Saatteko koivuallergikot jo oireita?
Kurkun ja silmien kutinaa, nuhaa jne ja tietyt ruoka-aineet esim. Tomaatti aiheuttaa oireita lapselle siitepölyaikana mutta voiko oireita tulla jo nyt jos koivuallergiaa? Yleensä allergia aika alkanut vasta huhtikuussa.
Kommentit (4)
Minulla alkaa keväällä usein noilla ruoka-allergiaoireilla. Tomaatit, porkkanat, mantelit ym. alkaa kirvelemään suussa. Allerginen myös lepälle, jonka siitepölyä jo aiemmin kuin koivun.
Pähkinä on jo aloittanut kevään siitinpöly kauden
En saa, mutta toisaalta vanhemmiten mulla on koivuallergia lieventynyt muutenkin tosi paljon. Jonain vuonna ei ole enää missään vaiheessa mitään oireita, kun nuorena se oli sitä yhtä helvettiä varsinkin koko toukokuun, mutta jonkun verran pahaa jo ennen ja jälkeen.
On teillä koivulle allergisilla helppoa. Me sähköallergikot saamme kärsiä ympäri vuoden.