai kaksikin. Joskus niitä oli mutta ei enää. Olin silloin hyvin stressaantunut elämässäni.

Minulla on kokemusta derealisaatiosta ja depersonalisaatiosta.

Molemmat olen kokenut erittäin pelottavina ja epämiellyttävinä.

Derealisaatiokokemukseni oli sellaista, että koin maailman ja maapallon erikoisen epätodelliseksi, pieneksi ja matalaksi.

Joo, kuulostaa sairaalta.

Vierailija kirjoitti:

Mä koin todella ison trauman nelisen vuotta sitten ja olen siitä lähtien ollut jatkuvasti kuvailemassasi tilassa. Olen yrittänyt kysellä psykiatrilta, että eikö tälle voi tehdä mitään, mutta olen saanut vain olkapäiden nostelua vastaukseksi. Itse ehkä käyttäisin termiä krooninen dissosiaatio.

Mulla on kyllä hetkiä, etenkin jos olen voimakkaasti stressaantunut, että ympäristön mittasuhteet yms. vääristyvät, mutta pääsääntöisesti elän vain kuin jatkuvassa unitilassa, tai paremminkin juuri todella huonoilta päiväunilta heränneenä - hieman tokkuraisena ja "mikä maa, mikä valuutta"-fiiliksellä.

Olen ajatellut, että ehkä kokemani asia oli vain yksinkertaisesti jo muutenkin aika epätasapainossa olevalle psyykelle liikaa, ja se on napsauttanut todellisuuden pois päältä koska ei jaksa sitä juuri nyt käsitellä. Mulla on ollut oireilua pätkittäin pitkin elämääni, mutta nyt tätä on oikeasti kestänyt neljä vuotta putkeen.

Kiitos tästä - ei ole tietenkään mukava kuulla ongelmistasi, mutta "kiva" kohdata kohtalotoveri kuitenkin.

Minulla tätä on kestänyt nyt noin 1,5 vuotta, joten ilmeisesti helpotusta ei ole tiedossa vähään aikaan...

Itse asiassa ei tämä minullekaan ihan täysin puskista tullut. Ennen näitä kuolemia elin monta vuotta jatkuvassa stressitilassa läheisen vakavan sairauden takia, ja huomasin, että palautumiskykyni rapautui näiden vuosien aikana aika lailla olemattomiin. Jokaisen uuden vastoinkäymisen ja menetyksen jälkeen oli vaikeampi palata normaaliin, kunnes se ei näiden lopullisten menetysten jälkeen onnistunut enää ollenkaan.

Toivon sinulle jaksamista ja parempaa!

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kokemusta derealisaatiosta ja depersonalisaatiosta.

Molemmat olen kokenut erittäin pelottavina ja epämiellyttävinä.

Derealisaatiokokemukseni oli sellaista, että koin maailman ja maapallon erikoisen epätodelliseksi, pieneksi ja matalaksi.

Joo, kuulostaa sairaalta.

Minulla varmaan tosi samaa. Asiat voivat tuntua pieniltä tai tosi isoilta. Painovoima voi tuntua viettävän sivuun tai tuntuu että kaikki on pientä ja kaikki on vinossa, lytyssä tai pinteessä. Kokemus ei ollut pelottava vaan mielenkiintoinen, sellainen liisa ihmemaassa-meininki.