Lue keskustelun säännöt.
Kysyisin neuvoa viisaammilta
03.05.2024 |
Viime kesänä pari viikkoa juhannuksen jälkeen lähdin mökiltä polkupyörällä käymään kyläkauppassa. Takahuhdan yhteismetsän kohdalla on se pitkä alamäki. Rallattelin sitä alas, jotta olisi hyvä vauhti sille pitkälle suoralle. Mökillä käytän vähän huonompia vaatteita, kun kukaan vieraampi ei ole näkemässä. Alkkarit olivat hiukan löysät ja kivekset pääsivät tipahtamaan ulos shortsien lahkeesta. Kuuma päivä kun oli niin ajattelin, ettei tuo ihmeemmin haittaa. Kuivuu hikikin siinä tuulessa. Täysin yllättäen kivekset pääsivät kuitenkin heilahtamaan pinnojen väliin. Huusin kuin hinaaja, kun jarrutin molemmilla jarruilla. Nurinhan siinä menin ja olin pyörän kanssa samassa nipussa ojassa. Varovasti rullasin takaratasta ja vähitellen kipu helpotti. Melkein kolme kierrosta olivat kivekset kiertyneet taka-akselin ympärille. Vaikka tuska vähitellen helpotti, huuto jatkui. Vasta silloin huomasin, että huutaja olikin nyt Ojalan Jomppe. Varmaan tiedättekin miehen. Jomppehan on ollut samalla sähköfirmalla jo liki 30 vuotta. Oli ollut siinä tien vieressä tolpassa korjaamassa muuntajaa. Oli vioittunut varmaan niissä juhannuksen jälkeisissä ukkosissa. Jomppe pelästyi huutoani ja putosi liki neljästä metristä tien penkkaan. Ranteessa kaksi murtumaa eikä käsi ole vieläkään oikein entisellään. Ei Jomppe sitä suuremmin sure, kun sillä on niitä kanoja ja se nuori vaimokin. Lopulta sain itseni irti pyörästä ja lähdin jatkamaan kaupalle. Nyt kiedoin kivekset kaiken varalta muutaman kerran runkoputken ympärille, ettei sama enää toistuisi. Kaupalla laitoin kivekset häveliäisyyssyistä taskuuni ja samalla huomasin, että lompakko oli unohtunut mökille piirongin päälle sen perintöpeilin eteen. Voisiko tämä olla sitä dementiaa, kun unohtaa asioita niin kuin tämän lompakon sinne mökille? Muutoin kaikki oleellinen pelaa vielä ihan hyvin ja yleensä kyllä muistan asiat, vaikka ikää jo on.
Kommentit (10)
Me viisaatkaan ei jakseta lukea noin pitkiä sepustuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Me viisaatkaan ei jakseta lukea noin pitkiä sepustuksia.
Joo, tiivistä vähän.
Sun todella pitäisi kirjoittaa kirja, kerronta on todella mukaansa tempaavaa.
Miten joku jaksaa kirjoittaa noin paljon sontaa?
Vierailija kirjoitti:
Sun todella pitäisi kirjoittaa kirja, kerronta on todella mukaansa tempaavaa.
Erityisesti siinä kohdassa kun kivekset tempautuivat pinnojen väliin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten joku jaksaa kirjoittaa noin paljon sontaa?
AI:ltä voi pyytää vaikka kuinka monta merkkiä jaarittelua. Tuloksena on sinänsä virheetöntä tekstiä jossa ei kuitenkaan ole mitään sisältöä.
Tämä sama Jomppeko se oli, kun telosi kätensä siinä Ollilan sirkkelissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jomppe, viisikymppinen mies, oli tunnettu kylässä paitsi pitkästä parrastaan myös tavastaan jaaritella. Hänen pyöräilystä kertovat tarinansa olivat ehtymätön aihe kyläläisten keskusteluissa ja usein myös vitsailun kohteena. Jomppe oli päättänyt lähteä jälleen kerran pyöräretkelle, ja kuten tavallista, hänellä oli runsaasti aikaa jaaritella matkan tapahtumista jokaiselle, joka oli valmis kuuntelemaan.
Aurinko paistoi lämpimästi, kun Jomppe asetteli kypärää päähänsä. Pyörä, vanha ja hieman ruostunut, seisoi odottavasti pihatiellä. Jomppe oli pyöräillyt samalla pyörällä vuosikymmeniä. "Kerran, muistatteko, kun tämä pyörä oli vielä uusi?" hän aloitti tarinansa kyläkaupalla. "Olin nuori ja energinen, ja ajoin sillä ensimmäisen kerran naapurikylään asti. Se oli suuri seikkailu siihen aikaan."
Nyt Jomppe lähti kohti metsätietä, joka kiemurteli peltojen ja niittyjen halki. Hän tiesi, että matka tulisi kestämään useita tunteja, mutta se ei haitannut häntä. Hän nautti jokaisesta polkaisusta, vaikka ei päässytkään kovin nopeasti eteenpäin. "Tiesittekö, että tällä tiellä olen nähnyt vaikka mitä?" hän kertoi naapurin Väinölle. "Kerran, pari kesää sitten, näin ketun poikaset leikkimässä tien vieressä. Ne olivat niin söpöjä, että pysähdyin pitkäksi aikaa katsomaan."
Metsän siimeksessä tuoksui kostea maa ja havunneulaset, ja Jomppe hymyili itsekseen. "Aina kun ajan täällä, muistan kuinka lapsena juoksin nämä polut läpi kavereiden kanssa. Meillä oli omat salaiset paikat, joista kukaan muu ei tiennyt." Tällä kertaa Jomppe ei nähnyt ketunpoikasia, mutta sen sijaan orava juoksi tien yli, ja hän pysähtyi jälleen. "Oravat ovat fiksuja eläimiä," hän pohti ääneen. "Muistan kerran, kun eräs orava varasti eväsleipäni. Se oli taitava kaveri!"
Jomppe jatkoi matkaansa kohti vanhaa tuulimyllyä, joka seisoi jylhänä mäen päällä. "Tuo tuulimylly," hän kertoi kylän lapsille, jotka usein kuuntelivat hänen tarinoitaan hieman vastahakoisesti, "on ollut tuolla niin kauan kuin muistan. Vanhat ukot kertoivat, että se oli jo heidän lapsuudessaan siellä." Hän päätti pysähtyä myllyn viereen pitämään tauon. Hän kaivoi laukustaan omenan ja istui mättään päälle syömään.
Aika kului ja aurinko alkoi laskea. Jomppe tiesi, että olisi aika kääntyä kotiin päin. Hän nousi takaisin pyöränsä selkään ja lähti polkemaan rauhallisesti kohti kotikylää. "Tämä päivä oli hyvä päivä," hän sanoi itsekseen. "Vaikka en tänään nähnyt mitään erityistä, on aina mukavaa pyöräillä ja muistella menneitä."
Palattuaan kylälle Jomppe tapasi jälleen kyläkaupan edessä vanhoja tuttujaan. "No, mitä näit tällä kertaa?" joku kysyi. "Ei mitään erityistä," Jomppe vastasi, mutta hänen kasvoillaan oli tyytyväinen ilme. "Mutta muistoja heräsi paljon. Tiedättekö, että jokainen matka on uusi seikkailu, vaikka polkisi samaa tietä sata kertaa?"
Kyläläiset nyökkäsivät ja hymyilivät. He tiesivät, että seuraavalla kerralla, kun Jomppe lähtisi pyöräilemään, hän tulisi jälleen takaisin uusien muistojen ja jaarittelujen kera. Ja niin jatkui Jompen elämä, tasaisen verkkaisena ja täynnä pieniä, arkisia tarinoita, jotka saivat kylän elämään omanlaisessaan rytmissä.
ChatGPT-tuokion tarjosi teille:
M48, guru.
Se on kyllä pakko sanoa, että ikkään ei Jomppe olisi voinut saada parempaa akkaa kuin tämä sen uusi, Anneli. Vaikka kuinka ovat erilaisia ihmisiä niin hyvin tuntuvat tulevan juttuun. Kylän akathan sitä Annelia vierovat, kun se on aika äänekäs ja tykkää esitellä niitä ryntäitään. Mutta onhan siinä mitä esitellä. Eikä Jemppe sitäkään ole valittanut. Ronskihan se on puheissaan, ihan erilainen kuin Jompendeerus. Hirvipeijaisissakin rupesi kailottamaan kuinka oli Jompen kanssa päättänyt kokeilla, kuinka blowjob sujuu. Kertoi, että vaikka kuinka puhalsi niin mitään ei tapahtunut. Ja nauroi päälle niin että posliinit helisivät. Jomppe on reilusti päälle 50 vuotta, mutta niin vaan punasteli kuin teinipoika. Ahtosen Hilta vielä huuteli, että mitä se sano, mitä se sano, kun sillä on aina ollut se huono kuulo. Enää ei kauheasti ymmärräkään. Kukaan ei sille ruvennut asiaa selvittämään.