Pakko laittaa korkki kiinni lopullisesti. Hävettää oma käytös humalassa - saanko koskaan anteeksi?
En ole niinkään rähjännyt, ollut väkivaltainen tai muuta sellaista. En ole ollut siis vaarallinen.
Mutta olen ollut idiootti. Avaudun aivan liikaa, saatan olla passiivis-aggressiivisen oloinen. Puhun sellaisia juttuja, jotka ei oikeasti edesauta yhtään ketään tai mitään vaikka humalassa haluaisinkin purkaa ja avautua. Olen nolannut itseäni vähän väliä. Minusta on varmasti saanut epävakaan vaikutelman, ihmisen joka on aika eksyksissä itsensä kanssa. Tottahan se on ollut.
Olen kuitenkin selvinpäin paljon järkevämpi tietenkin. Vaikka olisin surullinen, en kaada todellakaan asioita muiden niskaan. En puhu enkä lässytä asioistani.
Olin pari kuukautta juomatta ja ajattelin jos sitten vähän joisin. No join, tulin aika nopeasti humalaan ja taas ne samat piirteet sieltä sitten pääsi valloilleen. Eli avautuminen ihmisille, joille ei missään nimessä pitäisi ja ylipäätänsä niin typerää koko touhu, että veti mielen matalaksi moneksi päiväksi.
En edes nauttinut päihtyneestä tilasta lainkaan.
Sitten mietin, että haluan koko juomisen jättää kokonaan. Ei ole mitään syytä juoda. Onneksi muuten ei ole lapsia, jotka olisivat kärsineet juomisestani.
Mietin kuitenkin, että saanko koskaan näitä anteeksi, niin että saisin maineeni järkevänä ihmisenä palautettua. Mietin, että riittääkö vuosi, kaksi tai edes kymmenen, että ihmiset eivät tuomitsisi minua enää sen vuoksi millainen olen humalassa ollut.
Onko kellään kokemusta tästä?
Kommentit (15)
Parikymppinen saa anteeksi, nelikymppinen ei enää saa.
Vierailija kirjoitti:
Parikymppinen saa anteeksi, nelikymppinen ei enää saa.
Entäs 28-vuotias?
Minä terapiankin aloitan tämän vuoden sisällä. -ap
Kyllä mä uskon, että saat anteeksi. Muista myös antaa jossain vaiheessa anteeksi itsellesi. Muista myös, että itse muistaa omat törttöilynsä ja sekoilunsa pidempään kuin muut - tuskin itsekään muistat mitä joku muu on töllöillyt vuosia sitten - saati että edes välittäisit. Tsemppiä! Itse jätin alkoholin kokonaan 7v sitten, kun en tehnyt muuta kuin perseilin humalassa. En väitä, ettenkö perseilisi nyt selvänäkin, mutta ainakin teen sen selvin päin ja otan siitä vastuun enkä pistä alkoholin syyksi 😁
Ketään ei kiinnosta eikä kukaan kauaa muista. Kaikki ihmiset ajattelevat pelkästään itseään suurimmaksi ajaksi kuten nyt ap:kin tekee. 🤔
Olet vain ollut oma itsesi ja se siitä. 😇
Tottakai saat anteeksi muilta, jollet oke vahingoittanut ketään. Itseltä anteeksisaaminen on vaikeaa ja voi ajaa uuteen juomiseen.
Kyllä jotkut osaavat sekvinpäinin puhua tosi ilkeästi, varsinkin jos kokevat olevansa toista parempia tai että heillä on valtaa toisen asioiden kulkuun.
Ihan sama. Ketään ei kiinnosta jotkut känniavautumiset ellet sitten ole kirves kädessä uhkaillut tai muuten sekoillut.
Olet nyt saavuttanut sen pohjan, jonka jälkeen raitistutaan. Hyvä!
Pyydä niiltä ihmisiltä anteeksi nyt ensimmäiseksi. Uskon kyllä että arvostavat sitä jos teet sen vilpittömästi. Ei niin että puolustelee itseäsi että olit kännissä. Ja lopeta juominen kokonaan.
Et saa anteeksi kännimokailujasi ikinä.
Jos mitään sen pahempaa ei ole tehnyt tai aiheuttanut kuin ollut typerä ja puhunut ja käyttäytynyt sen mukaisesti tuskin mitään anteeksipyydettävää tai -annettavaa onkaan.
Jokainen tietää miten ääliömäinen humalainen ihminen pahimmillaan saattaa olla. Häpeää ken siihen pystyy, kaikki ei pysty. Jos ja kun havahtuu asiaan ja alkaa korjata käyttäytymistään asia painuu varmasti taka-alalle. Käännä uusi lehti elämässäsi, vanhaa ei saa tekemättömäksi mutta siitä ei tarvitse enää muistuttaa, antaa ajan korjata asia.
Mokailut on tehty mutta kun on opiksi ottanut vanhaaa ei kannata kaivella. Tietysti jos juomisen taustalla on jotain mistä pitäisi puhua ja mitä pitäisi hoitaa, asia on eri. Mutta silloin kannattaa hakea apua asiantuntevalta taholta.
Aloita terapia ja kysy siellä miten tulisi toimia esim anteeksipyynnön kanssa. Luulen että se on prosessi (anteeksipyyntö) ja siihen on aikansa.
En menisi nyt pyytelemään keneltäkään anteeksi. Ehkä sanoisin vain että viina sotkee käytökseni yms.
Joo. Viina ei kaikille sovi. Kuten itselleni ja olen raitis.
Tuo loppuu, kun käyt terapeutilla tai muutoin avaudut selvin päin jollekin. Sitten kun ei ole sisäisiä patoutumia, niin se viini ei aiheuta tuota.
Pelkästään juomisen lopettaminen ei poista sitä ydin syytä