Edellinen hallitus ajoi maan talouden sellaiseen kuntoon, että pelastaaksemme Suomen joudumme ALENTAMAAN veroja.
Miten tästä ei puhuta enemmän? Miten tämä ei ole esillä aivan jatkuvasti ja ihan kaikkialla? Jos rahaa EI OLE, niin silloin ei anneta veroaleja, joiden takia joudutaan ottamaan valtavasti lisää velkaa.
Kommentit (10)
Uskoakseni homma toimii siten, että kun ihmisillä on lisää rahaa kuluttaa ja he niin tekevät, myös yrityksillä menee paremmin ja mahdollisesti palkkaavat lisää väkeä --> enemmän verotuloja.
Kyllä on nämä nykyiset hallituspuolueet olleet vallassa vuosikymmeniä, osa jaksottain. Peiliin katsomisen paikka heilläkin. Ei tämä vain edellisen, koronan aikaisen hallituksen aikaansaannosta ole.
Kun saadaan tarpeeksi monta ihmistä työllistettyä hyödyttää se kahdella eri tavalla: Henkilölle ei tarvitse maksaa yhteiskunnan avustuksia ja lisäksi hänestä tulee itsestään veronmaksaja.
Työllisyys on siis ainoa asia millä tämän valtion saa pelastettua
En ole mikään iloinen veronmaksaja, enkä halua enää elättää yhden yhtä loista tässä maassa. Loppukoon nyt vihdoin jo toisten ihmisten rahoilla lusmuilu. Kiitos
Suomi nousee lamasta vain työntekoon kannustamalla. Miten kannustamme ihmisiä työntekoon? Leikkaamalla tukia ja alentamalla työstä vietävää tuloveroa. Ei se sen vaikeampaa matematiikkaa ollut. Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:

Et taida ymmärtää mitä kannustaminen tarkoittaa.
Kuvitellaan, että osallistut juoksukisoihin. Jos voitat, saat palkinnon.
Kannustaakseni sinut voittoon, ammun sinua jalkaan puolivälissä matkaa ja siirrän nopeampien juoksijoiden maaliviivaa lähemmäksi.
Tälläistä on kannustus sinun mukaasi.
Vierailija kirjoitti:
Kun saadaan tarpeeksi monta ihmistä työllistettyä hyödyttää se kahdella eri tavalla: Henkilölle ei tarvitse maksaa yhteiskunnan avustuksia ja lisäksi hänestä tulee itsestään veronmaksaja.
Työllisyys on siis ainoa asia millä tämän valtion saa pelastettua
En ole mikään iloinen veronmaksaja, enkä halua enää elättää yhden yhtä loista tässä maassa. Loppukoon nyt vihdoin jo toisten ihmisten rahoilla lusmuilu. Kiitos
Ikävä kyllä hallitus on heikentänyt työlisyyttä ja saanut konkurssit jyrkkään nousuun.
Tiedätte hölmölän tarinoita peiton jatkamisesta tai valon kantamisesta säkillä.
Vierailija kirjoitti:
Uskoakseni homma toimii siten, että kun ihmisillä on lisää rahaa kuluttaa ja he niin tekevät, myös yrityksillä menee paremmin ja mahdollisesti palkkaavat lisää väkeä --> enemmän verotuloja.
Uskosi ei ole tiedon väärti. Pienituloisilla se tavallisesti tarkoittaa juuri näin, sen sijaan suurituloiset saavat enemmän säästöön ja sijoituksiin.
Riikka ottaa tänä vuonna 15 miljardia rikkaiden veroalea varten lainaa