Onko lapsen kannalta kauheampaa menettää vanhempi lapsen vai nuorena?

Lapsena tietenkin.

Hae apua äläkä mieti tuollaista. Velvollisuutesi on olla lapsesi luona.

Eihän sitä voi vertailla. Elämässä on niin paljon muuttujia että vertailu ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Millä perusteella?

Riippuu siitä, millainen vanhempi on. Joskus se on jopa helpotus kun pääsee vanhemmastaan eroon. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Kyllä mä väittäisin, että teinille on pahempi paikka menettää vanhempi kuin vauvalle, joka ei tajua asiasta mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Millä perusteella?

Lasten psykiatri Jari Sinkkonen sanoi kerran televisiossa että pienelle lapselle on erittäin traumaattista / haitallista menettää vanhempi, uskon häntä.

Riippuu vanhemmasta ja kokonaistilanteesta.

Toinen vanhempani kuoli kun olin 10-vuotias. Ikävää, mutta ei se oikeastaan muuttanut arkeani niin merkittävästi. Minulla oli toinen vanhempi joka oli hyvä vanhempi, turvallinen koti ja perushyvä arki.

Kaverini ainoa kelvollinen vanhempi kuoli kaverin ollessa 18v ja tämä jäi hyvin yksin elämässä siinä vaiheessa kun olisi tarvinut sitä vanhempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Millä perusteella?

Lasten psykiatri Jari Sinkkonen sanoi kerran televisiossa että pienelle lapselle on erittäin traumaattista / haitallista menettää vanhempi, uskon häntä.

Sanoiko hän siinä samalla, että teinille se on vähemmän traumaattista/haitallista? Tuskinpa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Kyllä mä väittäisin, että teinille on pahempi paikka menettää vanhempi kuin vauvalle, joka ei tajua asiasta mitään. 

Niinpä. Pienelle lapselle vanhemman menettäminen on tavallaan epätodellista. Lapsi saa myös aina turvaa jostain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Millä perusteella?

Lasten psykiatri Jari Sinkkonen sanoi kerran televisiossa että pienelle lapselle on erittäin traumaattista / haitallista menettää vanhempi, uskon häntä.

Sanoiko hän siinä samalla, että teinille se on vähemmän traumaattista/haitallista? Tuskinpa. 

Eihän teinit yleensä halua olla paljonkaan tekemisissä vanhempien kanssa ja usein jopa kapinoivat heitä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Millä perusteella?

Lasten psykiatri Jari Sinkkonen sanoi kerran televisiossa että pienelle lapselle on erittäin traumaattista / haitallista menettää vanhempi, uskon häntä.

Miksiköhän minulle ei ollut haitallista menettää vanhempaa?

Eiköhän se riipuu siitä millainen vanhempi oli ja miten hänet menettää. Lapsetkin reagoi asioihin eri tavalla, kun isä kuoli olin ala-asteikäinen ja vanhimmat sisarukset olivat jo teinejä, mutta en usko että ikä olisi tehnyt asiasta helpompaa tai vaikeampaa, kyllä se oli ikävää kaikille meille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Kyllä mä väittäisin, että teinille on pahempi paikka menettää vanhempi kuin vauvalle, joka ei tajua asiasta mitään. 

Niinpä. Pienelle lapselle vanhemman menettäminen on tavallaan epätodellista. Lapsi saa myös aina turvaa jostain.

Epätodellista se on teinillekin. Mutta teini ymmärtää asiat paremmin kuin pikkulapsi ja siksi asia osuu kovemmin. Ihan pieni lapsi myös unohtaa nopeasti ja sopeutuu tilanteeseen helpommin kuin teini, jolle ei riitä pelkkä "äiti/isi on nyt taivaassa" tyyppinen lohdutus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsena tietenkin.

Millä perusteella?

Lasten psykiatri Jari Sinkkonen sanoi kerran televisiossa että pienelle lapselle on erittäin traumaattista / haitallista menettää vanhempi, uskon häntä.

Sanoiko hän siinä samalla, että teinille se on vähemmän traumaattista/haitallista? Tuskinpa. 

Eihän teinit yleensä halua olla paljonkaan tekemisissä vanhempien kanssa ja usein jopa kapinoivat heitä vastaan.

Et kai oikeasti ole niin idiootti, että kuvittelet tuon tarkoittavan, ettei teini rakasta vanhempiaan ja traumatisoidu, jos he kuolevat? 

Mikä logiikka kysymyksen asettelulla edes on?  Ap. ee voi miettiä ihan rauhassa. 

teininä on mielestäni kauheampaa menettää, teinin kehitys on vielä kesken, ei osaa säädellä vielä tunteitaan eikä ajatella järkevästi....lapsena esim.1-2 vuotiaana et muista siitä ajasta mitään,vanhempana sitten vähän enemmän alat muistaa

Pienellä lapsella on se etu ettei hän välttämättä käsitä asiaa sillä hetkellä kuin se on ajankohtaista. Lapsi keskittyy enemmän siihen tavalliseen arkeen ja juttuihin. Biologiset vanhemmat kuolivat kun olin alle kouluikäinen. Toisesta muista jonkin verran ja toisesta en mitään. Ne muistoni on hyviä muistoja enkä esimerkiksi ymmärtänyt toisen vanhemman kuollessa mitä oli tapahtunut ennen kuin minulle kerrottiin. Muistan ajatelleeni että höh, mutta olin enemmän huolissani leluistani ja siitä milloin saan ne kotoa mukaani, kuin siitä että toinenkin vanhempi oli kuollut. Biologisista vanhemmista puhuttiin kuitenkin paljon ja he oli sillä tavalla mukana elämässä.

Ajattelisin, että vanhempien menettäminen nyt tai silloin kuin olin esimerkiksi parikymppinen olisi paljon kamalampaa ja traumaattisempaa.

Vierailija kirjoitti:

teininä on mielestäni kauheampaa menettää, teinin kehitys on vielä kesken, ei osaa säädellä vielä tunteitaan eikä ajatella järkevästi....lapsena esim.1-2 vuotiaana et muista siitä ajasta mitään,vanhempana sitten vähän enemmän alat muistaa

Lapsenako ei ole kehitys kesken? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

teininä on mielestäni kauheampaa menettää, teinin kehitys on vielä kesken, ei osaa säädellä vielä tunteitaan eikä ajatella järkevästi....lapsena esim.1-2 vuotiaana et muista siitä ajasta mitään,vanhempana sitten vähän enemmän alat muistaa

Lapsenako ei ole kehitys kesken? 

on,mutta kirjoitin,että esim. 1-2v. et muista vielä tuosta ajasta mitään, teini ymmärtää jo asioita