Purnaa päivästäsi tähän
Minä aloitan:
Aamulla pomolta haukut ja illalla lapset vaan kiukuttelee.
Kommentit (6)
pirusti tänään kun kävin lapseni kanssa puistossa. Piti olla virkistävä ulkoiluhetki mutta eipä ollutkaan. Siellä oli pari 5-7 vuotiasta poikaa jotka rupesivat häiriköimään ja huutelemaan rumia. Ärsyttää toisten lasten ojentaminen mutta pakkohan se oli kun eivät olisi muuten sitä suunsoittoa lopettaneet. Kyseinen puisto ei ole meidän vakipuisto mutta mentiin vaihteeksi sinne. Valitettavasti siinä ympärillä on vaan kaupungin vuokrataloja. Ja tietäähän millaisia ne lapsetkin sitten on. Olen kuullut muiltakin että kyseiseen puistoon ei viitsii mennä kun lähitalojen penskat käyttäytyy niin törkeästi. Eli voisitteko hyvät mammat vähän kasvattaa niitä lapsianne ettei niiden tarvitse hakea huomiota ja rajoja muilta aikuisilta.Eikä me muut olla siellä kasvattamassa niitä teidän muksujanne vaan katsomassa etupäässä omamme perään.
Töissä jälleen kerran pomon virheelle viitataan kintaalla (palkat myöhästyy), samaan aikaan mouhataan pää punaisena muiden pikkuvirheistä :-(
Töistä lähti harkkaritytöt kotiin sairastamaan ja itse sai "juosta" loppu päivän.
Flunssa meinää iskeä päälle, eikä kotona ole edes valkosipulia.
Kämppä liian sekaisin!
Vaan ei ole ukkoa näkynyt vieläkään. Eikä edes viitsi ilmoittaa, koska aikoo kotiutua. :( Tähän asti aina tullut viideltä.
hopeisen Bonuksen, "ei täällä sellaista ole, on vain kultainen eli gold tai punainen eli red" ... vaikka oikeasti tiesin että halusi ensimmäisen. Jotenki vaan ärsytti.... ehkä sitä lisäs se, että se oli noin 10 minuuttia pelipöydän ääressä ja hoki " firman piikkiin, firman piikkiin" ja sen jälkeen tuli asiakas, jolla oli makeita ostoksia, että "suut makiaks" et sellasta.
terkuin ärräntäti
ja tosi tylsää on maata päivätolkulla yksin olohuoneessa! Jos nyt ees tupakalle jotenkin tästä lenkkais.