Takaako hyvän lapsuuden vuosien kotonaolo äidin kanssa?

olen itse kotiäidin lapsi ja voin vilpittömästi sanoa, että kaikille olisi ollut parempi, jos äiti olisi mennyt töihin jo paljon aikaisemmin purkamaan maanista työnteontarvettaan. Tietysti nykyään ei tällainen vaara uhkaa, vaan pikemminkin se että äiti on vaan niin väsynyt, ettei jaksa yhtään mitään.

kunnes pikkuveli oli 8 vuotta. Tosin tuon jälkeenkin äitillä oli jatkuvasti pinna kireänä. Saatiin tukkapöllyä ja huutia. Ainainen marmatus ja marttyyrivalitus siitä kuinka hän on joutunut uhrautumaan meidän lasten takia. Ei ole käynyt kouluja, eikä ole arvostuta. Minua harmitti myös paljon että ei ollut varaa harrastuksiin, kun rahat oli jatkuvasti tiukilla. Vaatteita saatiin mm. vaateavustuksina, näitä haettiin koulun kautta. Hakijat oli mm. mustalaisperheet ja me...



Minä olisin toivonut että äiti olisi mennyt opiskelemaan tai töihin. Minä olisin halunnut päästä tarhaan, jossa olisi ollut kavereita ja ohjattua toimintaa. Minulle jäi paskanmaku näistä kotihoitovuosista ja se tulee yhä mieleen...

olen sitä mieltä, että jaksan olla parempi äiti, kun lapsi on päivän hoidossa ja minä töissä (ja mieskin käy töissä). Hoidossa lapsi saa vaihtelevaa sosiaalista seuraa, erilaisia virikkeitä ja monipuolista päiväohjelmaa sekä myös syliä omalta hoitajalta. Vääryyttä tuo se, että kun on päivän töissä, niin ilta on lyhyt lapsen kanssa olemiseen.



Arvostan kotona olevia äitejä ja isiä, enkä halua arvostella heitä niin kuin en töissäkäyviäkään. Jokaisella perheellä on omat tarpeensa ja vanhemmat tekevät niin kuin parhaaksi katsovat. Toki monella on myös taloudellinen pakottavuus työskennellä.

äiti. Oli kotiäitinä ja oli hyvä äiti. Ei koskaan tullut tukkapöllyä, eikä ollut väsynyt yms.



Toisin muistan kaverini äidin, joka kävi töissä ja iltaisin oli tosi väsynyt ja kireä ja haukkui ja huusi kaverilleni. Kaverini oli pph.lla, joka sitoi potalle kiinni yms.



Minusta on hassua, että äidit perustelevat lasten hoitoonvientiä sillä, että minä olen väsynyt ja lapsella on varmaan paha olla minun kans kun olen kärttyinen jne..

Eli ratkaisu on viedä lapsi pois, eikä se, että yrittäisi itse olla parempi äiti

Varsinkin jos äiti on väsynyt, ei jaksa ulkoilla, suorittaa arkeaan lasten kanssa vain jotta voi muille paukutella henkseleitään "hyvällä äitiydellä", kun on niin ja niin pitkään kitkutellut kotona.

mitään eroa meissä kolmekymppisissä että tarhassa tai kotona olleet olisivat toisia tasapainoisempia/sosiaalisempia tms. Kaikkien lapsuudessa on hyvää ja huonoa ja kokonaisuus ratkaisee. Itse olen ollut pitkään kotiäiti ja tykkään tästä vaikka akateeminen ammatti odottaakin sitten joskus taas.

Onko työssäkäyvät äidit järjestäen jaksavia ja läsnäolevia lapsilleen?



Ei lapsen kotihoito takaa onnellista lapsuutta, mutta ei myöskään se, että äiti käy töissä pitääkseen "päänsä kunnossa" tai ansaitakseen elantoa perheelle. Se että lapsi tuntee itsensä arvokkaksi ja rakastetuksi, ehdoitta hyväksytyksi ja vanhempansa läheisiksi tunnetasolla on kiinni muusta kuin hoitomuodosta.



Tosin vankkaa tutkimusnäyttöä on, että päivähoidon laatu vaikuttaa lapsen stessivasteen kehittymiseen ja siten stressinsietokykyyn. Pienelle alle 3 vuotiaalle kodinomainen hoito (siis vain muutama lapsen läsnäolo ja yksi läheinen hoitaja) on eittämättä se paras hoiutomuoto ja tämänhetkiset päiväkotiryhmät aivan liian suuria ja stressaavia, osalle lapsia. Vielä isommallakin lapsella melu ja liian suuret määrät kontakteja voi aiheuttaa stressiä. Sama vaikutus on (liian) pitkillä hoitopäivillä.

minustä tärkeämpää on se millainen äiti ja isä ovat.



Työssäolo ei sinänsä ole päivästä niin pitkä aika, jos siinä vaan pysyy kohtuudessa ja päivät ei ole liian pitkiä.



Tärkeämpää on, että vanhempi on lapsen käytettävissä, hyväksyy lapsen aidosti sellaisena kuin hän on ja kykenee ottamaan ottamaan lapsen kaikki tunteet vastaan. Ja on itse positiivinen ja tyytyväinen elämäänsä.



Kotona oleva, mutta poissaoleva tai esim. mielenterveysongelmista kärsivä äiti ei varmasti ole hyväksi lapselle. Työnteko on tuollaisen rinnalla pientä.

aiheesta miten lapsen päivähoito on jossain perheessä hoidettu. Minua ainakin kiinnostaa vain ja ainoastaan se, että voin lapseni ja perheeni lähtökodista tehdä meille sopivan ja oikean ratkaisun. Se mitä muut ovat asiasta mielestä, ei hetkauta suuntaan eikä toiseen.

jossa siis lapset on nyt aikuisia, että voi jotain onnistumisesta sanoa, lapset oli 18v ja 12v kun äiti lähti töihin.



Ei takaa, vanhempi lapsi ei ole ollut missään edes puheväleissä äitiinsä 20 vuoteen ja nuorempi haukkuu minkä ehtii ja tapaa vaan kun on pakko (= kun omilla lapsilla on syntymäpäivät ja tarvitaan lahjoja). Kumpikin neiti on itse kotiäitejä, ei mitään työkokemusta eikä mitään koulutusta kummallakaan. Että jotenkin en pid kovin onnistuneena tuota kotiäitiyttä ainakaan tuossa perheessä.

Minusta tärkeintä on perheen kokonaistilanne sen 18 vuotta kun lapsi asuu kotona: Mikä henki kotona on, millaiset kyvyt ja motivaatio vanhemmilla on kasvattaa, millaiset eväät kotoa saa elämään kokonaisuudessaan. Mikä on kodin taloudellinen, sosiaalinen ja päihdetilanne, sillä nämä vaikuttavat suuresti hyvinvointiin. Näistä muodostuu ne isot raamit ja linjat, jotka ratkaisevat kaikkein eniten. Ei se, missä lapsi viettää pienemmän osan ajastaan ikävuosina 1-3 kun suurimman osan ajastaan on kuitenkin kotona (lomat, viikonloput, illat).



Työn ja perheen yhdistämisen voi hoitaa hyvin tai huonosti ja kotiäitiyden voi hoitaa hyvin tai huonosti. Kaikki riippuu siitä, MILLAISIA vanhemmat ovat. Ja huom, molemmat vanhemmat. Ei vain äiti.

On vähän eroa, onko äiti kotona hoitamassa lasta 3-vuotiaaksi vai kouluikään vai 10 vuotiaaksi. Mielestäni alle 3-vuotiaan paikka ei ole päiväkodissa, mutta sen jälkeen lapsen on jo hyvä mennä päiväkotiin. En kuitenkaan mitenkään tuomitse aikaisemmin töihin meneviä vanhempia. Jokainen tekee miten tahtoo. Tämä kuitenkin minun mielipiteeni. Yksi omista lapsistani on niin sairastavaa laatua, että lääkäritkin on jo pelkästään sen takia suositelleet kotihoitoa sinne 3-vuotiaaksi. Toivottavasti pinnani jaksaa sinne asti ;-)

jonka jokaisen jäsenen hyvinvointi täytyy ottaa huomioon ja punnita erilaisia, juuri sille perheelle sopivia vaihtoehtoja.



Kotonaolo ei mitenkään itseisarvoisesti takaa lapselle hyvää lapsuutta samoin kuin päivähoito ei mitenkään itseisarvoisesti tee lapsuudesta huonoa.



Nämä keskustelut ovat jotenkin niin turhia ja tuntuu että laput silmillä tuijotetaan vain sitä yhtä suuntaa johon itse on menossa ilman että välttämättä on edes kokemusta siitä toisesta vaihtoehdosta.



Moni kotiäiti voisi yllättyä miten kivoja kokemuksia päivähoitoon ja työhön liittyy ja moni vannoutunut aikainen työhön palaaja saattaakin löytää itsestään ihmisen joka nauttii kotonaolosta lapsen kanssa.

sen kolmen vuoden jälkeen hän aloitti perhepäivähoitajana ja oli jälleen kotona. Kyllä mä tykkäsin. Tosin teininä se aika ajoin harmitti.



En mä tajunnut pienenä, että meillä on rahasta tiukkaa tai muuta. Äidin kanssa oli kivaa ja ihan tavallista.



Nyt olen itse kotiäiti/töissä. Teen siis töitä kotoa käsin, jotta voin hoitaa lapseni itse. Tämän hetkinen tavoita on hoitaa lapset itse eskariin asti. Tämä voi muuttua vielä.



Mielestäni jokainen tekee itselleen parhaat ratkaisut. Osittain näissä ratkaisuissa pitää miettiä mitä arvostaa ja miten paljon.

Minä esimerkiksi olin muutaman vuoden kotona, mutta olin äitiyslomilla ja hoitovapaalla. Vakituinen työpaikka oli odottamassa.

Minun ei tarvinnut yllättyä, mitä kivoja kokemuksia työ voisi minulle tuoda. Kuvitteletko ihan tosissaan, että jos on lapsien kanssa jokusen vuoden kotona, ei ole ollut ikinä mitään kokemusta työpaikasta.

Ei taida Suomessa kovin paljoa kotiäitiä olla. Kyllä suurin osa on kotona äitiyslomalla tai kotihoidontuella työpaikastaan.

jonka jokaisen jäsenen hyvinvointi täytyy ottaa huomioon ja punnita erilaisia, juuri sille perheelle sopivia vaihtoehtoja.

Kotonaolo ei mitenkään itseisarvoisesti takaa lapselle hyvää lapsuutta samoin kuin päivähoito ei mitenkään itseisarvoisesti tee lapsuudesta huonoa.

Nämä keskustelut ovat jotenkin niin turhia ja tuntuu että laput silmillä tuijotetaan vain sitä yhtä suuntaa johon itse on menossa ilman että välttämättä on edes kokemusta siitä toisesta vaihtoehdosta.

Moni kotiäiti voisi yllättyä miten kivoja kokemuksia päivähoitoon ja työhön liittyy ja moni vannoutunut aikainen työhön palaaja saattaakin löytää itsestään ihmisen joka nauttii kotonaolosta lapsen kanssa.