Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Abortti- millaiset jäljet jättää?
28.01.2011 |
Haluaisin kuulla teiltä, jotka ovat abortin tehneet miten se on henkisesti jättänyt teille arvet?
Oliko abortin teko vaikea päätös, suritteko sitä. Saitteko joltain tukea, vai olitko ihan yksin.
Jos mietitään: olet raskaana ja pidät lapsen tai olet raskaana ja teet abortin- kummassa tilanteessa sitä tukea tarvitsee _eniten_
Kommentit (19)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Järki ja tunneratkaisu. En olisi halunnut synnyttää lasta maailmaan siinä elämäntilanteessa.
Aluksi ei tuntunut miltään kun olihan se vaan sellainen verihyytymä joka ulos tuli ja en edes asiaa pahemmin miettinyt. Parin kuukauden päästä tuli uniin, mutta sen jälkeen ei ole enää paljoa mietityttänyt.
Olen tyytyväinen, että tein silloin abortin, sillä nyt minulla on maailman ihanin elämä ja maailman ihanin lapsi + mies. Ja mikäli olisin sen lapsen pitänyt, ei minulla olisi tätä. Olen myös saanut koulut käytyä.
Tukea tarvitsee raskaudenkeskeytyksessä eniten mielestäni niihin "käytännön" juttuihin kuten hakuun sairaalasta ja istuskelemaan kotiin illaksi ja höpöttelemään sekä piristämään mieltä. Tietysti uskoisin, että tukea tarvitsee keskeytyksessä enemmän silloin kun se on pakon sanelemana tehty eli esim. jos lapsi on vaikeasti kehitysvammainen tai äitin henki vaarassa tms.
Näitä kahta kokemusta verratessa minä tarvitsin eniten tukea tässä toisessa raskaudessani ja äidiksi tulemisessa.
Yhteenvetona: ei ole arpia.
Päätös ei ollut vaikea eikä surettanut.
Asian mietin aikoinaan tarkkaan ja tein päätöksen.
En ole katunut, enkä mitei asiaa lainkaan.
Minä ollut, se on mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tosin jo rv 18, mutta en pysty itkemättä asiaa ajattelemaan vieläkään.
Onneksi tuo uusi vauva vähän helpottaa asiaa.
tarvitaan enemmän tukea. Mulla on henkilökohtaista kokemusta kummastakin. Minulle ei abortti ollut varsinaisesti mitenkään raskas päätös. Tiesin, että niin piti siinä hetkessä tehdä. Se oli silloin siinä tilanteessa ainoa vaihtoehto. Olen itse varsin järki-ihminen, joten en ole kokenut mitään suuria tuskia asiasta. Se oli vaan tehtävä. Väitän siis, ettei ole jäänyt mitään jälkiä. Siskolleni tuli keskenmeno ja olen sitä mieltä, että se oli raskasta ja vaikeata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhaan abortista tehdään mitään elämää suurempaa juttua. Jos päätös on harkittu ja tehty, niin sitten se on.
harvoin tulee edes muistettua koko asiaa.
Mutta mulla on klome ihanaa lasta, eikä just niitä olis jos en olisi näitä abortteja tehnyt niissä elämäntilainteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainoa oikea vaihtoehto (en siis kadu). Mutta masennukseen se johti yhdessä muiden tekijöiden kanssa, ja jätti surun ja tyhjyyden tunteen, joista jälkimmäinen poistui vasta saatuani esikoisen. Suru on haihtunut 10 vuoden aikana.
Ihmiset ovat erilaisia, toiset herkempiä kuin toiset.
15 vuotta aikaa...
Eli henkisesti vaikea juttu. Vieläkin ajattelen, että kumpa en olisi siihen tilanteeseen ikinä joutunut. Se oli ja on niin vastoin kaikkea sitä mitä ajattelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sen lapsen pitää. Abortista kyllä selviää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei mitään arpia, päinvastoin! Ikuinen helpotus!
t. 4:n äiti
en mieti asiaa, ainoa oikea ratkaisu silloisessa tilanteessa.
en ole kertaakaan katunut. Helpotus oli.
Kuitenkin olin aborttia tehdessäni siinä tilanteessa, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Tai no oli tietenkin, mutta koin että abortti on monesta vaikeasta ratkaisusta se josta seuraa vähiten vaikeuksia.
Seuraukset kannan sisälläni yksin, aina, lopun elämääni. Mutta en kadu, koska toisin en olisi voinut tehdä. Se ei kuitenkaan vähennä syyllisyyden tunnetta. Mielestäni ihmisen valta ei ole päättää, kuka tänne syntyy ja kuka ei. Siksi olen niin syyllinen.
Jos tekisin abortin vain siksi, että mies niin vaatii, niin varmasti olisin hajalla.
Selviäisinkö siitä katkeruudesta koskaan?
Alue: Aihe vapaa
Hei!
Minulle tehtiin abortti vuonna 2007. Tilanne oli hölmö, mutta tiesin tehneeni järkevän ratkaisun. Olin itse halunnut lapsen, mutta yllättäen, kun sain tietää olevani raskaana, sain vahvan tunteen siitä, että "ei tämän kuulukaan mennä näin". Olin erittäin vaikeassa tilanteessa työni kanssa, ja perheessäni oli ollut ongelmia, joita en ollut vielä käsitellyt loppuun asti. Tein päätöksen keskeyttämisestä kaksi kertaa ja peruin sen, kunnes kolmannella kerralla olin varma päätöksestä. Mieheni tuki minua siinä.
Keskeytyksen jälkeen hormonitoiminta oli aivan sekaisin ja itkin hillittömästi parina yönä. Olo kuitenkin tasaantui, enkä ole sen jälkeen kokenut asian tiimoilta mitään kummempia ajatuksia. Tiesin, että päätös olisi vaikea, mutta oikea.
Toivottavasti et ole kuitenkaan ihan yksin tämän asian kanssa. Ja toivottavasti saat asiallista palvelua terveyskeskuksessa.