Kommenttisi tai aloitusviestisi saa 250 alapeukkua ja kolme yläpeukkua. Alatko miettimään, että olet väärässä?
Kommentit (12)
Mietin, että täällä on eri tavalla ajattelevia ihmisiä tai että ilmsisin itseäni epäselvästi.
Minulle tulisi mieleen että olen väärässä. Tuo suhdeluku on jo aika suuri. Jos olisi 50% ja 50% arvelisin että on kyse mielipide-eroista.
En. Mietin, että häiriintyneillä on aikaa vempata yhteyksien kanssa. Persut harrastaa oman kommenttinsa ylänuolittamista, jotta saisi sellaisen kuvan aikaiseksi että heidän mielipiteellään on kannatusta.
Tämähän toki riippuu viestin sisällöstä. Mutta en nyt kuitenkaan muuta maailmankstsomustani av avuttomien takia.
Kuka noita peukkuja katsoo. t: mies joka kulkee omia polkujaan
En nyt oikeastaan harrasta törkyspämmiä joka voisi saada tuollaiset lukemat. Jos saan alapeukkuja niin yleensä saan myös kohtalaiset määrät yläpeukkuja. Toki useimmiten ei tule juuri kumpaakaan.
Silloin kommentti on onnistunut. Palstan kaikki 250 wokea ovat saaneet herneen nenuun.
ekana tulee mieleen hullu peukuttaja suuntaan tai toiseen joka niitä innoissaan VPN kautta omiin kommenteihinsa runkkaa
Idiootti on edelleen idilotti vaikka joku sen hänelle kertoisi
No ehkä, jos viesti sisältää jonkun faktaväitteen tai (vääräksi osoittautuvan) arvauksen.
Jos kyse on mielipideasiasta tai näkemyksestä, niin en minä niitä justeeraa peukutusten perusteella.
U