Mielestäni on täysin älytöntä, että monet sairaudet estävät lapsen adoptoimisen.
Olen ollut koko ikäni psyykkisesti terve. Lapseni syntymän jälkeen hormonaaliset muutokset ja valvominen laukaisivat masennuksen. Sain siihen hyvän lääkekuurin joka tepsi noin 3 viikossa, ja söin kuuria puoli vuotta, jonka jälkeen olen elänyt psyykkisesti terveenä kuten tähän asti.
Jos haluaisin lapselleni sisaruksen, en saa adoptoida, koska minulla on ollut psyykkinen ongelma, vaikkakin lyhytkestoinen ja parani lääkehoidolla.
Sen sijaan pystyn hankkimaan biologisen lapsen, jolloin altistan itseni uudelleen synnytyksenjälkeisen masennuksen puhkeamiselle (tätä ongelmaa ei olisi adoption yhteydessä) ja otan riskin, että lapselle tämä vaiva todennäköisesti periytyy.
Mitä järkeä tässä on, että sairaudet estävät adoption, kun sairauksista kärsivän olisi nimenomaan parempi adoptoida, ettei se sairaus periydy?
Kommentit (15)
Kyllä noita sääntöjä pitäisi muuttaa. Ei saa olla niin että ei uskalla hakea apua.
Mutta sitten haastattelussa tai jossain pitöä seuloa uusiutuvat sairaudet
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Tässä on kyllä taas yksi järkyttävä epäkohta.
Me kannustamme ihmisiä hakemaan apua mielenterveysongelmiin mielummin vähän liian aikaisin, mutta samalla lyömme ihmiselle ikuisen leiman joka värittää koko loppuelämää. Mielenterveysongelmat pysyvät tällaisen toiminnan takia ikuisesti tabuina. Ihminen saa leiman joka tapauksessa, oli ongelma mennyt pitkälle tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Kuuntelen diagnoosissa mieluummin psykiatrian erikoilääkärin mielipidettä, kuin sinun.
Joka tapauksessa masennus uusii todennäköisesti biologisen lapsen kohdalla, adoptio olisi parempi vaihtoehto. Adoptioprosessia edeltävästi voisi vaikka valmiiksi jo aloittaa lääkityksen. Biologisen lapsen ollessa kyseessä näin ei voi tehdä, koska raskausaikana syödyt lääkkeet menee istukan kautta lapseen.
No, ehkä olet sitten sitä mieltä, että vain täydellisen terveillä on oikeus saada lapsia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Kuuntelen diagnoosissa mieluummin psykiatrian erikoilääkärin mielipidettä, kuin sinun.
Joka tapauksessa masennus uusii todennäköisesti biologisen lapsen kohdalla, adoptio olisi parempi vaihtoehto. Adoptioprosessia edeltävästi voisi vaikka valmiiksi jo aloittaa lääkityksen. Biologisen lapsen ollessa kyseessä näin ei voi tehdä, koska raskausaikana syödyt lääkkeet menee istukan kautta lapseen.
No, ehkä olet sitten sitä mieltä, että vain täydellisen terveillä on oikeus saada lapsia.Ap
Kenelläkään ei ole oikeutta saada adoptiolasta. Lapsia on (onneksi!) vähemmän kuin perheitä, joten on varaa valita. Kurjaa sinun kannaltasi, mutta lapsen etu on ensisijainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Kuuntelen diagnoosissa mieluummin psykiatrian erikoilääkärin mielipidettä, kuin sinun.
Joka tapauksessa masennus uusii todennäköisesti biologisen lapsen kohdalla, adoptio olisi parempi vaihtoehto. Adoptioprosessia edeltävästi voisi vaikka valmiiksi jo aloittaa lääkityksen. Biologisen lapsen ollessa kyseessä näin ei voi tehdä, koska raskausaikana syödyt lääkkeet menee istukan kautta lapseen.
No, ehkä olet sitten sitä mieltä, että vain täydellisen terveillä on oikeus saada lapsia.Ap
Kenelläkään ei ole oikeutta saada adoptiolasta. Lapsia on (onneksi!) vähemmän ku
Adoptiovanhemmaksi haluavan kannattaa siis mieluummin salata mielenterveysongelmat ja olla hakematta niihin hoitoa, jotta on parempi adoptiovanhempi kilpailussa?
Jos harkitset adoption olevan tulevaisuudessasi missään määrin todennäköinen vaihtoehto, suosittelisin ottamaan yhteyttä diagnoosin antaneeseen tahoon ja pyytämään muuttamaan diagnoosin synnytyksen jälkeiseksi herkistymiseksi.
https://www.duodecimlehti.fi/duo91650
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Kuuntelen diagnoosissa mieluummin psykiatrian erikoilääkärin mielipidettä, kuin sinun.
Joka tapauksessa masennus uusii todennäköisesti biologisen lapsen kohdalla, adoptio olisi parempi vaihtoehto. Adoptioprosessia edeltävästi voisi vaikka valmiiksi jo aloittaa lääkityksen. Biologisen lapsen ollessa kyseessä näin ei voi tehdä, koska raskausaikana syödyt lääkkeet menee istukan kautta lapseen.
No, ehkä olet sitten sitä mieltä, että vain täydellisen terveillä on oikeus saada lapsia.Ap
Kenelläkään ei ole oikeutta sa
Adoptiovanhemmaksi haluavan olisi kerrankin syytä siirtää katse omasta navasta lapsen parhaaseen.
Olisiko se mitenkään mahdollista? Lapselle, joka on kokenut traumatisoivia asioita, etsitään hänelle sopivaa kotia. Lähtökohta on lapsi eikä minä ja minun tarpeet ja kilpailunhalu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Kuuntelen diagnoosissa mieluummin psykiatrian erikoilääkärin mielipidettä, kuin sinun.
Joka tapauksessa masennus uusii todennäköisesti biologisen lapsen kohdalla, adoptio olisi parempi vaihtoehto. Adoptioprosessia edeltävästi voisi vaikka valmiiksi jo aloittaa lääkityksen. Biologisen lapsen ollessa kyseessä näin ei voi tehdä, koska raskausaikana syödyt lääkkeet menee istukan kautta lapseen.
No, ehkä olet sitten sitä mieltä, että vain täydellisen terveillä on oikeus saada lapsia.Ap
Kyllä raskausaikana voi käyttää masennuslääkettä.
Masennus ei periydy. Hanki vain biologinen lapsi kun kerran pystyt siihen. Onnea tulevaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi sen adoptiokin laukaista masennuksen yhtä lailla, siksi. On iso ja kuormittava muutos. Et sinä tiedä varmuudella laukaisiko masennuksen hormonit vai jokin muu. Parempi on, ettei noin typerä adoptoi.
Kuuntelen diagnoosissa mieluummin psykiatrian erikoilääkärin mielipidettä, kuin sinun.
Joka tapauksessa masennus uusii todennäköisesti biologisen lapsen kohdalla, adoptio olisi parempi vaihtoehto. Adoptioprosessia edeltävästi voisi vaikka valmiiksi jo aloittaa lääkityksen. Biologisen lapsen ollessa kyseessä näin ei voi tehdä, koska raskausaikana syödyt lääkkeet menee istukan kautta lapseen.
No, ehkä olet sitten sitä mieltä, että vain täydellisen terveillä on oikeus saada lapsia.Ap
Lapsi ei ole nikään perusoikeus jokaiselle. Jos sellaisia ei kykene saamaan se on voi voi. Vain terveiden kuuluu saada adoptoida, koska lapsi ei ole perusoikeus.
Adoptiolapsia "jaettaessa" etsitään lapselle kotia, joka on se paras vaihtoehto jollakin konkreettisilla mittareilla. Siinä ei jaeta lapsia jonotusjärjestyksessä kaikille, jotka sellaisen haluavat. Sinun kohdallasi tässä on vähän samanlainen tilanne kuin siinä, että homot eivät pitkiin aikoihin saaneet luovuttaa ollenkaan verta. Kyseiseen ihmisryhmään liittyi todellinen riski joka ei kuitenkaan toteutunut jokaisen kohdalla, silti kaikki karsittiin. Samoin osasta masennuksesta kärsineitä tulisi oikein hyviä adoptiovanhempia, mutta tilastollinen riski ongelmiin on isompi.
Jopas on yleistämistä ja ilkeitä kommentteja.
Tottakai lähtökohta on se, että adoptiolapsi tarvitsee mahdollisimman tasapainoiset, terveet vanhemmat. Joiden oma elämä on kunnossa eikä akuutteja vakavia psyykkisiä sairauksia tms. löydy.
Mutta voiko ihan suoraan määritellä, että jos olet joskus sairastanut esim. masennuksen ett voi koskaan adoptoida lasta? Itse sairastin masennusta nuorena, 20 - 15 vuotta sitten. Terapian ja lääkehoidon avulla paranin. Näen vaikean sairauden lisäksi masennuksessa paljon hyvää. Esimerkiksi rakkaus ja empatia muita kohtaan, itsetunto, itsetuntemus, anteeksiantaminen, elämänilo pienistäkin asioista.. monet asiat ovat vahvistuneet, saaneet uuden merkityksen elämässä.
Tietysti aina elämässä on riskiä, että masennus uusiutuu ja mitäs sitten. Olen selvinnyt vanhempien äkillisestä kuolemasta ja toisesta vakavasta sairaudesta ilman masennuksen uusiutumista.
Enkä tarkoita vain itseäni. Mutta on aika raakaa todeta, että jos olet sairastanut taudin x ett voi adoptoida.
Vierailija kirjoitti:
Adoptiolapsia "jaettaessa" etsitään lapselle kotia, joka on se paras vaihtoehto jollakin konkreettisilla mittareilla. Siinä ei jaeta lapsia jonotusjärjestyksessä kaikille, jotka sellaisen haluavat. Sinun kohdallasi tässä on vähän samanlainen tilanne kuin siinä, että homot eivät pitkiin aikoihin saaneet luovuttaa ollenkaan verta. Kyseiseen ihmisryhmään liittyi todellinen riski joka ei kuitenkaan toteutunut jokaisen kohdalla, silti kaikki karsittiin. Samoin osasta masennuksesta kärsineitä tulisi oikein hyviä adoptiovanhempia, mutta tilastollinen riski ongelmiin on isompi.
Tilastot ja konkreettiset mittarit.. Anna mun kaikki kestää. Kun etsitään lapselle hyvää ja sopivaa kotia niin ei se nyt ihan papereita tuijottamalla tapahdu. Arvioidaan keskustelujen, haastattelujen kautta. Ei se masennus ole este adoptiolle, mutta vakavasti harkitaan kokonaistilanne.
Ap jatkaa: uskon, että monilla tämä aiheuttaa sen, ettei edes haeta apua, koska se diagnoosi ja lääkeresepti jättää loppuiäksi leiman ihmiseen. Itse päädyin aloittamaan lääkkeen, koska tein miten vastuullisen äidin kuuluukin: pitää huolta terveydestään, jotta voi olla paras äiti lapselleen.
Adoptioprosessin mukaan olen nyt pilalla ja kelvoton vanhemmaksi.