APUA, pää hajoaa (avioliitosta)!!
Kirjoitan nyt tänne koska olen aivan shokissa enkä keksi muutakaan. En halua soittaa ystäville tässä mielentilassa, mutta jonkun kanssa on pakko saada puhua. Vastatkaa siis edes jotain...
Teen töitä kotona ja menin koneelle. Näppäsin vahingossa auki "ladatut tieodostot"-kohdan. Yleensä siellä ei, kun aiemmin olen sinne vahingossa päätynyt, ole näkynyt juuri muita kuin itse lataamiani tieodostoja (sähköpostin liitteitä ym.). Nyt jostain syystä siellä näkyi TORRENT -tiedostoja, joista suurin osa oli pornoa. Olen aivan käsi tietokoneiden kanssa, mutta Wikipedian mukaan TORRENT on jonkinlainen jakopalvelin.
Mieheni on siis ladannut ja katsonut pornoa. Ei siinä periaatteessa mitään, mutta meillä on ollut aiemmin, vuosia sitten riitaa pornosta, ja mies on silloin luvannut ettei sitä enää katso ainakaan kotikoneelta. Olin tuolloin todella epävarma ja muutenkin vaikean elämäntilanteen takia varsin hajalla.
Pahempaa tässä on se, että meillä ei ole seksiä juuri koskaan. Nyttemmin suurin syy seksittömyyteen on se, että mies ei halua. Hänellä diagnosoitiin paniikkihäiriö n. puoli vuotta sitten, ja lääkkeet kuulemma vievät halut.
Syynä on osittain myös mun e-pillereistä johtuva haluttomuus. Olen kuitenkin siitä huolimatta se, joka meillä tekee useimmin aloitteita, koska en ole halunnut päästää tilannetta siihen, että seksiä ei olisi koskaan. Olemme myös sopineet, että vaihdan ehkäisyä juuri noiden olemattomien halujen takia. Mies ei ole painostanut, eikä oikeastaan edes ollut kovin kiinnostunut aiheesta. Luulin, että haluaa olla hienotunteinen, mutta ilmeisesti ei tosiaan ole kiinnostunut siitä haluanko vai ei, tai onko meillä seksiä.
Mulla on taustalla syömishäiriöitä ja (varmaan pitkälti vaikeasta lapsuudesta johtuvia) itsetunto-ongelmia, jotka jostain syystä ilmenevät nimenomaan ulkonäköön liittyvänä suurena epävarmuutena.
Nyttemmin olen saanut itsetuntoni suht normaalille tasolle, mutta viimeaikoina sitä on heikentänyt kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtunut lihominen, joka onneksi saatiin kuriin lääkkeiden avulla. En ole edelleenkään mitenkään ylilihava, vaikkakin pyöreä. Kasvoiltani olen kaunis (mies kehuu usein ja olen saanut myös erittäin usein positiivista palautetta ulkonäöstäni myös muualta, sekä miehiltä että naisilta).
En myöskään todellakaan ole mikään laiska sohvaperuna, vaan urheilen todella paljon ja olen muutenkin "reipas ihminen". Meikkaan lähes aina ainakin vähän ja pyrin olemaan suht ihmisen näköinen myös kotona.
Anteeksi sikapitkä selitys. Tuntuu vaan niin pahalta, että mies tuijottaa jotain nuoria laihoja tyttöjä, vaikka mulle väittää että seksidraivia ei ole... Tunnen itseni (paitsi rumaksi ja lihavaksi) myös todella, todella petetyksi. Mies tietää miten vaikeita nää asiat on mulle. Ymmärrän että suhteessa pitää antaa toiselle tilaa ja muissa asioissa annankin.
Lohduttakaa kiltit, tuntuu niin kurjalta.
Kommentit (211)
katsoin tarkemmin, ja lautaukset eivät olletkaan eiliseltä vaan maanantailta (sekaisin päivissä...). Mutta yhtä kaikki, mies ei sivuhistorian mukaan ole ollut maanantainakaan Futis Forumilla, eli selitys jonka mukaan tiedostot olisivat sieltä, ei voi pitää paikkaansa. Sori.
Mutta siis, kertoisitteko¨, voiko ladatut tiedostot -kansioon päätyä tiedostoja ilman että ne sinne tarkoituksella lataa. Kansiossa on ainakin parikymmentä samantyyppistä sivustoa viimeisen puolen vuoden ajalta, eli aika monta vahinkoa olis sattunut.
Näenkö jostain, mitä "videoita" koneelta on katsottu?
me ainakin heitetään miehen kanssa läppää tosta runkkaamisesta, kuka tehnyt milloinkin mitä koneella :D ja jos nyt sattuu joskus jotain jostain hyvännäkösestä pimatsusta sanomaan niin sanon että ole hyvä vaan soita sille pamela anderssonille ja ilmota sit mulle et jos huoli sut ni annan siunauksen :D ei oo viél tämmöstä ilmotusta tullu ainakaa...
Kuulostaa hassulta, että olet kieltänyt mieheltäsi pornon katsomisen. Taidat nyt tehdä kärpäsestä härkäsen ja seuraava asia, mihin mies takertuu on se, että vahdit sen tietokoneella käymistä.
pieni.
Ymmärrän. Minuakin loukkaa tuollainen. Minunkin mieheni katsoo pornoa, vaikka en pidä siitä. Ja katsoo nimenomaan niin, että minäkin olisin paikalla ja kiinnostunut.
Ja mies valehtelee, se on selvä. Mutta jos se on yhtään samanlainen kuin minun mieheni, niin fakta on se, että hän valehtelee, jotta ei pahoittaisi sinun mieltäsi! Ei loukatakseen sinua, vaan suojellakseen sinua. Miksi sitten pitää kytätä pornoa, vaikka tietää sen loukkaavan sinua, sitä en tiedä. Samaa tekee minunkin mieheni, eikä osaa selittää.
Tuntuu, että ei edes mitenkään voi ymmärtää sitä itseinhoa ja huonommuuden tunnetta minkä aiheuttaa. Jos ymmärtäisi niin uskon, että lopettaisi.. Vai miten voi pikselinaiset aina mennä oikean (kauniin ja hyväkroppaisen) edelle, en ymmärrä?
Mulla kanssa syömishäiriötausta ja kehonkuvaongelmia muuten...
Sori tämä on ehkä vähän sekava sepustus, mutta halusin sanoa, että on muitakin jotka tuntevat niinkuin sinä.
Olennaista on se, että mies valehtelee.
ap
Tuli ihan itku silmään kun joku edes ymmärtää.
Haluaisin nyt vaan tietää, miten paljon noita valeita on. Eli näenkö jostain mitä koneelta on katsottu? Ei pääsis mies taas selittämään että en ole katsonut, latautuivat vahingossa...
En tietenkään voi kieltää aikuiselta mieheltä pornon katsomista, mutta haluaisin tietää missä mennään tän luottamuksen kanssa.
ap
minusta sinun vakoilemisesi on jotenkin kuvottavaa, koska oma mieheni on samantyyppinen kyylä, joka käy läpi sivut, joilla olen käynyt. en kyllä katso pornoa.
ei ole mukavaa, mutta ehkä hän pelkää sinun reaktiota jos myöntäisi katsovansa pornoa jos siitä on ennenkin riidelty.
Itse joskus selannut sivuhistoriaa ja mennyt luottelemaan miehelle missä kaikkialla on taas käynyt runkkimassa, kun ottanut päähän.. Välilä kieltää ja sitten välillä hän sanoo vain mitä sitten hermostuneena..
Ymmärrän, että sinua loukkaa jos et saa mieheltäsi huomiota yhtään seksuaalisesti, mutta jos suvaitsisit tuon pornon niin ehkä mieskin muuttuisi ja asioista voisi puhua avoimemmin
Mitä se AP sinulle kuuluu, millä sivuilla miehesi käy??!
Siis en ihan tarkkaan itse ymmärrä mistä tässä on kyse, mutta sanoisin että tuo näyttää ne palvelimet, joilla koneelta on käyty ja jossa on ollut jotain sisältöä joka vaati Flashin. Korjatkoon joku jos olen väärässä.
http://www.macromedia.com/support/documentation/en/flashplayer/help/set…
Sivulla oleva ruutu ei ole kuva, vaan siinä on sinun koneesi tiedot. Meillä ainakin löytyi jos jotakin pornosivustoa.
Voit myös tyhjätä muistin tuolta ja tsekata myöhemmin mitä sinne ilmestyy.
Toivon, että asianne selviävät. En tiedä onko urkkimisesta oikeastaan apua, vai haittaa, mutta ymmärrän tarpeesi siihen oikein hyvin.
eli käyttämään Inprivate-selausta, mitä pornon katsominen on joltain pois? Ymmärtäisin, jos mies katsoisi lapsipornoa tai siihen kuluisi määrättömästi aikaa.
Minä en myöskään tajua, miksi pornon katsomisesta tehdään näin iso asia.
Jos kyseessä olisi pettäminen tai toiseen naiseen liittyviä asioita ymmärtäisin tämmöisen vouhkaamisen. Mutta kaikki miehet katsovat pornoa tai runkkaavat vaikka heillä olisi vaimo, avopuoliso yms. Se on vain miesten "tarve".
Mutta siis, kertoisitteko¨, voiko ladatut tiedostot -kansioon päätyä tiedostoja ilman että ne sinne tarkoituksella lataa.
Mulla menee kaikki linkit, mitä avaan (musat, dokkarit, kuvat) "viimeksi ladatut tiedostot" -kansioon, siis vaikka vain avaisin sen ja sitten suljen, ilman mitään tallentamista. Eli tämän suhteen miehesi voi ihan hyvin puhua totta.
etkö lukenut avaustani? En vakoile miestäni vaan klikkasin VAHINGOSSA auki ladatut tiedostot kansion.
Asia sattuu, koska meillä on ollut aiemminkin ongelmia miehen epäluotettavuuden takia. Miksi olet ilkeä?
Olen käynyt miehen kanssa nyt tekstarisotaa. Koko ajan tulee uusi selitys. Kun esim. sanoin, ettei kyseinen linkki ole Futis Forumilta koska hän ei ollut käynyt siellä sinä päivänä, niin hän sanoikin keksineensä selityksen etten hermostuisi.
Nyt kyseessä olikin miehen mukaan video, jonka hän oli ihan silkasta mielenkiinnosta katsonut koska kyseessä oli jonkun julkkiksen medialle vuotanut kohuvideo josta oli ollut juttua lehdissä.
Ainut vaan, että about samaan aikaan on ladattu myös toinen pornovideo ja aiemmin monia muita...
Juma, mitä selityksiä...
Eli mies siis aivan selvästi valehtelee. Auttakaa mua todistamaan se (edelleen, mistä näen katsotut videot?), että pääsisimme käsittelemään tätä asiaa. Pakkohan tästä on pystyä puhumaan, jos liitossa jatkuvasti vakehdellaan toiselle, vai?
Jos se näitä tiukkapipoksi syyttelijöitä helpottaa, niin kerron että voin kyllä joustaa pornoasiasta, vaikka se satuttaakin. Tämä valehteluasia pitäisi kyllä mielestäni kuitenkin saada "pöydälle".
Jos en pysty todistamaan miehen valehdelleen, hän ei ikinä myönnä mitään, eikä tästä epäluottamuksesta voida koskaan keskustella. Asia jää siis hiertämään ja se ei varmaan tee hyvää pitkälle liitolle. Ja jos syy miehen valehteluun olisikin joku asia minun käytöksessäni ja suhteessamme, niin enhän voi sitä korjata, jos asiasta ei puhuta?
Hänelle ei siis riitä nämä nyt jo olemassa olevat "todisteet" vaan keksii koko ajan uusia selityksiä jotka, jos vanhat merkit pitää paikkansa, menee niin pitkälle että tietokoneessa on jotain vikaa. Käyttää siis hyväkseen sitä etten ymmärrä koneista enkä voi argumentoida vastaan kunnolla.
mutta torrentilla me latasimme ihan oikeita elokuvia (EI pornoa :D) koneelle, ei siis todellakaan ole mikään pelkkä pornonlatailuohjelma tuo. Älä hätäile rakas nainen siis kysymättä ensin mieheltäsi asian laitaa.
kokeilin tuota, että klikkaan auki linkkejä tältä miehen käyttämältä keskusteluforumilta. Eivät jääneet näkymään ladattuihin tieodostoihin.
Ja joo tiedän, ettei ole pornosivusto, mutta ladatut jutut on ainakin satavarmasti pornoa.
Katso tuo linkki, auttaisiko se?
Minusta sinun kannattaisi puhua tästä miehen kanssa kasvoikkain, ja sanoa, että tiedät että hän valehtelee. Ja pyydät, että valehteleminen loppuu, koska se loukkaa sinua. Sano, että ymmärät, että hän haluaa kieltää katsoneensa pornoa, mutta valehteleminen vain pahentaa asioita.
Ja sille joka sanoi, että ei se ole muilta pois, niin onhan se ap:lta pois jos mies mieluummin katsoo pornoa!! Eikä ne asiat pornon pariin vetäytymällä ja valehtelulla parane!!
ettei ole pornosivusto, mutta ne miehen lataamat jutut todellakin oli pornoa, nimet oli tyyliä himokkaat teinitytöt.
ap
kiitos kun ymmärrät.
Olen sanonut juuri noin, mutta ei auta, koska "mies ei valehtele vaan minä vaan kuvittelen koska en osaa käyttää konetta". Siksi juuri haluaisin nähdä jostain, mitä koneella on tehty.
Mikä linkki?
ap
Hyvin rajoittunut mies :D lolololoooo