Jännittäjät, väsyttekö jännittämisen vuoksi?

Kyllä väsyn. Olo on suorastaan heikko jännittävän tilanteen jälkeen. Seuraavana päivänä olo sitten on normaalimpi jo.

Tuetenkin kehon ja mielen jännittynyt tila syö energiavarastoja. Lepääminen ja omassa rauhassa oleminen auttaa palauttamaan voimavaroja.

En väsyneempi, mutta usein pettynyt itseeni. Eli lähinnä surullinen ja lannistunut.

Miks te meette noihin tilanteisiin. Joku muu vie teitä. Ehkä haluaisitte olla eri paikassa usein kuin siellä. Ellei tosiaan tahdo olla mukana. Hammaslääkäriin tosin on pakko joskus mennä ja muualle.

Joskus väsähdän jo ennen tilaisuuden alkua, koska olen heti aamulla herättyäni alkanut jännittää. Olen siis jo ihan loppu ja valmis käymään nukkumaan siinä vaiheessa, kun esim. vieraat saapuvat juhliin. Tämä on kauhea ongelma, mutta ei mahda mitään. Välillä tämä on pahempana, välillä lievempänä. En ikinä ole juhlissa ja vastaavissa tilaisuuksissa parhaimmillani kognitiivisesti.

Riippuu vähän miten se jännittävä tilanne menee. Jos se menee ihan penkin alle, niin sen jälkeen olo on kuin jyrän alle jääneellä.

Jos taas se menee ihan hyvin, niin sitten saattaa olla ihan energinen ja rohkea olo itse tapahtuman jälkeen.

Joku mainitsi hammaslääkärin. Se on yksi suurimmista fobioistani ja sieltä lähtiessä on kuin maratonin juossut. Yleensä huimaakin ja vaatteet ovat hiestä märät. Viime kerrasta 15 vuotta.

Minulla alkaa pahimmissa tapauksissa jännittää jo monta viikkoa ennen... koko kroppa käy kierroksilla ja nukun huonosti jos jokin jännittävä tilanne on tiedossa. Olen kateellinen niille jotka eivät jännitä :(

Kaikki vapaamuotoiset sosiaaliset tilanteet jännittävät, esim. illanvietot tai kuppilassa käyminen kavereiden kanssa, työpaikan virkistyspäivä, juhlat ym. Mä olen samalla tavalla aivan poikki, tulipunainen ja päänsärkyinen myös esim. työpalavereiden jälkeen. Jännityn jotenkin aivan äärimmilleni, kun keskustellaan asioista joihin olisi paljon sanottavaa ja pää ruksuttaa, mutta kaikkia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.

Vierailija kirjoitti:

Miks te meette noihin tilanteisiin. Joku muu vie teitä. Ehkä haluaisitte olla eri paikassa usein kuin siellä. Ellei tosiaan tahdo olla mukana. Hammaslääkäriin tosin on pakko joskus mennä ja muualle.

Mitä ihmettä? Menen töihin saadakseni rahaa, luonnollisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vapaamuotoiset sosiaaliset tilanteet jännittävät, esim. illanvietot tai kuppilassa käyminen kavereiden kanssa, työpaikan virkistyspäivä, juhlat ym. Mä olen samalla tavalla aivan poikki, tulipunainen ja päänsärkyinen myös esim. työpalavereiden jälkeen. Jännityn jotenkin aivan äärimmilleni, kun keskustellaan asioista joihin olisi paljon sanottavaa ja pää ruksuttaa, mutta kaikkia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.

Pakko kysyä, että miten selviät työstäsi? Onko sinulla jotain lääkitystä, rentousharjotuksia, terapiaa tms?

En yritä ilkeillä. Minulla on sosiaalisten tilanteiden fobia ja meinasin aikoinani tulla hulluksi jo pelkästään opiskelusta, vaikka siellä ei vielä samanlaista ulkoista painetta olekaan kuin oikeassa työelämässä.

Omalta kohdaltani katsoin silloin, että en minä pysty tällaista elämää elämään (tai en ainakaan halua). Hankkiuduin sitten sellaisiin töihin, missä jännittäminen ei ainakaan invalidisoivasti häiritse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vapaamuotoiset sosiaaliset tilanteet jännittävät, esim. illanvietot tai kuppilassa käyminen kavereiden kanssa, työpaikan virkistyspäivä, juhlat ym. Mä olen samalla tavalla aivan poikki, tulipunainen ja päänsärkyinen myös esim. työpalavereiden jälkeen. Jännityn jotenkin aivan äärimmilleni, kun keskustellaan asioista joihin olisi paljon sanottavaa ja pää ruksuttaa, mutta kaikkia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.

Pakko kysyä, että miten selviät työstäsi? Onko sinulla jotain lääkitystä, rentousharjotuksia, terapiaa tms?

En yritä ilkeillä. Minulla on sosiaalisten tilanteiden fobia ja meinasin aikoinani tulla hulluksi jo pelkästään opiskelusta, vaikka siellä ei vielä samanlaista ulkoista painetta olekaan kuin oikeassa työelämässä.

Omalta kohdaltani katsoin silloin, että en minä pysty tällaista elämää elämään (tai en ainakaan halua). Hankkiud

Tavallisesta työstäni selviänkin. Työni on todella sosiaalista, tapaan paljon ihmisiä ja asiakkaille vaikutan varmasti hyvin ekstrovertilta social butterflylta.

Työrooli on ihmeellinen turvahaarniska, se päällä ei jännitä. Palaverit ovat jostakin syystä poikkeus, mutta niitä ei ole kuin pari kertaa kuussa. Sinänsä ihmeellistä että jännitän juuri niitä, koska niissä ei ole läsnä kuin tutut työkaverit ja pomo. 

Vapaa-ajan sosiaalisissa sen sijaan olen käyttänyt rauhoittavia ja aiemmin aika paljon alkoholiakin, että pysyin edes jotenkin kasassa. Nykyisin välttelen kaikkea vapaamuotoista sosiaalista oleskelua, olen mieluummin yksin kotona. Ei ole varmasti terveellistä kyllä sekään, sillä pitäisihän ihmisellä kavereita olla. 

Vastaus viestille nro 11.

Aika mielenkiintoista, että se tosiaan ilmenee noin eri tavoilla erilaisissa tilanteissa.

Olisikohan noissa palavereissa läsnä jotain huijarisyndroomaa, että pelkää paljastuvansa osaamattomaksi vertaistensa ja pomon silmissä?

Minulle taas selvästi vaikeimmat sosiaaliset tilanteet ovat puolituttujen kanssa jutustelu. Silloin ei ole mitään valmista sapluunaa mihin solahtaa, eikä oikein tiedä minkälaista käyttäytymistä minulta odotetaan/toivotaan.

Tuohon alkoholinkäyttöön voin kyllä samaistua. Se on vapaa-ajan sosialisoinnin pelastus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki vapaamuotoiset sosiaaliset tilanteet jännittävät, esim. illanvietot tai kuppilassa käyminen kavereiden kanssa, työpaikan virkistyspäivä, juhlat ym. Mä olen samalla tavalla aivan poikki, tulipunainen ja päänsärkyinen myös esim. työpalavereiden jälkeen. Jännityn jotenkin aivan äärimmilleni, kun keskustellaan asioista joihin olisi paljon sanottavaa ja pää ruksuttaa, mutta kaikkia ajatuksia ei voi sanoa ääneen.

Pakko kysyä, että miten selviät työstäsi? Onko sinulla jotain lääkitystä, rentousharjotuksia, terapiaa tms?

En yritä ilkeillä. Minulla on sosiaalisten tilanteiden fobia ja meinasin aikoinani tulla hulluksi jo pelkästään opiskelusta, vaikka siellä ei vielä samanlaista ulkoista painetta olekaan kuin oikeassa työelämässä.

Omalta kohdaltani katsoin silloin, että en minä pysty tällaista el

Tavallisesta työstäni selviänkin. Työni on todella sosiaalista, tapaan paljon ihmisiä ja asiakkaille vaikutan varmasti hyvin ekstrovertilta social butterflylta.

Työrooli on ihmeellinen turvahaarniska, se päällä ei jännitä. Palaverit ovat jostakin syystä poikkeus, mutta niitä ei ole kuin pari kertaa kuussa. Sinänsä ihmeellistä että jännitän juuri niitä, koska niissä ei ole läsnä kuin tutut työkaverit ja pomo. 

Vapaa-ajan sosiaalisissa sen sijaan olen käyttänyt rauhoittavia ja aiemmin aika paljon alkoholiakin, että pysyin edes jotenkin kasassa. Nykyisin välttelen kaikkea vapaamuotoista sosiaalista oleskelua, olen mieluummin yksin kotona. Ei ole varmasti terveellistä kyllä sekään, sillä pitäisihän ihmisellä kavereita olla. 

Onko mitään vinkkejä, miten saisi itsensä viritettyä tuohon työrooliin? Itseäni jännittää nimenomaan työhön liittyvät esiintymiset. En osaa ottaa sellaista työroolia päälle vaikka haluaisin.

Eri

Vierailija kirjoitti: Onko mitään vinkkejä, miten saisi itsensä viritettyä tuohon työrooliin? Itseäni jännittää nimenomaan työhön liittyvät esiintymiset. En osaa ottaa sellaista työroolia päälle vaikka haluaisin.

En tiedä! Ainakin mielikuvaharjoittelen työtäni paljon. Käyn mielessäni ja itsekseni ääneen puhuen läpi erilaisia tilanteita ja keskusteluja joita töissä voi tulla tai on tullut. Peilin edessä on myös tullut harjoiteltua ilmeitä ja eleitä. Tunnen tavallaan olevani näyttelijä.

Alkuvuosina mulla oli töissä aina mm. tietty koru jota en pitänyt missään muualla, eli tavallaan tein itselleni siten selväksi, että nyt olen ihan eri ihminen kuin vapaalla.

Aiemmassa viestissä joku ehdotti huijarisyndroomaa syyksi palaverijännitykselle, ja se muuten ei ole ihan huono arvaus. Hyvin mahdollista!