"Psykologeja houkuteltu pienten kuntien palvelukseen etätyömahdollisuutta tarjoamalla"

Siinähän työtä monisairaille av työttömille, jotka kuitenkin ovat kaikkien alojen asiantuntijoita. 

Kuinkahan monta kertaa teille pitää vääntää, miksi useat ihmiset eivät halua asua pienissä kunnissa?

Eihän kysymys ole siitä, millaisia lapset on siellä vaan siitä, että psykologikin on ihminen, jolla on elämässä muutakin kuin työ. 

Pienessä kunnassa ei esim. ole helposti työtä myös puolisolle ja sinkkuna taas voi olla aika tylsää, kun uusia tuttavuuksia ei löydy jne. jne. 

Suomessa on pitkään ollut se haaste, ettei juuri pienille paikkakunnille löydy tekijöitä. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monta kertaa teille pitää vääntää, miksi useat ihmiset eivät halua asua pienissä kunnissa?

Eihän kysymys ole siitä, millaisia lapset on siellä vaan siitä, että psykologikin on ihminen, jolla on elämässä muutakin kuin työ. 

Pienessä kunnassa ei esim. ole helposti työtä myös puolisolle ja sinkkuna taas voi olla aika tylsää, kun uusia tuttavuuksia ei löydy jne. jne. 

Suomessa on pitkään ollut se haaste, ettei juuri pienille paikkakunnille löydy tekijöitä. 

Totta ehkä tämäkin. Ammatillisesti taas pienessä kunnassa jäät helposti yksin. Voit olla koko kunnan ainoa koulupsykologi. Ei mitään ammatillista tukea tai mahdollsita mentorointiin. Esihenkilö istuu jossain hyvinvointialueen keskuspaikassa ja sitäkään ei saa kiinni, jos työssä tulee ongelmia - ja niitä tulee aina. 

Kuka noihin pierupitäjiin muuttaa!

On todella vaikeaa muuttaa pienemmälle paikkakunnalle kuin mistä on kotoisin. Minä helsinkiläinen aikoinaan muutin mikkeliin. En meinannut millään ymmärtää elämää siellä. Varsinkaan, kun en ole edes savolainen taustaltani.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monta kertaa teille pitää vääntää, miksi useat ihmiset eivät halua asua pienissä kunnissa?

Eihän kysymys ole siitä, millaisia lapset on siellä vaan siitä, että psykologikin on ihminen, jolla on elämässä muutakin kuin työ. 

Pienessä kunnassa ei esim. ole helposti työtä myös puolisolle ja sinkkuna taas voi olla aika tylsää, kun uusia tuttavuuksia ei löydy jne. jne. 

Suomessa on pitkään ollut se haaste, ettei juuri pienille paikkakunnille löydy tekijöitä. 

No eipä kyllä löydy Hesaankaan sen puoleen.

Psykologit ovat hävinneet koko julkiselta sektorilta, yksityisellä saa useamman tonnin parempaa palkkaa. Pikkukunnat ei edes kykene yrittää kilpailla rahalla yksityissektorin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monta kertaa teille pitää vääntää, miksi useat ihmiset eivät halua asua pienissä kunnissa?

Eihän kysymys ole siitä, millaisia lapset on siellä vaan siitä, että psykologikin on ihminen, jolla on elämässä muutakin kuin työ. 

Pienessä kunnassa ei esim. ole helposti työtä myös puolisolle ja sinkkuna taas voi olla aika tylsää, kun uusia tuttavuuksia ei löydy jne. jne. 

Suomessa on pitkään ollut se haaste, ettei juuri pienille paikkakunnille löydy tekijöitä. 

No eipä kyllä löydy Hesaankaan sen puoleen.

Hesan ongelma on enemmän se, että psykologeille on muutakin ja usein paremmin palkattua työtä. Ei niinkään se, ettei psykologeja asuisi Helsingissä tai pk- seudulla. 

Paras tilannehan on keskikokoissa kaupungeissa, varsinkin yliopistokaupungeissa. 

Vierailija kirjoitti:

On todella vaikeaa muuttaa pienemmälle paikkakunnalle kuin mistä on kotoisin. Minä helsinkiläinen aikoinaan muutin mikkeliin. En meinannut millään ymmärtää elämää siellä. Varsinkaan, kun en ole edes savolainen taustaltani.

Psykologit eivät ole mitenkään säännöllisesti kotoisin juuri Helsingistä. Moni maalta kaupunkiin ja takaisin muuttanut joutuu kutenkin toteamaan, ettei maalta löydy sitä yhteisöllisyyttä, johon kotikaupungissa tai kunnassa oli tottunut. Uudella paikkakunalla kun ei olekaan kaikki omia sukulaisia, alakoulun luokkakavereita jne. 

Varsinkin nuoret aikuiset törmää siihen, ettei pikkupaikkakunnilla ole käytännössä nuoria korkeastikoulutettuja. Eli kaveriporukoita on vaieka koota ja luonnollisesti deittimarkkinoita ei ole, jos sellaista seuraa haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monta kertaa teille pitää vääntää, miksi useat ihmiset eivät halua asua pienissä kunnissa?

Eihän kysymys ole siitä, millaisia lapset on siellä vaan siitä, että psykologikin on ihminen, jolla on elämässä muutakin kuin työ. 

Pienessä kunnassa ei esim. ole helposti työtä myös puolisolle ja sinkkuna taas voi olla aika tylsää, kun uusia tuttavuuksia ei löydy jne. jne. 

Suomessa on pitkään ollut se haaste, ettei juuri pienille paikkakunnille löydy tekijöitä. 

Totta ehkä tämäkin. Ammatillisesti taas pienessä kunnassa jäät helposti yksin. Voit olla koko kunnan ainoa koulupsykologi. Ei mitään ammatillista tukea tai mahdollsita mentorointiin. Esihenkilö istuu jossain hyvinvointialueen keskuspaikassa ja sitäkään ei saa kiinni, jos työssä tulee ongelmia - ja niitä tulee aina. 

Jos teillä on tutkinto, silloin pitää osata työnsä! Ei silloin itketä enää opea apuun, varsinkin kun vedätte kovia liksoja!