Lue keskustelun säännöt.
Kadun sanomisiani jälkikäteen
18.02.2011 |
Minua o nalkanut vaivata tämä asia. Mitä tahansa sanon tai teen, niin harmittelen asiaa jälkikäteen päiväkausia. Olen melko avoin sanomaan mielipiteeni ja lähestymään ihmisiä. Saatan sanoa melko suoraan mielipiteeni vaikka töissä jostain asiasta (en tosin ilkeästi möläyttele). Sitä kadun, miksen pitänyt suutani kiinni jne. Otin yhteyttä entiseen työantajaan ja ihan epämuodollisesti kerroin, että minuunkin voiolla yhteydessä jos paikkoja joskus aukeaa. Nyt sekin kaduttaa. Teinkö mokan, etikettivirheen jne. Olen ihan helisemässä tämän epävarmuuden kanssa. Mitä teen?
Kommentit (3)
Kuulostaa rankalta, jos joutuu aina vatvomaan jälkikäteen sanomisiaan.
Mulle nousee mieleen muutama kysymys, saat vastata jos haluat tai sitten miettiä niitä vain itsessäsi
* onko tämä piirre alkanut yhtäkkiä vai onko se ollut aina? Onko nyt jotain erityistä ollut, kun otit tämän puheeksi? Oletko saanut joltakulta puolestasi "noottia" sanomisistasi, ja siksi alkanut varoa jälkikäteen?
* Hyväksytkö itsessäsi (kuten meissä jokaisessa on) puutteet ja mokat? Vai vaaditko itseltäsi täydellisyyttä? Jotkut mokailevat siinä, että sanovat liikaa - hyvin useat taas siinä, etteivät saa suutaan auki silloin kuin se olisi välttämätöntäkin tai ainakin hyväksi. Ja monella muulla tavallakin olemme kaikki keskeneräisiä.
* Jos pelkäät todella loukanneesi jotakuta, voitko mennä ihan suoraan pyytämään anteeksi tai selvittelemään asiaa asianomaisen kanssa? Voitko myös sen jälkeen antaa itsellesi anteeksi?
*onko sinulla riittävästi ihmissuhteita, joissa voit vapaasti olla oma itsesi varomatta ja tuntevasi itsesi hyväksytyksi sellaisenaan?
terveisin Kirkkosisko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyviä kysymyksiä pohdittavaksi. Olen melkein aina ollut tällainen (tosin viiden vuoden terapia toi lisää uskoa itseen ja rohkeutta olla oma itsensä). Olen epävarma, en usko että sanon tai teen oikeita ja hyväksyttäviä asioita. Luulen, että nykyinen työyhteisökin tas tuonut tätä pintaan. Koen olevani erilainen, altis sanomaan, kyseenalaistamaan ja kritisoimaan. Muut hiljaisia. En loukkaa ketään enkä ole ilkeä. Toisaalta tiedän itse olevani rehellinen itselleni vaatimalla oikeuksiani, kyseenalaistamalla jne. Silti tuntuu välillä että minua ei ymmärretä. huoh
Mulla on tuo sama vaiva, koko ajan pohdin olenko mokannut itseni. Pitäisi vain koko ajan olla hiljaa, mutta ei mahdollisuutta, joskus on vain puhuttava.
Älä tarkkaile itseäsi liikaa